Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Ympäristönsuojelun kannalta katselmuksessa kiinnitetään huomiota muun muassa jätteistä ja jätehuollosta aiheutuviin ympäristöhaittoihin.
Loviisan kaupunki
LOVIISA Rakennus- ja ympäristölautakunnan katselmuskierros Loviisan taajamiin jatkuu Koskekylän julkisivukatselmuksella 18.9. Reitti kulkee tien 170 ja Pernajantien kautta.
– Katselmuksen aikana huomiota kiinnitetään luvattomaan rakentamiseen, epäasialliseen varastointiin ja rakennusten heikkoon kuntoon. Ympäristönsuojelun kannalta huomioidaan lisäksi jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa haittaa ympäristölle, esimerkiksi roskaantuminen tai ympäristönpilaantumisen vaara, Loviisan kaupunki tiedottaa.
Kaupungin rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu toivoo kaikkien kiinteistöjen haltijoiden kunnostautuvan ja laittavan nurkat kuntoon ennen katselmuskierrosta. Teollisuusalueella toivotaan varastoinnin järjestämistä ja hylätyn tavaran eli jätteen poiskuljettamista.
Katselmuskierroksella listattavien kohteiden haltijat tulevat myöhemmin saamaan kirjeen, jossa kerrotaan mihin toimenpiteisiin heidän tulee ryhtyä. Huomautuksen saaneet kohteet tullaan tarkastamaan keväällä 2024.
– Mikäli kiinteistönhaltija ei ole ryhtynyt edellytettyihin toimenpiteisiin, asia viedään rakennus- ja ympäristölautakunnan käsittelyyn uhkasakkomenettelyn määräämiseksi ja asian kuntoon saattamiseksi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot