Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
– Juha oli paras isä, jolla oli hyvä elämä iloineen ja suruineen, maestron poika, sanoittajamestari ja viihteen kenttämies Ilkka Vainio sanoo.
Marko Wahlström
HELSINKI–KOTKA–LOVIISA Tänään julkistettiin uusi elämäkerta sanoittajamestari Juha "Watt" Vainiosta (1938–1990). Kustantajan mukaan teos yllättää ristiriitaisuudellaan, ja maestron elämä ja teot kerrotaan ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja salailematta. Kirjaa varten on haastateltu yli 75 henkilöä, joiden joukossa on viihdemaailman suuria nimiä sekä sukulaisia ja ystäviä.
Itäväylä haastatteli ennakkoon Junnu Vainion poikaa, viihteen kenttämies Ilkka Vainiota.
–?Nyt julkaistava teos lienee enemmänkin sellainen, jossa ihmiset muistelevat. Uskon, että kirjassa on nyt enemmän asioita oikein kuin väärin. Tekijät ovat keskittyneet ja ovat halunneet siihen myös paljon kohuja, hän sanoo.
–?Sen voin kuitenkin sanoa, että mitä tahansa Juhasta kirjoitetaankin, meillä on ollut hyvä isä. Vaikka on sattunut kaikenlaisia erikoisiakin asioita ja kohuja on riittänyt isän ympärillä, hän oli hyvä, reilu ja auttava ihminen, hän jatkaa.
Vainion mukaan isä antoi symbolisesti 80-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi pojalleen uuden ystävyyden.
–?Kohtasimme loviisalaisen kalastaja Ben Henrikssonin kanssa ensimmäisen kerran sattumalta Juhan syntymäpäivänä 10.5. Sen jälkeen olemme todenneet yhdessä, että meillä on niin paljon hommia, ettemme enää ehdi juoda lainkaan alkoholia, Vainio sanoo.
Yhdessä ystävänsä kalastaja Ben Henrikssonin kanssa Ilkka Vainio on raitistunut ja kehittänyt Ystävän suola -nimisen tuotteen. He markkinoivat tuotetta Helsingin silakkamarkkinoilla viime maanantaina kitaristi Luumu Kaikkosen säestyksellä. Tiskin takana Disa Henriksson.
Marko Wahlström
Tarinoita on yhtä paljon kuin kertojiakin
Järkälemäisen, yli 420-sivuisen uutuuskirjan "Junnu Vainio – Sellaista elämä on" (Docendo) tekijät ovat palkittu kotkalainen tietokirjailija Petri Pietiläinen ja kotkalainen valokuvataiteilija–lehtivalokuvaaja Juha Metso.
Elämäkertateos "Junnu Vainio – Sellaista elämä on" perustuu sanoittajamestarin aikalaisten, ystävien, sukulaisten ja fanien kertomuksiin.
Docebdo
–?Lähdimme tekemään Junnun 80-vuotisjuhlan kunniaksi henkilökuvaa: mikä on Junnun laulujen salaisuus ja mitä hän merkitsee suomalaisille?, he kertovat.
Junnu Vainion elämästä kertovan uutuuskirjan uudet valokuvat ovat kotkalaisen valokuvataiteilija Juha Metson ottamia.
Iida Metso
Kirja kirjoitti kuitenkin itsensä toisin.
–?Tarinoita on yhtä paljon kuin kertojiakin, ja hyvin usein ne ovat ristiriidassa keskenään, Metso ja Pietiläinen toteavat.
Tekijät päätyivät tutkimusmatkalle, jolla joutuivat selvittelemään myös kipeitä asioita, joista aikalaisilla saattaa olla päinvastaisia muistikuvia.
–?Aiemmissa muisteluissa näitä on kierrelty ja jopa sensuroitu, Pietiläinen ja Metso väittävät.
Kaksi ensimmäistä kirjaa Juha Vainiosta ovat tehneet toimittaja Reijo Ikävalko (1998) ja musiikintutkija, etnomusikologi Laura Henriksson (2011).
–?Juha on usean kirjan arvoinen!, Ilkka Vainio toteaa.
"Säästin tarinoita omiin muistelmiini"
Tekijäkaksikon lisäksi teoksen kolmantena pyöränä ja matkaoppaana, mutta ei sensorina on häärinyt Junnun poika ja manttelinperijä Ilkka Vainio.
–?Olen teoksessa mukana lähinnä poikana ja toisaalta myös taiteilijana. Olen myös auttanut teoksen tekijöitä pääsemään Juhan aikalaisten ja sukulaisten jäljille.
Vainio kertoo säästäneensä joitakin tarinoita hänen omaan muistelmateokseensa. Se julkaistaan kahden vuoden kuluttua, kun hän täyttää 60 vuotta.
–?Rakas isäni tulee olemaan siinä yhdessä roolissa muun muassa Veikko Lavin ja Kari Tapion ohella. Koska pystyn parhaiten itse kertomaan joitakin asioita, säästin niitä tulevaan teokseen. Työstämme kirjaa kaikessa rauhassa Pasi Kostiaisen (musiikkitoimittaja) kanssa.
"Rakastettava isä, joka eli täysillä"
Noin 10?000 sävellyksen tuottajana toiminut poika kokee isänsä ennen kaikkea isänä.
–?Myöhemmin hän oli myös työtoveri. Juha työllisti minua tuottajana ja teimme yhdessä töitä nimimerkeillä Kirsi Sunila (Juha) ja Sipi Castrén (Ilkka), Vainio kertoo.
Hän muistuttaa, että on nähnyt Junnun elämän sen iloineen ja suruinee sekä selviytymistarinan pahoista ajoista alkoholiongelmineen.
–?Juha oli ahkera mies, joka teki hienoja lauluja ja eli täysillä elämäänsä. Hän oli rakastettava isä, jolla oli yhteensä viisi lasta.
Lapsilleen kansakoulunopettaja antoi yhden opetuksen.
–?Hän muistutti, että muistakaa koulussa urheilla, niin menee hyvin. Muilla numeroilla ei ollut väliä, kunhan urheilu oli kymppi.
Vainion mieleen nousee eräs muisto lapsuudesta, kun perhe matkusti Kalevi Keihäsen omistaman Keihäsmatkat Oy:n järjestämillä matkoilla Las Palmasissa ja Torremolinoksessa 1970-luvun alkuvuosina.
–?Kävimme muun muassa härkätaistelussa, jossa legendaarinen härkätaistelija Manuel Penis El Cordobes tappoi härän, jonka jälkeen yleisö heitti ruusuja hänelle. Juha pyysi taiteilija Ismo Kalliolta sandaalia, johon hän laittoi oluttölkin ja heitti sillä El Cordobesia olkapäähän. Siitä nousi kova kohu ja meidät tökittiin konepistoolein ulos katsomosta. Olin ylpeä siitä, että Juha oli härän puolella.
Juha keksi aina lapsilleen kaikenlaista mukavaa.
–?Yöllä Juha saattoi herätä ja sanoa meille, että lähdetään paistamaan makkaraa rantaan, Vainio muistelee.
"Juha teki koko ajan töitä"
Vainioiden koti Espoossa oli todellinen kulttuuri- ja taiteilijakoti.
–?Välillä meno oli villiä, mutta Juha teki koko ajan töitä. Se, mikä muista saattoi näyttää rajulta, oli meille arkea.
Maamme eturivin artistit olivat Vainioiden perhetuttuja.
–?Hienointa on se, että olen saanut myöhemmin työskennellä heidän kanssa, Vainio sanoo.
Uransa aikana Junnu Vainio ehti tehdä liki 2?500 sanoitusta tai sävellystä.
–?Mieleenpainuneimpia on vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi "Kotkan poikii ilman siipii" -kappaleella Juha teki kotikaupunkiaan tunnetuksi enemmän kuin kukaan muu taiteilija, Vainio sanoo.
Hän itse nostaa suureksi kulttuuriteokseen, kun pelasti Juhan 1970-luvulla tekemät "Rattorallit" ja julkaisi ne "Pahojen poikien lauluina".
–?Olen vaalinut Juhan kotkalaisuutta ja muistoa ylpeänä. Isä pysyy aina sydämessäni, sillä parempaa isää ei voisi olla. Olen saanut elää värikkään lapsuuden.
Loistava runoilija, joka lähti liian nuorena
Vainion mukaan isä jätti suomalaiseen kevyen musiikkiin lähtemättömän jäljen.
–?Hän on suurmestari ja minä olen hänen oppipoikansa. Juha oli hieno isä ja loistava runoilija, joka lähti liian nuorena, 52-vuotiaana, taivaaseen.
Poika uskoo, että Junnu olisi ehtinyt tehdä vaikka mitä, jos olisi saanut elää.
–?Juha teki uskomattoman hienoja lauluja ja oli sydämellinen taiteilija ja ihminen, jolla ei aina ollut itsellä helppoa. Hän kuitenkin nousi pohjalta ja eli vielä 17 vuotta selvinpäin. Hän oli rakastettava isä, joka meinasi tappaa itsensä töillä ja viinalla.
Vainio tapasi isänsä muutama viikko ennen kuolemaa.
–?Hän sanoi: "Ilkka, sinä jatkat tätä työtä, koska sinulla on lahjoja".
Matkustettuaan Sveitsiin isän kuoleman jälkeen, Ilkka Vainio löysi Juhan työpöydältä keskeen jääneen tekstin tekstin.
–?Siinä luki "Ei toivetta mulla sen kummempaa, kunhan terveenä kuolla saisi. Tyttö kaunis, tulipunaruusun mun haudalle istuttaisi". Vein sen Juicelle (Leskinen), joka teki tekstin loppuun. Veikko Samuli sävelsi kappaleen ja Kari Tapio esitti sen.
FAKTALAATIKKO
Ilkka Vainio
* Syntynyt Kotkassa 7.10.1960.
* Sanoittaja, musiikkituottaja ja laulaja. Sanoittanut 1?000 kappaletta ja tuottanut eri artisteille noin 10?000 sävellystä.
* Naimisissa Elina-vaimonsa kanssa. Kaksi lasta.
* Asuu Espoossa, mutta viettää vapaa-aikaansa Pernajan Koskenkylässä Loviisassa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot