Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
PORVOO, SANNAINEN Sannaisten päävesijohdossa 27.4 havaittu vuoto on korjattu ja päävesijohto otetaan käyttöön tänään perjantaina 2.5.
Vuoto havaittiin sunnuntaina aamulla. Vuotokohta paikannettiin lähellä Sannaisten laitosta ja korjaustyöt aloitettiin heti. Korjaustöiden aikana koko Porvoon keskusta alueelle toimitettiin vettä Saksalan uudelta laitokselta.
– Vuotokohta on saatu korjattua ja verkostosta otettujen vesinäytteiden laboratorioanalyysit ovat täyttäneet talousvedelle asetutut laatuvaatimukset- ja suositukset, Porvoon veden tiedotteessa todetaan.
Sannaisten laitokselta tulevalla linjalla veden virtaussuunnat ovat hetkellisesti muuttuneet, jonka seurauksena vesi voi paikoitellen olla sameaa laajalla alueella Porvoon itäisillä alueilla.
– Pyydämme asiakkaita juoksuttamaan vettä hetken, kunnes vesi on kirkasta.
Sannaisten vedenottamolla on normaalisti jatkuvassa käytössä veden desinfiointi UV-laitteistolla. Normaalina varotoimenpiteenä veden hygieenisen laadun varmistamiseksi on käynnistetty veden klooraus.
– Kuluttajille toimitettava vesi on normaalia talousvettä, mutta klooraus voi aiheuttaa lievää kloorin hajua tai makua kaupungin itäosissa.
Uuden päävesijohdon rakentaminen alkanee ensi vuonna
Porvoon veden talousarvion investointiohjelmassa on kyseisen kahdeksan kilometriä pitkän päävesijohdon korvaavan uuden putken rakentaminen ja työ on suunniteltu aloitettavan ensi vuonna. – Yleissuunnitelmatasoinen kustannusarvio rakentamistyölle on noin seitsemän miljoonaa euroa. Suunnittelutyö on loppuvaiheessa ja maanomistajalupien hakeminen on aloitettu.
Sannaisten runkovesijohto on yksi Porvoon päävesijohdoista ja sen kautta johdetaan Sannaisten laitoksella valmistettu vesi porvoolaisille, noin 60 prosenttia kaikesta Porvoossa tarvittavasta vedestä.
– Vesijohto ja siinä olevat venttiilit ovat huonokuntoisia ja putkessa on ollut aiemminkin usein vuotoja, tiedotteessa todetaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot