Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Sipoon kunnan palveluverkkoselvityksen olisi tarkoitus valmistua kesäkuussa 2023.
Arkisto/Mika Laine
SIPOO Sipoon kunta valmistelee sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitystä, jonka laatimisesta kunnanvaltuusto on päättänyt aiemmin. Selvityksessä käydään läpi kaikki sivistysvaliokunnan alaiset koulutus- ja varhaiskasvatuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Tavoitteena on luoda tiekartta, joka ohjaa jatkossa palveluiden ja palveluverkon kehittämistä. Palveluverkkoselvityksen on tarkoitus valmistua kesäkuussa 2023.
Selvityksessä kuvataan sivistyspalveluiden nykytilanne ja sen pohjalta kutakin palvelualuetta tarkastellaan kolmessa eri aikaperspektiivissä.
–?1–3 vuoden ajalle määritellään kiireelliset toimet, joiden valmistelu tulee aloittaa mahdollisimman pian. Toisena aikavälinä on vuoteen 2030 mennessä tapahtuvat muutokset ja kehittämistoimet. Kolmannessa aikaperspektiivissä tarkastellaan pidemmän aikavälin kehittämistarpeet, jotka ovat kiinteästi yhteydessä muun muassa uusien asuinalueiden kaavoitukseen, kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Liikuntapaikkaselvitys työn alla
Liikuntapalvelut valmistelevat parhaillaan erillistä liikuntapaikkaselvitystä, joka valmistuttuaan tulee osaksi palveluverkkoselvitystä. Tekninen valiokunta sai lisäksi viime vuonna valmiiksi Martinkylän koulua (Mårtensby skola) koskevan teknisen selvityksen. Palveluverkkoselvityksen yhteydessä sitä laajennetaan kattamaan myös talon eri käyttömahdollisuuksien tarkastelulla.
Kuntalaisten osallisuus
Kuntalaisia ja palveluiden käyttäjiä kuullaan palveluverkkoselvityksen työstämisen yhteydessä.
–?Selvityksen laadinnassa painotetaan erityisesti kuntalaisten osallisuutta. Eri-ikäisille kuntalaisille järjestetään ikäkausiin sopivia tilaisuuksia ja kyselyitä. Näin varmistamme, että lasten ja nuorten mielipiteet tulevat kuulluksi ja huomioiduksi, toteaa sivistysjohtaja Jukka Pietinen.
Palvelualueet ovat laatineet erilaisia kyselyitä, joiden tulokset huomioidaan selvityksessä. Yhteistyötahojen kanssa käydään suoria keskusteluita, joissa yhdessä hahmotetaan, millaisia tilatarpeita ja toimintaedellytyksiä muun muassa eri järjestöillä on tulevaisuudessa. Lisäksi kuntalaisille järjestetään kuulemistilaisuus, josta tiedotetaan tarkemmin tuonnempana.
Kunnan verkkopalveluun on koottu palveluverkkoselvityksestä oma sivu, jossa kerrotaan tarkemmin selvityksen laadinnasta, ohjauksesta ja aikataulusta.
»» Palveluverkkoselvityksen verkkosivulle tästä linkistä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot