Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Torikulman R-kioskin yrittäjä Mervi Väkiparta on iloinen miljoona euroa voittaneen asiakkaansa puolesta.
Merja Forsman
PORVOO Tiistaina arvottiin Eurojackpotin viiden miljoonan euron päävoitto. Se osui viiden osuuden porukkapeliin, jonka voittajat asuvat ympäri Suomen. Yksi osuuksista ostettiin Porvoon Torikulman R-kioskista.
R-kioskin yrittäjä Mervi Väkiparta on voitosta mielissään.
– Se on kaikkein parasta, kun meidän asiakas voittaa. Miljoona euroa on paljon rahaa, sillä voi tehdä paljon hyvää, hän sanoo.
Torikulman R-kioskissa oli vielä torstaipäivällä tavallisen rauhallista, mutta yrittäjä Väkiparta veikkaa, että perjantaina alkavat Eurojackpot tuo asiakkaita kokeilemaan onneaan.
Merja Forsman
Miljoonapotteja pelattu jo kaksi Porvoon torin kulmalla
Torikulman R-kioski onkin poikkeuksellinen onnekas pelipaikka. Vuonna 2020 kioskissa raaputettiin Casino-arpa, joka toi asiakkaalle huiman 250 000 euron potin.
Eurojackpotin päävoittokin on osunut Porvooseen jo kaksi kertaa. Yhteensä Suomeen on tullut Eurojackpot-päävoittoja 26.
– Vuonna 2028 kaksi henkilöä voitti yhdessä 5,5 miljoonaa euroa Eurojackpotista. Olinkin miettinyt, koska seuraava voitto pelataan meidän kioskissamme, Väkiparta sanoo.
Jossain Porvoon suunnilla on siis nyt todennäköisesti yksi erittäin onnellinen pelaaja. Kukahan hän on? Väkiparta kertoo, ettei voittaja ole yleensä kioskin yrittäjien tiedossa, vaikka asiasta usein kysytäänkin.
– 5,5 miljoonan voittajista alkoi heti kiertää huhuja, ja ne huhut elävät vieläkin vahvana. Casino-arvan voittajan tiedän, koska hän raaputti arpansa täällä. Hän tuli kassalle, että ”voitko Mervi katsoa, mitä tässä on?”. Näimme heti koneelta, että kyseessä on suurvoitto. Asiakas oli onnellinen, Väkiparta muistelee.
Lottovoitto on hänen mukaansa aina voitto myös arvan myyneelle kioskille. Vaikka vielä Torilaidan R-kioskin asiakasmäärässä ei näy huimaa nousua, Väkiparta tietää kokemuksesta, että kun seuraava Eurojackpot starttaa perjantaina, kioskissa tullaan näkemään vipinää.
– Viime lottovoiton aikana täällä kävi seuraavan lauantain aikana ihan valtavasti porukkaa, jotka sanoivat, että ”jos minullekin tulisi voitto, kun edellisellekin tuli”, Väkiparta kertoo.
Mervi Väenparta nauttii työstään R-kioskin yrittäjä. Uutinen miljoonavoitosta tuli yrittäjälle iloisena yllätyksenä. – Se on kaikkein parasta, kun meidän asiakas voittaa.
Merja Forsman
R-kioskin yrittäjä koukussa työhönsä
Onpa Väkiparrallekin kerran napsahtanut pieni lottovoitto.
– Voitin 10 000 euroa Naapurit-pelissä, ja vieläkin ihmiset heittävät, että tulikohan voitto taas Merville. Vastaan vain, että totta kai olen voittanut – näettehän, että tulen joka aamu tänne puoli viideltä, olen siis voittanut, hän nauraa.
Vitsailusta huolimatta hän kertoo, että vaikka voittaisi miljoonapotin, hän jatkaisi yhä R-kioskin yrittäjänä.
– Olen tehnyt tätä rakkaudesta lajiin yli 20 vuotta, joista 13 vuotta tässä kioskissa. Lähden täältä saappaat jalassa. Olen niin koukussa tähän. Meillä on maailman parhaat asiakkaat, Väkiparta kertoo.
Eurojackpotin miljoonan euron voitto pelattiin tässä R-kioskissa.
Merja Forsman
Tervetuloa kahville, tuore voittaja!
Tuoreet miljoonavoittajat kutsutaan aina perinteisille suurvoittajakahveille Veikkauksen pääkonttorille Miljonäärisalonkiin.
Entäpä Porvoon Torikulman R-kioskiin?
– Tervetuloa kahville, kyllä mekin pullakahvit tarjoamme, Väkiparta toteaa.
– Muille asiakkaille sanoisin, että kannattaa käyttää Torikulman R-kioskia, niin ehkä teitäkin onnistaa.
MERJA FORSMAN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot