Viikon kysymys
A-
A+
Anna Kaarina Nenosen töitä oli esillä Johanna-kodissa vuoden 2023 ja 2024 vaihteessa.
Anna Kaarina Nenonen
PORVOO Yksittäiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät voivat hakea taidenäyttelyiden näyttelyaikoja vuodelle 2026 viiteen porvoolaiseen palvelutaloon ja -kotiin. Hakuaika on 1.–30. huhtikuuta 2025.
Taidenäyttelytoiminnan tehtävänä on edistää kulttuurihyvinvointia. Tavoitteena on tarjota taide-elämyksiä erityisesti asukkaille, jotka eivät pääse kaupungin näyttelytiloihin ilman avustusta.
Taloissa käytössä olevat tilat sopivat seinälle ripustettavien teosten näyttelyille. Näyttelyaika on kolme kuukautta. Toiminnasta vastaa Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhdessä palvelutalojen kanssa.
Hakemus tehdään erillisellä lomakkeella. Hakemukset liitteineen tulee lähettää 30. huhtikuuta mennessä yhtenä pdf-tiedostona sähköpostitse: kulttuuri@porvoo.fi.
Hakemukseen tulee liittää näyttelysuunnitelma, mahdollinen näyttelyn teema ja esille tulevat teokset. Jos teokset eivät ole valmiina, työsuunnitelma riittää. Mukaan on liitettävä myös taiteilijan tai taiteilijaryhmän ansioluettelo(t) sekä portfolio tai kuvia maksimissaan 5 kappaletta.
Kaupungin tiedotteessa muistutetaan, että vain yhtenä pdf-tiedostona lähetetyt hakemukset käsitellään.
Valinnat tekee näyttelytoimikunta hakemusten perusteella. Toimikuntaan kuuluu palvelutalojen ja -kotien henkilökuntaa sekä kulttuuripalveluiden edustajat. Taiteilijalle maksetaan näyttelyn ripustuksesta 250 euron palkkio. Näyttelystä ei peritä myyntiprovisiota.
Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanha Kappalaisentalon haku siirtyy
Tänä vuonna ei ole mahdollista hakea näyttelyaikaa Porvoon Taidehalliin eikä Galleria Vanha Kappalaisentaloon, koska sopimukset tulevan vuoden taidenäyttelyille on jo tehty. Näiden tilojen näyttelyaikojen haku on siirretty vuodelle 2026, jolloin näyttelyaikoja haetaan vuosille 2027–2028, tiedotteessa kerrotaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot