Viikon kysymys
A-
A+
Loviisan ydinvoimalaitokselle on valmistunut uusi koulutussimulaattori, jota käytetään laitoksen ohjaajien alku- ja käyttökoulutukseen. Alkukoulutus kestää kolme vuotta.
Fortum Oyj
LOVIISA, HÄSTHOLMEN Loviisan ydinvoimalaitos tuottaa noin 10 prosenttia koko maan sähköstä. Laitoksen kahdessa reaktoriyksikössä tuotetun sähkön määrä (7,9 terawattituntia) vastaa lähes koko pääkaupunkiseudun vuotuista sähkönkulutusta.
Hästholmenin saarella panostetaan erityisen tarkasti laitoksen käyttövarmuuden ja ydinturvallisuuden varmistamiseksi.
Yksi tuotantovarmuuden keinoista on koulutussimulaattori. Laitokselle on nyt valmistunut uusi simulaattori, joka korvaa alkuperäisen, 1970-luvun lopulla käyttöönotetun simulaattorin.
Simulaattorikeskus maksoi noin 10 miljoonaa euroa.
– Loviisan voimalaitoksen käyttöiän jatkon investointiohjelma on yhteensä miljardi euroa ja koostuu noin 300 yksittäisestä projektista, laitoksen ydinturvallisuudesta vastaava johtaja Thomas Buddas kertoo.
Paikallismedia pääsi tutustumaan laitosalueella sijaitsevan simulaattorin toimintaan ennakkoon kaksi viikkoa ennen käyttöönottoa. Koulutussimulaattori otettiin käyttöön tällä viikolla.
– Uusi simulaattorikeskus korvasi vanhan, 1970-luvun lopulla rakennetun keskuksen, joka oli tullut käyttöikänsä päähän, Loviisan voimalaitoksen ydinturvallisuudesta vastaava johtaja Thomas Buddas (vas.) ja käyttöyksikön päällikkö Sami Ronkainen kertovat.
Marko Wahlström
Valvomossa työskentelee kerrallaan kolme henkilöä
Koulutussimulaattori vastaa ydinvoimalaitoksen päävalvomoa. Ison huoneen seiniä kiertävät ohjauspaneelit ja taustalla toimii laitoksen moderni automaatiojärjestelmä.
Keskellä simulaattorihuonetta on työpisteet laitoksen ytimessä työskenteleville. Kouluttajat tarkkailevat videokameroiden ja monitoreiden kautta toimintaa simulaattorissa.
– Valvomossa työskentelee kerrallaan kolme henkilöä: turbiiniohjaaja, reaktorimestari ja vuoropäällikkö, joka vastaa vuoron toiminnasta, käyttöyksikön päällikkö Sami Ronkainen kertoo.
Molempien voimalaitosten päävalvomoissa työskennellään 12 tuntia kerrallaan.
– Käyttöhenkilökuntaa vuoroissa on yhteensä noin 140. Valvomoissa työskentelevien lisäksi yhdessä vuorossa on kentällä työskentelevät prosessinhoitajat ja apuvalvomon henkilöstö, Ronkainen kertoo.
Uusi koulutussimulaattori toimii kaupallisella Apros-prosessisimulaatio-ohjelmistolla, jota Fortum ja VTT ovat yhdessä kehittäneet 40 vuoden ajan.
– Käytössämme on ensimmäinen täyden mittakaavan Apros-koulutussimulaattori, joka on alunperin kehitetty Loviisan voimalaitoksen tarpeita varten. Simulaattoria voidaan hyödyntää myös muun muassa paperiteollisuudessa, Ronkainen kertoo.
Fortum investoi Loviisan ydinvoimalaitoksen käyttöiän jatkon mukaisesti eri hankkeisiin yhteensä miljardi euroa.
Marko Wahlström
Simulaattorissa harjoitellaan mahdollisia häiriö- ja kriisitilanteita
Lisensoitujen ohjaajien simulaattorikoulutus perustuu ydinvoimalaitoksia koskevaan säännöstöön.
– Se mahdollistaa erilaisten tilanteiden harjoittelemisen turvallisessa ympäristössä, Ronkainen jatkaa.
Kaikki tärkeimmät uudet järjestelmät toteutetaan koulutussimulaattorille ennen niiden käyttöönottoa laitoksella.
– Näin varmistetaan uusien järjestelmien toiminta ja myös koulutetaan ohjaajille niiden käyttö ennen järjestelmien käyttöönottoa laitoksella, Ronkainen kertoo.
Voimalaitoksen ohjaajien kouluttamisesta vastaa viisi simulaattorikouluttajaa, jotka vastaavat alku- ja kertauskoulutuksesta.
– Koulutukset uudessa simulaattorissa alkoivat 2. helmikuuta. Käyttöaste tulee olemaan korkealla, pääkouluttaja Ari Lahtela kertoo.
Ydinvoimalaitoksia koskevien säännösten mukaan lisensoitujen ohjaajien tulee osallistua vuosittain viiteen kertauspäivään. Fortumin Loviisan voimalaitoksella jokaista vuoroa kohti on kahdeksan simulaattorikoulutusta vuodessa.
– Harjoittelemme mahdollisia häiriö- ja kriisitilanteita. Lisäksi simulaattorissa koulutetaan monimutkaisten prosessijärjestelmien käyttöä ja laitosmuutoksia, Lahtela jatkaa.
Voimalaitoksen valvomon kansioista löytyy yhteensä noin 1 700 erilaista ohjetta, jotka määrittelevät laitoksen toimintaa. Koko laitoksella on yli 2 000 erilaista ohjetta.
Loviisan ydinvoimalaitoksen uusi koulutussimulaattori vastaa täysin laitoksen valvomoa, jossa työskentelevät turbiiniohjaaja, reaktorimestari ja vuoropäällikkö.
Marko Wahlström
Valvomo-ohjaajien koulutus laitoksella kestää kolme vuotta
Loviisan ydinvoimalaitokselle palkataan ohjaajia ympäri maatamme, mutta valtaosa työntekijöistä tulee laitokselle töihin Uudeltamaalta tai Kymenlaaksosta.
– Koulutusvaatimuksena on korkeakoulututkinto (insinööri), Ronkainen sanoo.
Ohjaajakoulutus laitoksen koulutussimulaattorissa kestää kolme vuotta. Koulutus sisältää luokkahuonekoulutuksen (teoria), simulaattorikoulutuksen, kenttä- ja valvomoharjoittelun sekä itseopiskelun.
Oppimista arvioidaan koulutuksen aikana kirjallisin kokein ja simulaattorilla tehtävillä pätevyystesteillä. Virallinen pätevyystesti tehdään joka toinen vuosi.
– Olemme onnistuneet ohjaajien palkkauksessa, sillä kaikki koulutukseen osallistuvat ovat suorittaneet pätevyystestin hyväksytysti.
Ydinvoimalan lupavaatimuksia valvovan viranomaisen eli Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan laitosohjaajien kirjallinen koe, pätevyystesti ja suullinen koe ovat pakollisia.
– Kaikki ohjaajiksi valitut suorittavat myös psykologiset testit, Ronkainen kertoo.
Uusi koulutussimulaattori sijaitsee Hästholmenin voimalaitoksen alueella laitoksesta erillisessä rakennuksessa.
Marko Wahlström
Vuorotyötä, paineensietokykyä ja tiimityötaitoa
Ydinvoimalaitoksen ytimessä eli päävalvomossa työskentelevän ohjaajan pitää soveltua vuorotyöhön, joten oma fyysinen jaksaminen on tärkeässä roolissa.
– Turvallisuushakuisessa ympäristössä työskentely vaatii paineensietokykyä. Lisäksi pitää pystyä toimimaan kurinalaisesti annettujen ohjeiden mukaan. Myös tiimityötaito on tärkeä ominaisuus, käyttöyksikön päällikkö Sami Ronkainen listaa.
Henkilöstön rekrytointiin laitoksella osallistuu usean henkilön tiimi.
– Kommunikointi on erittäin merkittävässä roolissa, kun työskennellään valvomossa. Sitä harjoitellaan myös simulaattorissa, pääkouluttaja Ari Lahtela sanoo.
FAKTA
Loviisan voimalaitoksen lukuja
» Loviisan voimalaitoksessa on kaksi VVER-tyyppistä painevesireaktoria, molemmat kapasiteetiltaan 507 megawattia.
» Loviisa 1 otettiin käyttöön vuonna 1977 ja Loviisa 2 vuonna 1980. Molempien reaktoriyksiköiden uusi käyttölupa on voimassa vuoteen 2050 saakka.
» Viime vuonna laitokset tuottivat valtakunnalliseen verkkoon 7,9 terawattituntia sähköä. Loviisa 1:n käyttöaste oli 89,9 prosenttia ja Loviisa 2:n 88,8 prosenttia.
» Loviisan voimalaitos työllistää vakituisesti noin 580 työntekijää. Lisäksi laitoksella työskentelee noin 100 ulkopuolisten yritysten edustajaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot