Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Vesi saneeraa vuosittain jätevedenpumppaamoita osana vesihuoltoverkoston pitkäjänteistä kehittämistä. Kuva Hermanninsaaresta.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO, UUTELA Porvoon vesi saneeraa Uutelan jätevedenpumppaamon Tolkkistentien varrella. Vanha pumppaamo korvataan uudella energiatehokkaammalla, huoltoystävällisemmällä ja työturvallisemmalla pumppaamolla.
Saneeraustyö on viivästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Tiedotteen mukaan työt aloitettiin suunniteltua myöhemmin, ja pumppaamon perustustyöt ovat kestäneet arvioitua kauemmin. Saneeraustyön arvioidaan valmistuvan joulukuun alussa.
Porvoon vedellä on yhteensä 94 jätevedenpumppaamoa, jotka pumppaavat asukkaiden jätevedet pääosin kohti Porvoon keskuspuhdistamoa. Pumppaamoita saneerataan pitkän aikavälin suunnitelman mukaisesti keskimäärin kaksi vuodessa. Saneerauksilla varmistetaan jäteveden pumppauksen toimintavarmuus ja ympäristönsuojelun vaatimusten täyttyminen.
Urakoitsijana Uutelassa toimii Erkkiheikkilä Oy.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot