Viikon kysymys
A-
A+
Juoma- ja ruokaveden keittokehotus jatkuu Myrskylän kunnan alueella lukuunottamatta Kankkilan kylää.
Arkisto/Mika Laine
MYRSKYLÄ Juoma- ja ruokaveden keittokehotus jatkuu Myrskylän kunnan vedenjakelualueella lukuunottamatta Kankkilan kylää.
–?Myrskylän kunnan vesilaitokselle vettä toimittavan Supinmäen käsittelylaitoksen raakaveden ja lähtevän veden näytteistä on todettu Escherichia coli- ja koliforminen bakteeritulokset, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä toteaa tuoreessa tiedotteessa.
Keittokehotus on annettu, koska juomavedessä voi olla tautia aiheuttavia mikrobeja. Tilanteen kartoittamiseksi keskiviikkona otettiin näytteitä vesilaitokselta jaMyrskylän vesilaitoksen vedenjakelualueelta.
–?Alustavien näytetietojen perusteella vedenkäyttörajoitus on edelleen voimassa toistaiseksi. Lopulliset tulokset valmistuvat huomenna perjantaina.
Supinmäen käsittelylaitoksen raakavesikaivo on suljettu pois verkoston piiristä ja käsittelylaitoksella otetaan perjantaina käyttöön uusi UV-desinfiointilaite.
Kankkilassa oma vedenottamo
Loviisanseudun Vesi Oy:n vedenottamon valvontanäytteessä havaittiin alkuviikosta yksi ulosteperäinen eli E.coli-bakteeri. Viranomaisten vedenottamoille asetetuissa määräyksissä raja on nolla.
–?Epäily bakteerilöydös oli peräisin Supinmäen vedenottamolta, mutta osa keskiviikkona otetuista uusintanäytteistä näyttäisi olevan puhtaita, vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen kertoo.
Kaikki keskiviikon otettujen näytteiden tulokset eivät vielä ole valmistuneet.
–?Kankkilassa sijaitsee oma vedenottamo, joka ei ole yhdistetty Supinmäen vedenottamoon, Paakkarinen kertoo syyn, miksei keittokehotus ei koske Kankkilaa.
Lapinjärven ja Loviisan runkolinjat saatu eristettyä
Loviisanseudun Vesi Oy toimittaa talousvettä Myrskylän lisäksi Loviisan lisäksi Lapinjärvelle.
–?Bakteerilöydöksen havaittuamme saimme suljettua Loviisan ja Lapinjärven suuntaan menevät runkolinjat niin, että saastunutta vettä ei pitäisi päästä näille alueille, Paakkarinen sanoo.
Hän rauhoittelee, että lapinjärveläisten ja loviisalaisten ei tarvitse huolestua Myrskylää koskevasta talousveden keittokehotuksesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä tiedottaa Myrskylän vesitilanteesta lisää perjantaina iltapäivällä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot