Viikon kysymys
A-
A+
SOS- ja Mayday-kirjaimet Wileniuksen telakan seinillä julistavat perinnetelakan toimintaa pyörittävän Wilenius båtvarv ry:n hätähuutoa. Yhdistys on tänään jättänyt oikaisuvaatimuksen kaupunkikehityslautakunnan tekemästä päätöksestä.
Arkisto/Lukijan kuva/Jorma Koivuluoma
PORVOO, LÄNSIRANTA Wileniuksen perinnetelakan toimintaa pyörittävä Wilenius båtvarv ry on jättänyt Porvoon kaupungille oikaisuvaatimuksen kaupunkikehityslautakunnan tiistaina 13.12. tekemästä päätöksestä, jonka seurauksena telakan toiminta päättyisi.
Asianajaja Ari Kanervan laatimasta oikaisuvaatimuksesta käy ilmi, että tarjouskilpailua ei ole toteutettu lain mukaisesti, puolueettomasti eikä tasapuolisesti.
–?Kaupunkikehityslautakunnan päätös on paitsi hankinta- ja hallintolain vastainen myös asemakaavan ja kaupungin itsensä asettamien tarjouskilpailusääntöjen vastainen, oikaisuvaatimuksessa todetaan.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marikki Hakola näkee uuden vierasvenesataman palveluineen tarpeellisena, mutta sen toteuttamista ei tule ajaa läpi hinnalla millä hyvänsä.
–?Kulttuurikaupungin tulee hyödyntää elävää kulttuuriperintöään, ei ajaa sitä alas kyseenalaisin keinoin. Kilpailutusprosessin virheet ja lainvastaisuudet tulee oikaista, jotta kuntalaisten oikeudenmukainen kohtelu toteutuu. Uskomme oikaisuvaatimuksen avaavan kilpailutuksen ongelmakohtia uudella tavalla myös kaupunkikehityslautakunnan jäsenille ja kaupunkilaisille.
Wilenius båtvarv ry:n oikaisuvaatimuksen laatinut asianajaja työskentelee helsinkiläisessä Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:ssä, joka on Suomen johtava kiinteistöalan juridiikkaan erikoistunut asianajotoimisto.
Kaupunki sai tarjouskilpailussa kaksi tarjousta
Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kilpailutusprosessi on ollut lainvastainen usealla eri tapaa. Kaupunki ei esimerkiksi ole julkaissut lain vaatimaa ilmoitusta palvelusopimuksen kilpailutuksesta julkisten hankintojen palvelussa. Siksi on perusteltua olettaa, että ilmoittamatta jättäminen on rajannut tarjousten määrää.
Kaupunki sai tarjouskisassa kaksi tarjousta, joista toinen koski nykyistä telakkatonttia, toinen sen lisäksi uudelle vierasvenesatamalle varattua naapuritonttia. Ensin mainitun jätti Wilenius båtvarv ry ja jälkimmäisen Telakka Porvoo Borgå, jonka ovat perustaneet porvoolaiset ravintoloitsijasisarukset Marella Närkki ja Toni Oksanen sekä kaupunginvaltuutettu, pääluottamusmies Sami Ryynänen.
Neljättä vuotta toiminut telakkayhdistys katsoo, että tarjousten tasavertainen kohtelu ei ole toteutunut lain edellyttämällä tavalla, sillä yhden tontin tarjousta ei voi verrata kahden tontin tarjoukseen, ja että kaupungin olisi pitänyt huomioida tämä arvosteluperusteita laatiessaan.
–?Lautakunnan päätös on lainvastainen myös siksi, että toisen tarjouksen jättäjän on annettu merkittävästi muokata tarjoustaan määräajan päättymisen jälkeen. Ensimmäistä jätettyä tarjousta ei ole esitetty kaupunkikehityslautakunnalle lainkaan, vaan päätöksen perustana on käytetty vain jälkimmäistä, myöhässä saapunutta tarjousta. Toisen tarjouksenjättäjän annettiin lisätä tarjoukseensa kymmenen sivua sekä tarkentavaa että täysin uutta materiaalia useita viikkoja aikarajan umpeuduttua, oikaisuvaatimuksessa todetaan.
–?Tarjouksen olennainen muuttaminen on kiellettyä, ja parannettu tarjous on täten nähtävä kokonaan uutena tarjouksena, joka on jätetty tarjouskilpailun sulkeutumisen jälkeen. Antamalla toisen tarjouksenjättäjän merkittävästi poiketa lautakunnan päättämistä säännöistä ja myös lainvoimaisesta asemakaavasta kaupunki on räikeästi loukannut viranomaisen velvollisuutta toimia tasapuolisesti ja syrjimättömästi.
Päätös ei noudata asemakaavaa, suojelumääräyksiä eikä kilpailun ehtoja
Oikaisuvaatimuksen mukaan voittaneessa tarjouksessa sekä asemakaavan sallima kerrosala että kaavaan merkitty rakennusala ylittyvät. Vierasvenesataman tontin 400 neliömetrin rakennusoikeus ylittää sallitun 25 prosentilla. Vierasvenesataman tontille on myös esitetty rakennettavaksi noin 1?300 neliömetrin yhtenäinen katto- ja lattiapinta, jotka ovat merkittäviltä osin rakennukselle kaavassa osoitetun sijainnin ulkopuolella.
–?Valittu tarjous on kaavan vastainen myös kaupunkirakenteen näkökulmasta. Asemakaava mainitsee telakkatoiminnat ja jokilaakson maiseman telakkahallien kohdalla merkittävinä lähtökohtina alueen suunnittelulle. Tarjouskilpailun säännöissä vaadittu avoin näkymä joelle ei rakennusmassan johdosta toteudu. Julkinen torialue on kutistunut ja muoto menetetty.
Oikaisuvaatimuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, että suunnitelmassa ei ole huomioitu tulvariskiä.
–?Kaava määrää alimman vaurioituvan rakenteen tiettyyn korkoon. Paviljonkirakennuksen lattia ja sadan neliömetrin verran teknisiä tiloja on merkitty rakennettaviksi alle suojakorkeuden, jolloin myöskään ulkoalueet ja liittyminen rantaraittiin eivät voi toteutua kaavan edellyttämällä tavalla.
–?Voittanut tarjous on asemakaavan vastainen ennen kaikkea siltä osin, että telakkatontille ei aiota sijoittaa mitään kaavan edellyttämiä alueen kulttuurihistoriaan tukeutuvia telakkatoimintoja.
Kaava suojelee perinteikästä telakkatoimintaa, ei yksistään telakkarakennuksia. Kaavassa todetaan, että kaavan tavoitteena on mahdollistaa nykyinen, Wileniuksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan telakan veistämötoiminta.
–?Kaavan mukaan toimintaa on mahdollista jatkaa, minkä osoittaa myös lisärakentamiselle osoitettu suuri kerrosalamäärä.
Wileniuksen telakalla 10.9. järjestetty Porvoon puuvenepäivä valittiin Suomen purjehdus ja veneily ry:n äänestyksessä Vuoden veneilytapahtumaksi 2022. Tapahtuman ajan laiturista löytyi muun muassa kolme Wileniuksella veistettyä 8mR:ää.
Milla Jokisaari
Museovirasto painottanut telakan merkityksellisyyttä
Myös Museovirasto on lausunnoissaan painottanut telakan toiminnan olevan merkityksellistä Suomen veneilyhistorian vaalimiselle.
–?Telakan toiminta turvaa osaltaan jokilaakson ominaispiirteet ja kulttuuriympäristön omaleimaisuuden. Museoviraston mukaan ensiarvoisen tärkeää on telakan käyttömahdollisuuksien varmistaminen myös tulevaisuudessa, toiminnan alkuperäinen luonne ja mittakaava säilyttäen.
Oikaisuvaatimuksen mukaan voittajatarjouksen telakkarakennuksiin suunnitellut toimenpiteet ovat vastoin kaavan suojelumääräystä.
–?Tukitoimintotiloiksi muuntamisen jälkeen rakennuksia ei enää ole mahdollista käyttää suojelumääräyksessä määrättyyn, alkuperäisen tarkoituksen mukaiseen telakkatoimintaan.
–?Valittu tarjous rikkoo kilpailutussääntöjä myös kaupungin ja yrittäjän välisen kustannusjaon sekä aikataulun suhteen. Kaupungin laatimissa säännöissä haettiin hanketta toteutettavaksi kahden vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen allekirjoittamisesta. Valitussa tarjouksessa yli puolen miljoonan euron paalutuskustannukset on vastoin kilpailutussääntöjä määrätty kaupungin maksettaviksi. Hanke olisi sen lisäksi kokonaisuudessaan valmis aikaisintaan vuonna 2030, oikaisuvaatimuksessa todetaan.
Hakola: "Länsirannalla on tilaa molemmille"
Wilenius båtvarv ry:n hallituksen puheenjohtaja Marikki Hakola toivoo, että vierasvenesatamatontin kaavaa kehitetään siten, että siihen lisätään toimintoja ja rakennusoikeutta, jotka mahdollistaisivat vierasvenesataman tuleville yrittäjille ympärivuotisen, kannattavan liiketoiminnan ilman kaavalla suojellun perinnetelakan toiminnan lopettamista.
–?Länsirannalla on tilaa. Kaupungin ei tarvitse valita kahden hyvän välillä, kun se voi saada kummatkin ja siten ainutlaatuisen, vetovoimaisen kokonaisuuden.
»» Lue myös: Wileniuksen perinnetelakan alasajo herättää huomiota
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot