Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Fellowsin ja Fuusion settilistoilta löytyy samaa, mutta myös omia bravuureja. Kuvassa Fellowsin Kjell Behm (vas.) ja Magnus Johansson sekä Fuusion Osmo Vainio ja Tuomo Lilja.
Iina-Kaisa Viheriävaara
PORVOO Olipa kerran kolme kaverusta rippileirillä. Ja kolme kaverusta pukkilalaisen koulun pihassa odottamassa neljättä. Vuosi oli 1974, eikä näillä kahdella porukalla ollut aavistustakaan, mitä 50 vuoden päässä odottaisi. Nuoret kaverukset perustivat kaksi tanssi- ja bilebändiä, jotka ovat soittaneet yhteensä useita satoja keikkoja vuoteen 2024 mennessä.
Bilebändi Fellows sai alkunsa kolmen kaveruksen rippikoululeirillä syttyneestä ideasta, jota lähdettiin työstämään yhtyeeksi heti, kun leiriltä palattiin Porvooseen. Basisti-laulaja Magnus Johansson, laulaja-kitaristi Kjell Behm ja edesmennyt kosketinsoittaja Kjell Adolfsson olivat katkaisseet rippileirikeskuksen pianon kielet soittaessaan yhdessä.
– Meitä sitten kiellettiin soittamasta. Olisi varmaan pitänyt soittaa jotain muuta, kuin rokkia, Johansson nauraa.
Luokkakavereina tutustunut kolmikko aloitti kuin aloittikin bändinä soittamisen heti kesällä -74, ja mukaan saatiin rumpali Roger Ekholm. Ensimmäinen keikka soitettiin itsenäisyyspäivänä, 6.12.1974 Kråkössä, ja se oli menoa sitten.
50 vuotta on pitkä aika, mutta Fellowsin jäsenet ovat pitäneet visusti yhtä. Homman käyntiin potkaisseista muusikoista Johansson löytyy tänäkin päivänä basson varresta, Behmin baritoniääni säväyttää nykyisetkin kuulijat ja Ekholm paukuttaa edelleen rumpuja. Vuonna 2000 bändiin liittynyt Jan Holm toi vuosituhannen vaihteeseen uuden tuulahduksen kitarallaan ja laulullaan, ja jatkaa samalla linjalla tänäänkin. Uusin jäsen on aloittanut kuitenkin vasta pari vuotta sitten, kun Fellowsin tulevaisuuden kannalta elettiin epävarmoja aikoja Adolfssonin äkillisen kuoleman vuoksi. Tarina kuitenkin jatkui, ja pelastajaksi löytyi solisti Kjell Behmin tytär Sofia Behm, joka soittaa nykyisessä kokoonpanossa koskettimia ja laulaa.
Fellowsin Kjell Behm (vas.), Magnus Johansson ja Kjell Adolfsson rikkoivat pianon rippileirillä jammaillessaan. Siitä käynnistyi bändi, jonka rumpaliksi saatiin Roger Ekholm.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Tanssimusiikkipainotteisen The Fuusion alkuperäisjäsenistä ainoastaan rumpali Osmo "Osku" Vainio ja kosketinsoittaja-laulaja Heikki "Hessu" Hynninen ovat mukana tänä päivänä, mutta yhtyeen perinne kantaa pitkälle. 70-luvun alkupuolella intensiiviseen kiertuemusisointiin kyllästynyt Vainio halusi perustaa hyvän meiningin bändin. Rinnalleen hän saikin nopeasti Hynnisen, Harry Anderssonin sekä Olavi "Olli" Pitkäsen. Ensimmäiset treenit järjestettiin Pukkilan Kirkonkylän vanhan koulun veistoluokassa, Hynnisen mökkireissun jälkeen.
– Olimme suurin piirtein rivissä odottamassa koulun pihalla, että Hessu tulee, Vainio nauraa.
Siitä alkoi Fuusion tarina, joka on johtanut monien lavojen ja kokoonpanojen kautta nykytilaansa. Mukana on nähty muun muassa Seppo "Sipi" Soiramo, Raine Salminen, Pekka Saarnikko, Stefan Paavola, Thomas Nybondas, Erkki Salmi, Jarno Kuusisto, Rabbe Fredriksson, Kribe Åberg, Reidar "Relle" Westman ja Pekka Hartolahti. Nykyään kitarassa nähdään Kim "Kimi" Engström, bassossa Mårten "Måti" Gundersen ja laulussa Tuomo "Tuoski" Lilja.
– Olen laulaja, eli laulan vain kaikista kovimpaa. Taitavia laulajia on bändi täynnä, Lilja hymyilee.
The Fuusio aloitti soittamisen Pukkilan Kirkonkylän vanhalla koululla vuonna -74. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat
Iina-Kaisa Viheriävaara
Molempien bändien 50-vuotiselle taipaleelle on mahtunut pitkiä ja tiivistunnelmaisia automatkoja, satoja unohtumattomia keikkoja ja kohtaamisia ammattimuusikoiden kanssa. Vaikka sekä Fuusio että Fellows soittavatkin ammattimaisella otteella, leipänsä he ansaitsevat muissa hommissa.
– Rahasta tässä ei koskaan ole ollut kysymys, Johansson sanoo.
Harrastava suhtautuminen musiikkiin ei ole syönyt taidosta, jolla bändien jäsenistöt instrumenttejaan käsittelevät. Laatu on molemmille bändeille viimeinen asia, josta tingitään.
Vaikka juhlavuottaan viettäviltä yhtyeiltä löytyy paljon yhtymäpintaa, eroavaisuuksiakin löytyy.
– Meillä lukee nettisivuillakin, ettemme soita humppaa tai tangoa, Johansson Fellowsin sivustoja.
– Me olemme soittaneet humppaa levyllekin, Vainio muistelee Fuusion taipaleelta.
Fuusio keskittyy enemmän tanssimusiikkiin, kun taas Fellows on rokkiin päin kallistuva bilebändi. Klassikoissa risteäviä kohtiakin löytyy settilistoista, mutta molemmilla bändeillä on selkeä oma boogie.
Nykyisen The Fuusio -yhtyeen muodostavat Kim Engström (vas.), Mårten Gundersen, Osmo Vainio, Tuomo Lilja ja Heikki Hynninen.
Arkisto/Thor-Gustaf Wiksten
Viime vuonna Vainio oli ottanut yhteyttä Fellows-bändin jäsenistöön muistaessaan tulevan vuoden yhdistävän tekijän. Tässä on nyt kaksi legendaarista porvoolaista bile- ja tanssimusiikkibändiä ja yhteinen juhlavuosi. Jotakin pitäisi järjestää yhdessä, vaikka yhteiskeikka? Idea todettiin hyväksi, ja keikkapaikaksikin valittiin yksimielisesti legendaarinen Porvoon Palokunnantalo, tuttavallisemmin Brankkis.
– Se on porvoolaisten Cavern Club. Monet 60-luvun musiikkisysteemit alkoivat sieltä, Lilja sanoo.
Keikalla kuullaan molemmilta bändeiltä niin ikivihreitä vuosien varrelta kuin uudempaa ohjelmistoa. Fuusio avaa illan soittamalla kaksi settiä, joista ensimmäisen aikana lavalla nähdään nykyisen kokoonpanon lisäksi vuosien varrella yhtyeen kanssa esiintyneitä muusikoita.
– Sitten olemme vapaita, ja voimme nauttia heidän musiikistaan. Me aletaan juhlimaan, Vainio virnistää.
Fuusion jälkeen Fellows valtaa lavan, ja keikka jatkuu iltamyöhään. Brankkikseen mahtuu yli kaksisatapäinen yleisö, ja tarjolla on aitoa meininkiä historiallisessa miljöössä. Lippuja voi ostaa ovelta, mikäli niitä on vielä jäljellä, mutta yhtyeiden jäsenet suosittelevat varaamaan ne etukäteen.
Fellows-yhtyeessä soittavat nykyisin Roger Ekholm, Magnus Johansson, Kjell Behm, Jan Holm ja Sofia Behm.
Arkisto/Fellows
Vaikka Fuusio ja Fellows eivät ole aikaisemmin yhteiskeikkaa järjestäneet, vuosientakaisten tarinoiden jakaminen näyttää hiovan heitä yhteen tässä ja nyt. Vainio toteaa, että bändi on kuin perhe. Kaikki jaetaan, myös kalsarit. Vaikka Johansson ja Behm eivät tähän heti yhdykään, he toteavat, että ehkä siihen pisteeseen vielä päästään.
– Olemme kuitenkin tunteneet toisemme kauemmin kuin puolisomme, Johansson sanoo.
Bändejä tulee ja bändejä menee, ihmisryhmät hajoilevat ja kalsarit eivät ehkä koskaan tule jaetuiksi. Näiden kahden tapauksen kohdalla näyttää kuitenkin siltä, että sama meno voisi jatkua vielä toiset 50 vuotta. Mikä on pitkän bändiuran salaisuus?
– Toisten kunnioittaminen. Jos toisia ei kunnioita ja kaikki haluavat olla stara, ei hommasta tule yhtään mitään, Lilja toteaa muiden nyökytellessä vierellä.
» The Fuusio & Fellows 50 + 50 -yhteiskeikka 5.10. kello 19 Palokunnantalo, Kirkkokatu 2 Porvoo.
Lue myös
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot