Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kyläillassa keskustellaan muun muassa siitä, miten Mestarikylät-työkalun avulla voidaan lisätä kylien elinvoimaisuutta.
Arkisto/Juha Tuomi
ITÄ-UUSIMAA Kehittämisyhdistys Silmu ry:n uudessa hankkeessa kehitetään kylätoiminnalle kattava malli, joka rohkaisee aktiiviseen osallistumiseen, mahdollisuuksien hyödyntämiseen sekä oman kylän ainutlaatuisten tarpeiden ja voimavarojen tunnistamiseen.
Kylätoimijat saavat työkaluja toiminnan parantamiseen ja kyläyhdistyksistä tulee paikallisia vaikuttajia ja kuntien yhteistyökumppaneita. Asukkaat oppivat ja myös verkostot laajenevat yhteisissä työpajoissa, kerrotaan Silmun tiedotteessa.
Kursseja, infotilaisuuksia sekä työpajoja liittyen kylätoimintaan ja kyläsuunnitteluun järjestetään säännöllisesti sekä paikan päällä kylissä että etänä. Koulutusaiheet ovat esimerkiksi yhdistystoimijan markkinointitaidot, hankesuunnittelu ja varojen hankkiminen sekä yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen liittyvät aiheet.
– Tällaiselle mallille on jo kauan ollut tilausta ja olen iloinen, että saimme rahoitusta tätä varten. Meillä on jo nyt muutama niin kutsuttu pilottikylä mukana ja moni muukin kylä on kiinnostunut tästä työkalusta. Erityisesti yhteisöllisyys ja miten sitä voisi parantaa on ollut yksi toiveaihe. Hienointahan tässä koko kehittämistehtävässä on se, että kylät voivat tulla mukaan, milloin heille sopii parhaiten ja että Mestarikylät-työkalu on käytössä ja kehittyy edelleen hankeajan jälkeenkin, hankekoordinaattori Li-Marie Santala kertoo.
Kylien tulevaisuus – kaikille avoin kyläilta
Mestarikylät kehittämistehtävän ensimmäinen kaikille avoin kyläilta järjestetään 14.8. kello 18–20 Korttialla Askolassa. Ilta antaa tilaisuuden saada lisätietoja hankkeesta ja tavata muita kylätoimijoita. Illan aiheina kylien tulevaisuus, Mestarikylät-työkalu, puheenvuoroja ja kahvitarjoilua. Ilmoittautumiset kyläiltaan tulee tehdä 11.8. mennessä.
»» Ilmoittautuminen kyläiltaan täällä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot