Viikon kysymys
A-
A+
Osuuskauppa Laukkosken kylän keskustasta (Iso-Laukkoski) noin vuodelta 1930. Laukkosken ns:n kokoelmat.
Tauno Teiramo
PORNAINEN Laukkosken nuorisoseura on Uudenmaan vanhimpia nuorisoseuroja. Yhdistys saavuttaa tänä vuonna 120 vuoden iän.
Juhlavuosi onkin täynnä monenlaisia tapahtumia. Päätapahtuma on lauantaina 12.4. pidettävät juhlailtamat.
105-vuotias seuratalo on kevättalven aikana jo ehtinyt koota väkeä tammikuisille perustamispäivän kahveille sekä entisiä nuoria omaan muisteluiltaansa. Kesäkaudella tullaan tekemään retkiä, viettämään kesäistä yhteislauluiltaa (Allsång på Laukkoski) ja pyörähdellään elävän musiikin tahtiin mansikkatansseissa.
Syksyllä on juhlavuoden ohjelmassa tarjolla muun muassa lasten sirkustyöpaja ja nykykansanmusiikkia, tyyliltään lähinnä elektrofolkia edustava, mainetta maailmalla niittänyt Okra Playground -yhtye vierailee Laukkoskella syyskuussa .
– Kerhot toimivat juhlavuonna entiseen tahtiin. Toimintamuodoista mainittakoon Tempoa tenaviin -musiikkiliikuntakerhot ja varhaisnuorten lautapeli-illat. Yhdistys järjestää säännöllisesti myös musiikkikursseja, konsertteja ja illanviettoja, seuran tiedotteessa kerrotaan.
Seuratalo vaatii jatkuvaa huoltoa, ja normaalin talkootyön lisäksi rakennuksen eri osien korjaus- ja uusimishankkeita on vuosittain.
Kyläkeskus, maisema Tähden kaupalta lännen suuntaan noin vuodelta 1930.
Tauno Teiramo Laukkosken ns:n kokoelmat.
Arkistojen aarteet näytillä
Laukkoskelainen Tauno Teiramo kuvasi vuosina 1928-30 kaikki kylässä sijainneet asuinrakennukset. 1930-luvulla kerättiin myös asiakirjoista sekä kylän asukkaiden käyttöesineistä niiden omistajien puumerkit, jotka Toini Marttinen piirsi puhtaaksi. Tämä lähes satavuotias kokoelma löytyy Laukkosken nuorisoseuran arkistosta. Juhlavuoden kunniaksi kaikki 120 kuvaa ja sata puumerkkiä ovat esillä seuratalolla palmusunnuntaihin asti. Nähtävillä on myös nuorisoseuran perustamispöytäkirja, muita vanhoja asiakirjoja sekä Valo-lehtiä. Näyttely on avoinna viikonloppuisin.
Seuralehdellä pitkä historia
Vuonna 1907 perustettiin seuralehti Valo, ja vuodesta 2004 on julkaistu aika ajoin myös nettilehti Vilkkua. Maaliskuussa ilmestyikin jälleen paikallinen kulttuurilehti Juhla-Valo, joka kertoo paitsi seuran asioista myös muista paikallisista ilmiöistä.
Lehdestä voi lukea, millainen seuran lainakirjasto yhdistyksen ensimmäisinä toimintavuosina oli, ketkä vaatettivat kylän naiset 1950- ja 60-luvuilla ja miksi tässä pitäjässä jokaisessa kyläkoulussa ja jokaisella luokka-asteella soi kantele. Edelleen juhlalehden lukija pääsee selville siitä, kuka johdatti Edvin Laineen elokuvan tekoon Laukkosken kuvauksellisiin maisemiin. Lehdestä oppii myös vanhoja viisauksia kuten esimerkiksi sen, miksi aina kannattaa panna kaksi tikkua ristiin ennen työhön ryhtymistä.
» 120-vuotisjuhlailtamat la 12.4. klo 18 Laukkosken seuratalolla, Krouvarintie 20, Pornainen. Vapaa pääsy.
» Valokuva- ja puumerkkinäyttely Avoinna la 12.4. klo 17 – (iltamien ajan), su 13.4. klo 13-16. Muulloin sopimuksen mukaan. Lisätietoja seuran kotisivuilta.
» Seuralehti juhla-valo Viiden (5) euron hintaista lehteä saa seuratalolta näyttelyn aukioloaikoina ja tapahtumien ajan. Tied. p. 045 651 3261.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot