Viikon kysymys
A-
A+
PORVOO, TIRMO Yli 20 vuotta yleisöä kerännyt Tirmo Blues rakentuu tänä vuonna “Back to the Roots” -teeman ympärille. Perinteinen rock ja vahvat live-esiintyjät ovat yhä ytimessä, mutta ohjelmassa kuuluu myös uusia musiikillisia avauksia.
Festivaali tarjoaa jälleen ainutlaatuisen yhdistelmän saaristotunnelmaa, musiikkilegendoja, uusia nousevia tähtiä sekä ennakkoluulotonta ohjelmasisältöä. Kaksipäiväinen tapahtuma kutsuu sekä pitkäaikaiset kävijät että uudet festivaalivieraat kokemaan, miltä tuntuu aito ja rosoinen, mutta samalla uudistuva Tirmo
Tänä vuonna festivaalin kantavana teemana on "Back to the Roots". Tirmossa palataan niihin elementteihin, jotka ovat tehneet tapahtumasta rakastetun jo yli kahden vuosikymmenen ajan: rouhea rock, vahvat live-esiintyjät, lämmin yhteishenki ja aidosti omaleimainen saaristofestivaali.
Samalla festivaali uskaltaa kuitenkin katsoa myös eteenpäin. Erityisesti perjantain ohjelmassa rikotaan perinteisiä rajoja tuomalla mukaan uusia musiikillisia sävyjä. Tänä vuonna Tirmossa kuullaan bluesin, rockin ja roots-musiikin rinnalla myös räppiä ja reggaeta, jotka tuovat ohjelmistoon tuoretta energiaa ja uusia kävijöitä.
– Haluamme kunnioittaa Tirmon perinteitä, mutta samalla uudistua. Tänä vuonna ohjelmassa kuuluu vanha, rosoinen Tirmo, mutta myös rohkea halu laajentaa omaa tekemistä ja tarjota kävijöille uusia elämyksiä, festivaalin järjestäjä kertoo. Tavoitteena on ollut rakentaa ohjelma, joka täydentää Porvoon kesän tapahtumakenttää ja tarjoaa yleisölle uusia artisteja, erilaisia musiikkityylejä sekä aidon saaristofestivaalin kokemuksen, järjestäjät kertovat tiedotteessa.
Pitkän linjan legendoja ja uusia tähtiä
Tirmo Bluesin ohjelma yhdistää kokeneet konkarit ja kiinnostavimmat uudet nimet. Lavalle nousevat muun muassa suomalaisen rockin ja roots-musiikin tunnetut nimet Pelle Miljoona, Dave Lindholm, Raappana ja Michael Monroe, jotka eivät juuri esittelyjä kaipaa.
Mukana ovat myös uudemman sukupolven artistit, kuten The Voice of Finland -voittaja Jose Carlos sekä vauhdilla nimeään tekevä räppäri Aatos.
Paikallista osaamista ja vahva annos paikallista ylpeyttä tarjoaa festivaalilla Timo Pieni Huijaus, Crossfyre ja Otava.
Porvoolaislähtöinen Timo Pieni Huijaus on yksi suomalaisen rapin pitkäikäisimmistä ja arvostetuimmista tekijöistä, jonka juuret ovat syvällä Itä-Uudellamaalla. Kotiseudulla nähtävät esiintymiset ovat aina yleisölle erityisiä hetkiä, ja Tirmossa on luvassa takuuvarmasti lämmin vastaanotto.
Crossfyre puolestaan edustaa juuri sitä rouheaa rockhenkeä, johon tämän vuoden "Back to the Roots" -teema vahvasti nojaa. Porvooseen vahvasti linkittyvä yhtye tunnetaan tinkimättömästä southern rock -soundistaan, vahvasta soitannastaan ja vuosien mittaan hioutuneesta live-energiastaan.
Perinteiseen tapaan mukana on myös Tirmon yleisön kestosuosikki, kitaravirtuoosi Ben Granfelt, joka saapuu tänä vuonna festivaalille erikoiskokoonpanon kanssa. Mukana ovat kitaralegenda Jarmo Nikku & CGR. Tapahtuma halutaan pitää helposti saavutettavana ja tarjota laadukkaan festivaalikokemuksen kohtuulliseen hintaan. Tapahtuma on K18
Lippujen hinnat alkavat 25 eurosta. Festivaalin aikana järjestetään jälleen kuljetuksia Porvoon linja-autoasemalta Tirmooseen ja takaisin, joten auton voi jättää kaupunkiin. Viimein kuljetus Tirmosta Porvooseen lähtee molempina iltoina viimeisen esiintyjän jälkeen. Lippuja saa ostettua ennakkoon biletti.fi.
Ohjelma
Perjantai 17.7.
klo 18:00 Portit auki
klo 18:30 Aatos
klo 20:00 Jose Carlos
klo 21:30 Timo Pieni Huijaus
klo 23:00 Raappana
Lauantai 18.7.
klo 14:30 Portit auki
klo 15:00 Otava
klo 16:00 Pelle Miljoona Acoustic Trio
klo 17:45 Granfelt & Nikku CGR
klo 19:30 Dave Lindholm & House Lights
klo 21:15 Crossfyre
klo 23:00 Michael Monroe
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot