Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Juha Tuomi
Viime viikolla kaupunkikehityslautakunta hyväksyi Porvoon kävelyn ja oleskelun edistämisohjelman. Oli ilahduttavaa huomata, että ohjelmassa painotetaan liikkumisen lisäksi myös oleskelua – asiaa, joka jää kaupunkikeskusteluissa usein liian vähälle huomiolle, vaikka juuri sillä on suuri vaikutus siihen, miltä kaupunki tuntuu arjessa.
Nykyinen elämänrytmi on monelle kiireinen ja kuormittava. Siksi kaupungissa pitäisi olla paikkoja, joissa voi pysähtyä hetkeksi ilman erityistä syytä. Hyvä kaupunki ei ole vain reitti paikasta toiseen, vaan myös ympäristö, jossa viihdytään. Joskus siihen riittää penkki jokirannassa, pieni aukio, vehreä puistikko tai näkymä, jonka äärelle tekee mieli jäädä hetkeksi.
Porvoossa tällaisia ympäristöjä on jo paljon. Jokiranta, Vanhan Porvoon kujat ja monet pienet näkymät luovat kaupungille omaleimaisen tunnelman, jota moni arvostaa. Silti viihtyisiä oleskelupaikkoja voisi olla enemmänkin, ja siksi on hyvä, että asia nostetaan nyt tavoitteellisesti esiin.
Toimenpideohjelmassa perustellaan, miksi laadukkaaseen jalankulkuympäristöön kannattaa panostaa. Kyse ei ole vain kävelystä, vaan keskustan elinvoimasta, hyvinvoinnista, turvallisuuden tunteesta ja kaupungin vetovoimasta. Viihtyisässä ympäristössä ihmiset viettävät enemmän aikaa, kohtaavat toisiaan ja käyttävät palveluita. Samalla syntyy edellytyksiä kivijalkaliikkeiden, kahviloiden ja tapahtumien menestymiselle.
Tutkimuksissa on havaittu, että kävellen liikkuvat asiakkaat asioivat keskustassa usein säännöllisemmin ja käyttävät palveluihin kokonaisuutena enemmän rahaa. Kaupunkitutkimuksessa tästä käytetään termiä ”lompakkotiheys”. Elävä keskusta tarvitsee monenlaisia tapoja saapua ja viettää aikaa. Hyvässä kaupungissa myös autoilija muuttuu lopulta jalankulkijaksi noustessaan autosta ja jatkaessaan matkaa keskustassa jalan.
Ohjelmassa nostetaan esiin useita tärkeitä kehityskohteita. Erityisen merkittävä on Vanhan Porvoon ja torin välisen yhteyden parantaminen, sillä nykyinen reitti muodostaa selkeän pullonkaulan kaupungin keskeisimpien alueiden välille. Samalla ohjelma nostaa esiin myös pienempiä mutta kaupunkitilan viihtyisyyden kannalta tärkeitä avauksia. Näistä Rihkamatorin mahdollinen kesäterassi on hyvä esimerkki: parhaimmillaan kaupunkitila kutsuu ihmisiä viipymään, kohtaamaan ja kokemaan ympäristön uudella tavalla.
Ohjelma antaa myönteisen ja pitkäjänteisen suunnan Porvoon keskustan kehittämiselle. Toivottavasti linjaukset näkyvät tulevina vuosina konkreettisina parannuksina kaupunkitilassa – paikkoina, joissa on hyvä liikkua, mutta ennen kaikkea hyvä olla.
MIKA VARPIO
» Kirjoittaja on maisema-arkkitehti, kaupunkikehityslautakunnan jäsen ja kaupunginvaltuutettu (vihr sit.)
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot