Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Depositphotos
Ruoka-apu on monelle ihmiselle välttämätön tuki tilanteessa, jossa oma toimeentulo ei riitä kattamaan kaikkia arjen menoja. Ruoka-aputoiminta rahoitetaan kohdennetulla valtionavustustuksella, jota vain kunnat tai hyvinvointialueet voivat hakea. Itä-Uudenmaan hva:lle on tähän myönnetty 103 300 euroa, josta 15% oli käytettävissä hankehallinnointiin.
Muutoin käytännössä hävikkiruuan varassa pyörivän ruoka-avun järjestämisessä ovat vastanneet vapaaehtoiset, jotka tekevät tässä valtavan ja korvaamattoman työn. He huolehtivat ruokatarvikkeiden vastaanottamisesta, lajittelusta, kuljettamisesta ja jakamisesta. Ilman heitä ruoka-avun jakelu jäisi toteutumatta.
Itä-Uudellamaalla hyvinvointialue toimii hankehallinnoijana kahden vuoden pituisessa hankkeessa vuosina 2025–2026. Nyt aluehallitukselle kaksi viikkoa ennen ensi vuoden rahoituksen hakua aluehallitukselle ilmoitetaan tiedoksi, että alueella ei ole mahdollisuus hakea avustusta. Joitain keskusteluja on keväällä kuntien kanssa käyty, mutta mitään konkreettista ei ollut tiedossa, koko ruokajakelu siis heitettiin tyhjän päälle.
Perusteluina on hva:n talouden tasapainottamisohjelma. Valtiolta saadusta rahoituksesta huolimatta kaikkia hallinnoin kuluja ei ole saatu katettua, jonka vuoksi ruoka-avun rahoitus jätetään hakematta. Talouden tasapainottamisen vuoksi ilmeisesti kaikki ei lakisääteiset toiminnan näyttävät olevan vaarassa. Talouden tasapainottamisella ei sentään voi perustella ihan mitä tahansa.
Aluehallitus velvoitti yksimielisesti viranhaltijoita jatkamaan neuvotteluja ruoka-apuhankkeen rahoitushausta kuntien kanssa, ja pyytämään virallisen kannan asiassa. Olennaista tässä on, että joko yksi kunta tai sitten hyvinvointialue hakee avustuksen, jolla turvataan ruoka-apu myös vuonna 2027. Jos kunnat eivät ole tästä koppia, mikä voi tällä aikataululla olla haasteellista, hyvinvointialueen on sitten mitoitettava joko avun hallinnointi siten että se pysyy valtion raamissa tai sitten arvioitava käytämmekö kokonaisuudessa rahamme viisaasti. Tällaisia asioita ei saa tuoda päättäjille vain tiedoksi. Tällainen on tyypillinen asia, joka vaatii päättäjiltä arvovalintoja. Olisi kohtuutonta, että vapaaehtoisten vuosien ajan rakentama arvokas työ vaarantuisi vain siksi, ettei saatavilla olevaa valtionavustusta haeta. Ruoka-avun tarvitsijat eivät katoa mihinkään, eikä vapaaehtoisten panosta saa pitää itsestäänselvyytenä.
TAPANI ESKOLA (SD.),
ALUEHALLITUKSEN 1. VARAPUHEENJOHTAJA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot