Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Luettuani 5.8. Itäväylässä julkaistun mielipidekirjoituksen "Ihmisarvo ei ole leikkiä" haluan tuoda esiin myös toisen näkökulman hoivakotien teemapäiviin ja viriketoimintaan.
On aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa että hoitajat hoivapaikoissa jaksavat tehdä tällaisia haskoja teemoja ilahduttamaan asukkaita. He ovat nähneet kovasti vaivaa tämän eteen. Nämä ilahduttavat kaikkia ja tuova vaihtelua arkeen. Jumppaan, lauluun, musiikkiin ja seurusteluun on aikaa hoivakodeissa ihan riittämiin ja siksi kaikki teemat ova tervetulleita.
Jokainenhan voi niin halutessaan olla pois näistä tilaisuuksista omasta tahdostaan, ei omaisen tahdosta. Kokemuksesta voin sanoa että asukkaista 99,9% nauttii näistä mahtavista, virkistävistä teemapäivistä ja antaa hyvää mieltä pitkään. Olipa ne sitten risteilyjä tai mitä tahansa.
Jos hoidetaan muistisairaita niin kaikki hoitajathan tietävät että lapsi kasvaa vuosi vuodelta ylöspäin kun taas muistisairas "kasvaa" vuosi vuodelta alaspäin. Niinpä henkilö voi ollakkin siellä menneisyydessä ja nauttii suunnattomasti muistoja herättävästä risteilystä.
Lakeja voi olla vaikka minkälaisia mutta ne ei estä hoitajaa olemasta luova ja tuovan asukkaille mielekästä arkea pienine hupsutuksineen ja leikkeineen.
Ehkäpä Kirsi sinun 92-vuotias äitikin ilahtuisi näistä ihanista tuokioista, tai leikeistä niin kuin sinä nimität, jotka tuovat vaihtelua ikäihmisen päivään. Itsemääräämisoikeus on hänelläkin. En ole koskaan hoivatyössäni tavannut omaista joka olisi kieltänyt ettei oma äiti tai isä saisi näihin teemajuttuihin osallistua, päinvastoin.
Kysehän on asukkaan omasta tahdosta ja hyvinvoinnista, ei omaisen.
Minä olen erittäin iloinen että hoitajat ovat innokkaita/kekseliäitä ja jaksavat nähdä vaivaa ikäihmisten hyvän olon eteen hoivayksikössä. Eikä tämä ole vain minun mielipiteeni.
Annetaan hoitajien olla luovia ja ollaan iloisia heidän tärkeästä työstään, nautitaan myös "leikeistä".
TUULA FINNBÄCK,
SUURELLA SYDÄMELLÄ HOITOTYÖTÄ TEHNYT HOITAJA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot