Viikon kysymys
A-
A+
Potkukelkkailottelua värittävät myös kisaajien luovat ja monipuoliset naamiaisasut, joista parhaan ylleen pukenut palkitaan myös
Antero Piekiäinen
HINTHAARA Viisi vuotta sitten kaksi hinthaaralaista kaverusta vitsailivat potkukelkkojen kiihdytyskilpailusta.
– Oltiinko täällä vai sitten tuolla Linkun paljussa, kun vitsi lähti liikkeelle, kertoo kyseisistä kaveruksista toinen, Vesa Ylönen.
Vitsit vitsinä, mutta olisihan se nyt hauskaa, että potkukelkoille olisi samanlainen kiihdytyskilpailu, kuin esimerkiksi autoille. Linkun, eli Patrik Lindahlin kanssa saatu idea alkoi vahingossa toteutumaan tapahtumaksi vuoden 2021 alussa. Helmikuussa järjestettiin ensimmäiset Potkukelkkojen kiihdytyskilpailut, joita oli sen ensimmäisenä vuonna seuraamassa sadat ihmiset. Nyt viidettä kertaa järjestettävän tapahtuman odotetaan keräävän paikalle saman verran, ellei jopa enemmän väkeä.
Tamis Fredlund-Vuori, Patrik "Linkku" Lindahl ja Vesa Ylönen haluavat kiihdytyskilpailulla lisätä yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä.
Niki Viheriävaara
Ylösen ja Lindahlin ideaan tarttui nopeasti mukaan myös Pub Lättähatun Tamara "Tamis" Fredlund-Vuori, ja he ovat kolmestaan päävastuussa sen järjestämisestä. Mukana on kuitenkin kokonaisuudessaan noin kymmenpäinen vapaaehtoisten porukka.
Kilpailu toimii samaan tapaan kuin autoillakin suoritetut kilvat. Kiihdytysradalle lähdetään pareissa, ja kunkin parin voittajat siirtyvät seuraavalle kierrokselle. Finaalissa kisaavat siis jokaisen lähtönsä voittanut kaksikko.
– Jokainen pääsee kuitenkin vähintään kaksi kertaa radalle ja toivottavasti kolmekin, Lindahl kertoo.
Viime vuosina osallistuneita potkukelkkailijoita on ollut joitakin kymmeniä. Kisassa on kaksi sarjaa, joista toinen on lapsille ja toinen aikuisille.
Kilpailussa palkitaan myös paras asu.
Antero Piekiäinen
Tapahtuman kaava on pysynyt jokseenkin samana, mutta joka vuosi koitetaan tuoda jotain uutta. Tapahtuma alkaa ilmoittautumisella kello 10.30 ja ensimmäinen kilpasarja potkaistaan käyntiin kello 12. Kiihdytyksessä on erikseen lasten ja aikuisten sarjat, joista lasten sarja otettiin mukaan pari vuotta sitten.
– Nuorin osallistuja on tainnut olla jotain kolmevuotias, Ylönen muistelee.
– Se on enemmän sellaista viihdettä yleisölle, Lindahl hymyilee.
Viihde onkin tapahtuman ytimessä. Lindahl, Ylönen ja Fredlund-Vuori toivovat lisäävänsä kylän yhteisöllisyyttä ja kerätä ihmisiä pitämään yhdessä hauskaa.
– Kauimpaa tullut osallistuja on tainnut olla Kreikasta, ja hän on tänäkin vuonna mukana, Ylönen naurahtaa.
Kun tapahtuma sai alkunsa, järjestäjäkolmikko ei osannut kuvitellakaan, kuinka suosituksi se nousisi. Ylönen oli mennyt vinkkaamaan vielä vitsin tasolla käyvästä ideasta ystävälleen, radiojuontaja-DJ Salsa Sinisalolle, että kiihdytyskilpailu järjestetään. Sinisalo oli sitten kertonut tapahtumasta radiossa, ja Hinthaaraan oli kerääntynyt reilusti kolmattasataa ihmistä.
– Se lähti silloin kyllä ihan käsistä. Viime vuosina on ollut vähemmän lunta, eli myös vähemmän porukkaa, mutta kyllä täällä on aina ollut yli sata ihmistä, Ylönen kertoo.
Tänä vuonna lumesta ei ole puutetta, ja järjestäjäkolmikko uskoo, että kävijälukemat tulevat olemaan samankaltaiset kuin vuonna 2021. Lauantaille on myös luvattu aurinkoista säätä, mikä varmasti houkuttelee ihmisiä ulkoilmaan nauttimaan talvipäivästä.
Idea potkukelkkojen kiihdytyskilpailuun lähti alunperin Vesa Ylösen (vas.) ja Patrik Lindahlin vitsistä, johon Tamis Fredlund-Vuori lähti innolla mukaan.
Niki Viheriävaara
Tapahtumassa palkitaan myös nopein kelkkailija nopeuskisassa, ja mikäli iltapäivällä löytyy vielä puhtia, voi palkinnon saada myös pisimmälle kantavasta yksittäisestä potkaisusta. Potkukelkkailottelua värittävät myös kisaajien luovat ja monipuoliset naamiaisasut, joista parhaan ylleen pukenut palkitaan myös. Palkinnoissa on luvassa monipuolisesti tuotteita ja palveluita, ja muun muassa Porvoo Ski on mukana sponsoroimassa palkintoja. Kilpakelkat löytyvät paikan päältä, mutta nopeuskilpailuun saa osallistua myös omalla kelkalla.
Pub Lättähatun pihamaalla on tarjolla myös muuta koettavaa. Hinthaaran kyläyhdistys on vahvassa yhteistyössä järjestäjäkolmikon kanssa ja hoitaa muun muassa kioskipistettä, josta virvokkeita, lettuja, makkaraa ja kuumaa mehua. Pihamaalla järjestetään myös arpajaiset.
– Tänä vuonna meillä voi tulla myös itse paistamaan makkaraa nuotiolle, Fredlund-Vuori vihjaa.
Ilottelupäivä päättyy Pub Lättähatussa järjestettäviin After Kick -jatkoihin, joilla nähdään live-bändi sekä DJ. Juhlijat pääsevät myös lämmittelemään äänihuuliaan karaoken äärellä.
» Potkulautojen kiihdytyskilpailu Hinthaarassa, Pub Lättähatun pihamaalla lauantaina 7.2. kello 10.30 alkaen. Ensimmäinen kisa käynnistyy kello 12.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot