Viikon kysymys
A-
A+
AHyviä ovat myös monet laulajat, jotka jäävät valitsematta.
SANNA RASA
The Voice of Finlandin Ääni ratkaisee -vaihetta kuvattiin Porvoon Taidetehtaalla jo yhdeksännen kerran.
S uositun laulukilpailu The Voice of Finlandin 15. tuotantokauden Ääni ratkaisee -vaiheen kuvaukset olivat käynnissä Porvoon Taidetehtaalla viime viikon tiistaista tämän viikon tiistaihin.
Kuvausjaksoja oli yhteensä kymmenen. Viime viikolla kuvattiin tiistaina, keskiviikkona ja torstaina sekä tällä viikolla maanantaina ja tiistaina. Yksi kuvaussetti kestää kolmisen tuntia.
Jokaisessa kuvaussetissä oli 200 yleisöpaikkaa, jotka oli jaettu neljään katsomo-osaan. Studioyleisöä on ollut niin Porvoosta kuin muualta Suomesta, muun muassa ryhmä Pirkanmaalta.
– Monelle tämä on kiinnostavampi vaihe kilpailussa kuin Logomon vaihe, koska täällä saa jännittää huolivatko tähtivalmentajat laulajan jatkoon, Porvoo Event Factory Oy:n myyntipäällikkö Johanna Espo pohdiskeli ennen ensimmäisen kuvaussetin alkua.
Suomen tunnetuin kosketinsoittaja, The Voice of Finland -bändin kapellimestari Lenni-Kalle Taipale on todellinen Voice-konkari.
– Tämä on 19. kausi, kun lasketaan mukaan kaikki Voicet. Nyt 15. peruskauden jälkeen olen ollut tekemässä kahta Kids-kilpailua sekä yhtä vanhusten (Senior) ja yhtä All Stars -kilpailua. Se taitaa olla maailmanennätys, hän naurahti.
Taipale pitää laulukilpailua itselleen rakkaana juttuna.
– Tätä on aina yhtä kiva tehdä. Tekemisen meininki vain paranee joka vuosi. Pidetään rento meininki yllä ja annetaan yksilöiden loistaa, eikä puututa liikaa yksityiskohtiin, jolloin tulee hyvä.
Kapellimestari on kaikkien laulajien puolella, sillä hänen ei tarvitse puuttua siihen, kuka menee jatkoon, vaan siitä päättävät tähtivalmentajat.
– Minulle jokaikinen laulaja on voittaja. Lähdemme voittamaan tätä jokaisen kanssa, hän avasi omaa ajattelutapaansa.
Laulajia säestävän TVOF-bändin kapellimestari soittaa itse koskettimia. Hänen luotsattavinaan ovat muusikot Matti Oja (kitara), Osmo Ikonen (basso) ja Kalle Torniainen (rummut).
Tasollisesti laulukilpailu on noussut vuosi toisensa jälkeen.
– Olen sanonut tämän ennenkin, mutta takaan, että tämä on tasollisesti vielä parempi kausi kuin koskaan ennen, studio-ohjaaja Elias Merenko hehkutti yleisölle.
Yleisöä ohjeistettiin taputtamaan, kun laulajat lopettavat esityksensä tai silloin, kun tähtivalmentajat kääntyvät.
– Kaikilla laulajilla on korvamonitorit, joista he kuulevat oman laulunsa ja bändin soiton. Kun biisi on käynnissä, saatte tehdä aivan mitä vain. Muistutan kuitenkin, että koko mökki on täynnä kameroita, Merenko jatkoi.
– Pyydän, että eläkää mukana. Kun coachit painavat nappia ja tuoli lähtee kääntymään, reagoikaa isosti eli huutakaa, taputtakaa, vislatkaa ja kiljukaa, jotta saadaan mökkiin mökää, hän kannusti.
Kahdelta edelliseltä kaudelta tutut tähtivalmentajat Arttu Wiskari, Sanni ja Elastinen alias Kimmo Laiho saivat rinnalleen uudeksi tähtivalmentajaksi Jenni Vartiaisen, joka ensimmäisessä kuvaussetissä otti paikkansa tyylilleen uskollisena.
– Laulun kantaessa ääneen tulee sitkoa, hän lanseerasi käyttöön uuden termin kuvaamaan ihmisäänen merkitystä.
Ääni ratkaisee -vaiheen ensimmäisessä kuvaussetissä kuultiin 12 esitystä.
– Pientä arkailua oli kuultavissa. Kesti ennen kuin biisi lähti aukeamaan, Arttu Wiskari perusteli laulajaa, jonka kohdalla tuolit eivät kääntyneet.
Studioyleisön joukossa Ääni ratkaisee -vaiheen avaussetissä olleet haminalaiset äiti ja poika Sanna Rasa ja Eemeli Lampinen, 8, kertoivat olleensa todellisia The Voice of Finland -faneja.
– Meillä on kisastudio, jossa katsomme Voicea koko perheen voimin. Virittelemme herkkuja sekä istahdamme sohvalle katsomaan ja jännittämään, Porvoossa syntynyt ja pari ensimmäistä vuotta kaupungissa lapsuudenperheensä kanssa asunut Rasa kertoi.
Pari vuotta sitten äiti ja poika olivat katsomassa Turun Logomossa suoria lähetyksiä, joissa heidän suosikkilaulajansa oli loppumetreille päässyt Eemeli Nissi.
– Nyt bongasin, että on myös tällainen mahdollisuus, Rasa jatkoi ensi kokemuksesta Ääni ratkaisee -vaiheen studioyleisössä.
Eemelin mielestä oli ihan hauskaa päästä katsomaan lauluesityksiä ihan läheltä.
– Mielenkiintoista oli päästä näkemään, miten ohjelmaa tehdään. Se oli ihan jännää! äiti jatkoi.
Rasa uskoi, että amatöörinä hän olisi saattanut valita sellaisia laulajia, jotka nyt jäivät valitsematta.
– Lempparibiisit vaikuttavat itseen sen verran paljon, että valitsisin sellaisiakin jatkoon. Valinta on varmasti vaikea tehtävä, mutta kuulee valmentajien perustelut, palaset loksahtavat kohdalleen ja valinnan ymmärtää paremmin, hän pohdiskeli.
– Hyviä ovat myös monet laulajat, jotka jäävät valitsematta, Rasa jatkoi.
Tähtivalmentajista Eemelin suosikki on Elastinen, koska hän on hyvä laulaja.
– Elastinen on positiivisen oloinen persoona, joten olisi helpointa valita hänet suosikikseni. Sanon kuitenkin Arttu Wiskari, koska tykkään kuunnella myös hänen musiikkia. Jos Eemeli lähtisi ”Elan” keikalle, mie lähtisin Artun keikalle, Itäväylän Bensis -nimistä lounaskahvilaa Haminassa pyörittävä yrittäjä sanoo.
Ääni ratkaisee -vaiheen kuvaukset olivat käynnissä Porvoossa jo yhdeksännen kerran.
– Kyllähän se todistaa, että Taidetehdas on jo aika keskeinen kulttuuripaikka, kun tällaista tällä tehdään vuosittain, Porvoo Event Factory Oy:n myyntipäällikkö Johanna Espo sanoi.
Yhteistyö tuotantoyhtiö ITV Studios Finlandin kanssa on jatkunut yhtäjaksoisesti yhdeksän vuoden ajan.
– Kyllähän he (tuotantoyhtiön väki) tuntevat, että tulisivat kuin kotiinsa. Alamme neuvotella heti ensi vuodesta, kun tämä on tehty, Espo jatkoi.
Ääni ratkaisee -vaiheen kuvauspäivien lisäksi Taidetehtaan kulisseissa tehdään studion rakennustöitä reilu viikko ennen kuvausten alkua ja kuvausten jälkeen on edessä purkutyöt.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot