Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Ennen poistumistaan sinisen kampanjabussin kyytiin presidenttiehdokas Pekka Haavisto vaihtoi ajatuksia ja otti selfie-kuvia paikalla olleiden ihmisten kanssa.
Marko Wahlström
PORVOO, KUNINKAANPORTTI Presidentinvaalien ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aamuna väkeä oli kerääntynyt Kuninkaanportin Shellin liikenneasemalle.
Alkamassa oli kolmannen kerran presidenttiehdokkaana olevan kansanedustaja Pekka Haaviston Yhteinen Suomi- kampanjakiertueen tilaisuus.
Paikalla oli arvion mukaan nelisenkymmentä henkilöä, joille oli tarjolla kahvia.
Haaviston oman puheenvuoron jälkeen mikrofoniin tarttuivat kansalaisvaltuuskunnan jäsenet.
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto on ehdokkaana kolmannen kerran. Tällä kertaa hänet on asettanut puolueista riippumaton valitsijayhdistys.
Marko Wahlström
"Kilpailemme työvoimasta muiden maiden kanssa"
Yleisökysymyksessä ehdokkaalta kysyttiin maahanmuutosta.
– Omassa ajattelussani lähden siitä, että meidän pitää olla avoimia tänne tulevalle työvoimalle, joka tulee nimenomaan hoivasektorille, Haavisto vastasi.
Ehdokas kertoi vähän aikaa sitten keskustelleensa miespuolisen suomalaisen kanssa, joka työskentelee laitoksessa, jossa on ympärivuorokautinen apu ja päivystys.
– Hän sanoi, että oli ainoa suomalaistaustainen yövuorossa. Kaikki muut olivat maahanmuuttajataustaisia naisia ja miehiä. Hänen mukaan ilman maahanmuuttajien työpanosta ihmiset jäisivät auttamatta.
Hän nosti yhdeksi keinoksi järjestelmän, joka Suomessa on ollut käytössä esimerkiksi filippiiniläisiä sairaanhoitajia varten: ihmisiä on voitu kouluttaa alalle ja kielitaidossa jo ennen heidän tuloaan Suomeen.
– Näen työperäisessä maahanmuutossa yhden ratkaisun työvoimaongelmaan tällä hetkellä. Osittain me kilpailemme osaavasta työvoimasta muiden Euroopan maiden kanssa, jolloin työolosuhteet täytyisi olla kohdallaan.
Haavisto muistutti myös yhteiskuntaa leimaavasta rasismista ja piilorasismista.
– Kukaanhan ei halua töihin maahan, jossa hänen työpanostaan ei arvosteta, eikä hän koe olevansa tervetullut.
Kansanedustaja Eva Biaudet (r.) peräänkuulutti yhtenäisen Suomen rakentamista arjen turvallisuusasiat huomioiden.
Marko Wahlström
Eva Biaudet: "Arjen turvallisuutta on rakennettava"
Kansalaisvaltuuskunnan jäsen, kansanedustaja Eva Biaudet (r.) korosti ehdokkaan pitkää kokemusta.
– Hän on ollut ulkoministerinä poikkeuksellisena aikana.
Biaudet nosti esille turvallisuuspolitiikan, josta keskustellaan paljon tällä hetkellä.
– Se on tällä hetkellä vaikea asia, sillä me kaikki koemme jollakin tasolla turvallisuutemme olevan uhattuna ainakin Euroopassa ja maailmassa, jos ei omassa kotimaassa.
– Meidän pitää rakentaa turvallisuutta ja nähdä myös ihmisten arjen turvallisuus sekä saada naisiin kohdistuva väkivalta loppumaan. Se on se, millä saamme luotua yhtenäisyyden tunnetta, Biaudet totesi.
– Rauhallisuus, harkitsevaisuus ja viisaus ovat minulle Pekan etuja. Toivon, että Suomi ansaitsee ja saa hänet presidentiksi, entisen diplomaatin Max Jakobssonin tytär Linda Jakobsson sanoi.
Marko Wahlström
Tyynen rauhallinen tarkkailija ensi kertaa mukana
Puheenvuoron käytti myös suomalaisen diplomaatin, ministerin ja ulkopoliittisen taustavaikuttajan Max Jakobssonin (1923–2013) tytär Linda Jakobsson.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän osallistuu ylipäätään mihinkään ehdokaskampanjaan.
– Isä sanoi aina meille lapsille, että älkää vain koskaan menkö mukaan politiikkaan. Hän kehotti meitä olemaan tyynen rauhallisia tarkkailijoita.
Hän perusteli osallistumistaan kansalaisvaltuuskuntaan maailmanpolitiikan epävakaalla tilanteella.
– Olen aidosti huolissani, mihin suuntaan maailma on menossa. Suomi tarvitsee presidentin, jolla on aika rautainen kokemus ulkopolitiikan hoitamisesta.
Jakobsson on asunut niin Yhdysvalloissa, Australiassa kuin Kiinassa, jossa hän on viettänyt yhteensä 22 vuotta elämästään.
– Juuri nyt on äärimmäisen tärkeää, että meillä on kokemusta presidentin hahmossa.
Ihmiset parveilivat presidenttiehdokkaan ympärillä.
Marko Wahlström
Ehdokas hämmentynyt sosiaalisen median roolista
Presidenttiehdokas arvioi, että keskiviikon ensimmäinen kampanjatapahtuma heijasteli tämän hetken innostunutta tunnelmaa.
– Ihmiset tulevat tilaisuuksiin. Selvästi, kun ennakkoäänestys alkaa ihmiset ovat heränneet pikkuhiljaa ja vaali-intoa alkaa olla.
Haavisto on kiertänyt maatamme viime vuoden syksystä asti.
– Silloin, kun keräsimme 52 000 kannattajakorttia, tapasimme 52 000 ihmistä.
Ehdokas kertoi olevansa hämmentynyt sosiaalisen median äärimmäisen voimakkaasta roolista TikTokia myöten.
– Välineitä on äärimmäisen paljon, mutta kaikissa olemme läsnä ja teemme työtä niissä.
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto kiertää maata isolla kampanjalinja-autolla.
Marko Wahlström
"Vuonna 2012 oli pöhinää, mutta nyt näyttää hyvältä"
Haavisto on tällä kertaa puolueiden ulkopuolisen valitsijayhdistyksen ehdokkaana.
Hänen mukaan ensimmäisellä kerralla vuonna 2012 oli hyvä pöhinä.
– Nyt meillä on ollut tilaisuuksia, kuten Jyväskylä, Tampere ja Oulu, jotka ovat olleet loppuunmyytyjä tilaisuuksia. Sellaista ei ole ollut aiemmin, joten hyvältä näyttää.
Pekka Haavisto on saanut kansalaisvaltuuskuntaan mukaan Max Jakobssonin tytär Linda Jakobssonin.
Marko Wahlström
"Kansalaiset ovat huolissaan turvallisuudesta"
Kansalaisilta saamansa viestit koskettavat arjen huolia, yhteiskunnan kahtiajakautumista ja toimeentuloa.
– Ne nousevat vahvasti esille, mutta huoli turvallisuudesta nousee todellisena asiana. Kansalaiset ovat huolestuneita siitä, mitä tulee tapahtumaan.
Haaviston mukaan kansalaiset haluavat presidentin, joka on ammattitaitoinen, pitää rauhan puolta kaikissa tilanteissa, etsii rauhallisia ratkaisuja ja on ulkopolitiikassa aktiivinen.
– Sellaista etsitään nyt.
Entinen ympäristöministeri, kansanedustaja Maria Ohisalo (vihr.) osallistui myös Pekka Haaviston vaalikiertueelle.
Marko Wahlström
Porvoosta Loviisaan ja Lahteen
Porvoosta kampanjakiertueen matka jatkui Loviisaan Neste K Ankkurituulen liikenneasemalla ja sieltä Lahteen.
Kiertueen teemana on tammikuussa “Huoltoasemilta klubeihin”, jolla kuvataan tapahtumien ja kohtaamisten kirjoa eri puolilla Suomea.
– Huomenna menemme Tampereelle. Viikonloppuna meillä on tulossa Turkuun on iso tilaisuus, Haavisto kertoi tiukasta kampanjatahdista,
Kiertue jatkuu tällä ja ensi viikolla aina vaalipäivään eli sunnuntaihin 28.1. asti.
Presidenttiehdokkaan tapaaminen aiheutti kuhinaa aamutuimaan porvoolaisella liikenneasemalla.
Marko Wahlström
Itäväylän jutut presidenttiehdokkaiden vierailuista:
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot