Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Pikkukirkko kärsi vesivahinkoja marraskuun lopulla sprinklerijärjestelmän pettämisen takia.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO, VANHA KAUPUNKI Pikkukirkossa marraskuun lopussa tapahtuneen vesivahingon korjaustyöt tulevat kestämään odotettua pidempään ja Pikkukirkon ovien aukeamista yleisölle saadaan toistaiseksi odottaa.
Vesimassat levisivät kirkkosalissa laajemmalle kuin alun perin arveltiin. Tällä hetkellä Pikkurkirkossa kuivataan märkiä pintoja.
– Käytännössä olemme joutuneet avaamaan koko kirkkosalin lattian ja poistamaan lattiaeristeet. Lisäksi sakasti on purettu hirsirakenteeseen saakka, kiinteistöpäällikkö Krista Eloneva sanoo.
Purkutöitä valvoo H.P. Insinöörit Oy Pekka Tukiainen sekä museovirasto, vastuuarkkitehtina Robin Landsdorff. Vakuutus korvaa suurimman osan purkutöistä aiheutuneista kustannuksista.
Suurempia Pikkukirkon muutostöitä harkitaan
Jälleenrakentamiselle ei ole vielä tarkempaa aikataulua. Tämä johtuu myös siitä, että sekä päättäjät että viranhaltijat ovat vaatineet, että on syytä selvittää, voisiko jo päätettyjen Pikkukirkkoa koskevien muutostöiden aloittamista nopeuttaa.
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti 10.12.2020 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta tehdyn päätöksen yhteydessä kirkon alueen kehittämistä koskevan tavoitteen: ”Samalla on hyvä kehittää pikkukirkon monipuolisen käytön mahdollisuuksia”.
– Nämä keskustelut on jo aloitettu, mutta tästä ei ole vielä päätöksiä. Kuitenkin, jos Pikkukirkossa tehdään suurempia muutostöitä, jotta tilasta tulee monikäyttöinen, käyttökatkosta tulee tietenkin pidempi, Eloneva sanoo.
Näsinmäen päärakennus on pian valmis
Pikkukirkon varauksia on siirretty muihin tiloihin. Näsinmäen hautausmaan päärakennuksen peruskorjaus valmistuu myös kevään aikana.
Päärakennuksessa on uusi monikäyttötila, jota voi käyttää erilaisiin kokoontumisiin sen valmistuttua.
»» LUE MYÖS: Sprinklerit laukesivat pikkukirkossa – Palomestari: Mittavat vahingot
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot