Viikon kysymys
A-
A+
Helsingin silakkamarkkinat on järjestetty jo vuodesta 1743. Kuva on lokakuulta 2018, jolloin markkinoiden ykköspaikan Kauppatorin kolera-altaan kulmauksessa sai tirmolainen Magnus Nyholm. Heti hänen vierellään oli tuolloin pellinkiläisten Jörre ja Johanna Kellgrenin vene.
Arkisto/Marko Wahlström
LOVIISA–PORVOO Perinteinen bussimatka Helsingin Silakkamarkkinoille järjestään neljän vuoden tauon jälkeen sunnuntaina 1.10., joka on ensimmäinen markkinapäivä.
– Viimeisimpinä vuosina perinteisenä reissupäivänä lauantaina lähes puolet myyjistä ovat jo poistuneet Kauppatorilta, joten siksi vaihdettiin päivää, matkanjärjestäjänä toimiva uisteluseuran entinen puheenjohtaja Jukka Häyhä kertoo.
Aiempina vuosina bussimatkan on järjestänyt loviisalainen Meriuistelijat-seura, joka on laitettu telakalle.
– Kovan kysynnän vuoksi lupasin kokeilla järjestää matkan itse, Häyhä jatkaa.
Bussillinen kiinnostuneita takavuosina
Bussimatkalla on ollut edellisvuosina 30–50 silakkamarkkinoista kiinnostunutta henkilöä.
– Lähes poikkeuksetta kaikilla on ollut antoisa ja hauska matka, Häyhä kertoo.
Matkalle voivat ilmoittautua kaikki reippaasta porukkahengestä ja yhteiselosta pitävät henkilöt.
– Matkasta on pyritty tekemään mahdollisimman edullinen, pieni korvaus (30 euroa/henkilö) sisältää bussimatkan Helsinkiin ja takaisin. Silakkamarkkinoille ei ole sisäänpääsymaksua.
– Ilmoittaudu ajoissa, sillä kysyntää on ollut jo ennakkoon, Häyhä vinkkaa.
Pellinkiläiset Jörgen ja Johanna Kellgren myyvät kalaa Elin-veneestään. Kuva on lokakuulta 2020.
Arksto/Jörre's Fisk
Kyytiin voi nousta matkan varrelta, kahvitauko Sipoossa
Linja-auto lähtee Loviisan Määrlahdesta kello 9 ja linja-autoasemalta noin kello 9.05. Myös matkan varrelta eli esimerkiksi Loviisan turistipysäkiltä, kirkon ja Lovalin pysäkeiltä, Koskenkylän Nesteeltä, Vanhakylän Kuninkaantien ABC:ltä sekä Porvoon Kiitobaarilta (Teollisuustie 17) tai Rauhankadun turistipysäkiltä otetaan tarvittaessa kyytiin.
Ilmoittautuessa tulee kertoa, mistä haluaa nousta kyytiin ja jäädä pois. Meno- ja tulomatkalla pidetään kahvitauko Neste K Sipoonlahdessa. Perillä Kauppatorilla ollaan noin kello 10.45. Paluumatkalle Helsingistä lähdetään kello 14.30 ja paluu Loviisaan on noin kello 16.15.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset torstaihin 21.9. kello 14:ään mennessä Jukka Häyhälle puhelimitse numerolla 0400 876 143 kello 10–21.
Sipoolainen kalastaja Tanja Åkerfelt on markkinoiden vakiokävijä. Kuva lokakuulta 2018.
Arkisto/Marko Wahlström
Silakkamarkkinoilla porvoolaisia ja sipoolaisia kalastajia
Silakkamarkkinoita on vietetty Helsingin Kauppatorilla vuodesta 1743, ja se on yksi maamme vanhimmista yleisötapahtumista.
Markkinat ovat vuosien mittaan muuttuneet kaupunkilaisten ruoanhakumatkasta syyskauden virstanpylvääksi, jossa yhdistyvät saaristolaisperinne ja ruokakulttuuri.
Markkinoiden tavoitteena on tukea kalastajien elinkeinoa ja nostaa esiin silakkaa ja särkikalaa vastuullisena, terveellisenä ja herkullisena ruokavalintana. Tapahtumassa on perinteisesti ollut kalastajia myös Porvoosta ja Sipoosta.
– Tarjolla on silakkaherkkujen lisäksi myös muita kalaherkkuja ja saaristolaistuotteita. Vanha kauppahalli sijaitsee aivan markkina-alueen vieressä ja on itsessään ihan tutustumisen arvoinen paikka, matkanjärjestäjä Jukka Häyhä muistuttaa.
Tänä vuonna Stadin Silakkamarkkinat järjestetään 1.–7.10. Myyntiaika on sunnuntaista perjantaihin kello 9–19 ja lauantaina kello 9–16.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot