Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Tuomas Partanen lähti mukaan mieskaveritoimintaan viime kesänä.
Mia Smolander
PORVOO Porvoolainen kahden lapsen isä Tuomas Partanen, 32, lähti viime kesänä mukaan mieskaveritoimintaan.
Olet mukana mieskaveritoiminnassa. Mitä se tarkoittaa?
–?Se on kaverina olemista lapsille, joilla ei ole jokapäiväisessä elämässään muutoin mieskontaktia.
–?Jokainen kaverisuhde on omanlaisensa. Toiset näkevät kerran viikossa, toiset kerran kuukaudessa.
Kerro omasta kaverisuhteestasi?
–?Olemme tavanneet noin kolmen viikon välein, mutta nyt oli puhetta, että näkisimme useimmin. Olemme olleet kavereita vasta kesästä lähtien. Hän on kuusivuotias poika, ja asuu äitinsä kanssa Helsingissä. Hän on sosiaalisesti lahjakas ja tykkää Legoista ja jalkapallosta.
Mitä kaikkea teette yhdessä?
–?Maanantaina kävimme Heurekassa. Välillä leikitään Legoilla tai esimerkiksi käydään puistossa.
Miksi lähdit mukaan toimintaan?
–?Mulla on tällä hetkellä tosi paljon hyviä juttuja omassa elämässä, ystävät ja perhe ennen kaikkea. Ihmissuhteet on aina olleet tärkeitä minulle ja koen, että olen saanut paljon sillä saralla. Kiitollisuus on vahvaa ja haluan laittaa hyvän kiertämään.
–?En pelkästään anna tässä, vaan saan. Tämä on yksi ihmissuhde lisää ja tämä on hauskaa. Tämä on matalan kynnyksen toimintaa ja kivaa kaikille.
Kuinka toimintaan pääsee mukaan?
–?Ensin käydään Pienperheyhdistys ry:n järjestämä mieskaverikurssi. Se kestää 15 tuntia. Sen jälkeen voi päättää lähteekö mukaan toimintaan.
–?Äidit laittavat hakemuksia yhdistykselle ja toiminnanohjaaja yhdistää aikuiset ja lapset. Äiti voi laittaa toiveita ja myös mieskaverit voivat laittaa toiveita, vaikkapa miltä alueelta tai minkä ikäisen lapsen kaveri haluaisi olla.
–?Toimintaan mukaan ei etsitä tietyntyyppisiä miehiä, maskuliinista miehen mallia, vaan riittää, että on mies. Tämä sopii myös lapsettomille sinkuille.
Mitä kysyisit itseltäsi?
–?Missä on kaikki mieskaverit itäisellä Uudellamaalla? Vapaaehtoisia tarvitaan mukaan toimintaan.
FAKTA: Mieskaveritoiminta
Mieskaveritoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa aikuiset miehet ovat kavereina yksin lastaan kasvattavien äitien lapsille, joilla ei ole yhteyttä omaan isäänsä tai muihin miehiin.
Toiminnan tavoitteena on antaa lapselle mahdollisuus tutustua aikuisen miehen arkeen ja elämään.
Mieskaverit ja lapset tapaavat toisiaan keskimäärin 2–4 kertaa kuukaudessa.
Kaveruudelle ei ole sääntöjä, vaan jokaisesta kaverisuhteesta muodostuu omanlaisensa.
Toimintaa Uudellamaalla ylläpitää Pienperheyhdistys ry.
Lisätietoja www.mieskaverit.fi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot