Viikon kysymys
A-
A+
Jalkapallo on Marianne Falck-Hvilstafeldtille enemmän kuin harrastus. Uusi puheenjohtaja näkee seuratoiminnan keinona kasvattaa paitsi pelaajia myös tulevaisuuden vastuullisia aikuisia.
Mika Laine
PORVOO FC Futura Junioreiden uusi puheenjohtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt uskoo yhdessä tekemisen voimaan, vapaaehtoistyön merkitykseen ja siihen, että jalkapallossa kasvetaan paitsi pelaajina myös ihmisinä.
Mikä sai sinut sanomaan kyllä puheenjohtajan tehtävälle?
– Olen hieman idealisti maailman parantaja, joka tykkää tarttua toimeen, siksi minua on aina vetänyt puoleensa vapaaehtoistyö. Minua ei kiinnosta helppous elämässä vaan merkityksellisyys. Jalkapallomaailma ja seuratyö on mielenkiintoista ja jopa koukuttavaa. Myös johtokuntatyö on joukkuelaji ja uskon, että seuran pelaajien, vanhempien ja vapaaehtoisten voimin voimme rakentaa entistä parempaa paikkaa lapsille ja nuorille saavuttaa erilaisia jalkapallounelmia. Jalkapallossa kasvetaan myös ihmisinä ja sillä on rooli paitsi liikunnallisen elämäntavan juurruttamisessa niin myös muun muassa ihmissuhdetaitojen ja tavoitteellisuuden näkökulmista. Uskon, että kokemuksestani paitsi yhdistystoiminnasta ja työelämästä johto- ja kehittämistehtävistä on hyötyä puheenjohtajan hommassa.
Mikä on ollut ikimuistoisin hetkesi FCFJ:n yhteisössä?
– Ei varsinaisesti yksi hetki vaan kokonainen kausi T18-joukkueen, 14–16-vuotiaiden tyttöjen joukkueenjohtajana on ollut ikimuistoisinta. Uskon, että se on kasvattanut minua myös ihmisenä näilläkin kilometreillä. Nuorten parissa heidän luottamuksensa saavuttaminen on paras palkinto uurastuksesta. Tytöt itse osallistuivat ahkerasti talkootöihin ja varainhankintaan ja saimme kasaan turnausmatkan Veronaan. Olen iloinen siitä, että tytöt jatkavat edelleen jalkapallon parissa aikana, jolloin etenkin tytöt lopettavat harrastamisen yhä nuorempina.
FC Futura Juniorien uusi puheenjohtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt uskoo yhdessä tekemisen voimaan ja haluaa kehittää seuraa entistä paremmaksi paikaksi lapsille ja nuorille.
Mika Laine
Jos saisit lähettää viestin sille nuorelle pelaajalle, joka tulee ensimmäistä kertaa FCFJ:n harjoituksiin, mitä sanoisit hänelle?
– Tule rohkeasti mukaan! Jalkapallossa ei olla koskaan valmiita ja tärkeintä on ilo yhdessä oppimisesta ja itse pelistä. Meillä treenataan hyvissä olosuhteissa ja osaavien valmentajien opissa. Futis on joukkuelaji ja siellä opitut sosiaaliset kyvyt ja muut taidot kantavat elämässä tekonurmien ulkopuolellakin.
Minkälaisen johtajan joukkueenjohtajat, vanhemmat ja vapaaehtoiset tulevat sinusta saamaan?
– Kuuntelevan, sitkeän, erilaisia näkökulmia ymmärtävän, yhteishengen luojan ja työmyyrän sekä myös tarvittaessa rohkean päättäjän. Haluan kehittää seuraa entistä paremmaksi ja että moni tuntee kuuluvansa porukkaan ja olisi valmis antamaan oman tärkeän panoksensa.
Mitä sellaista olet seuran arjessa nähnyt tai kokenut, jonka haluaisit puheenjohtajana erityisesti säilyttää myös tulevaisuudessa?
–Yhdessä tekemisen voiman. Haluan omalta osaltani saada pelaajat lähipiireineen aidosti ylpeiksi omasta seurastaan ja kiinnittymään siihen oman joukkueen lisäksi. Puheenjohtajana koen, että tärkeä tehtävä johtokunnan kanssa on taata pelaajille hyvä kasvualusta ja valmennukselle resurssit ja mahdollisuudet mahdollisimman laadukkaaseen valmennustyöhön.
Milloin tunnet onnistuneesi puheenjohtajana?
–Toki kasvattajaseurassa yksi onnistumisen mittari on joukkueiden menestys. Mutta koen, että tärkeintä on, että meillä pelaajat viihtyvät ja löytävät oman polkunsa, meille halutaan tulla kehittymään ja että pelaamista jatketaan niin pitkälle kuin mahdollista joko jatkamalla meiltä eteenpäin entistä kovempiin futishaasteisiin tai että Futura-paidassa pelataan pitkään. Onnistumisen yksi mittari on myös, että pelaajat ja perheet kokevat ylpeyttä meidän seurastamme.
Marianne Falck-Hvilstafeldt pelaa jalkapalloa myös itse aikuisten harrastejoukkueessa.
Mika Laine
Mitä FC Futura merkitsee sinulle henkilökohtaisesti?
– FC Futura Juniorit mahdollistaa minulle harrastepelaajana lapsuuden unelman toteuttamisen keski-ikäisenä. Rakastin lapsena jalkapalloa ja pelasin veljieni ja serkkujen kanssa usein pihapelejä. Sieltä on iskostunut kärkkäriveto. Äitini mielestä jalkapallo ei sopinut tytölle ja siksi harrastinkin kaikkea muuta urheilua. Harrastamisen myötä on avautunut kiinnostava jalkapallomaailma. Tyttäreni ovat seuranneet perässä. Aloitettuani jalkapallon uppouduin pian lajiin aloittamalla monisatasivuisen kirjan jalkapallon taktiikan historian lukemisesta. Kun jotain tehdään niin se tehdään uppoutuen!
Mitä kysyisit itseltäsi?
– Mennään perusrekrykysymyksellä: Ketä ihailet ja miksi?
Ihailen jo edesmennyttä Ella-mummiani. Isäni äiti Ella oli hauskaa seuraa ja hänellä oli pilke silmäkulmassa, hän oli monin tavoin sivistynyt taiteellinen urheilija. Hän teki elämässään poikkeuksellisia ja rohkeita päätöksiä. Ella oli neljän pojan äitinä johtotehtävissä aikana, jolloin tavallisempaa oli olla kotirouvana. Hänellä oli iso lämmin sydän ja hän oli koko ison suvun, etenkin nuorten rakastama. Samaan aikaan hän osasi olla tarvittaessa tiukka muija.
FAKTA: MARIANNE FALCK-HVILSTAFELDT
» Syntynyt Helsingissä 29.8.1977
» Koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto
» Harrastukset: Jalkapallo FCFJ Elixiirissä, seuratyö FCFJ:ssa, lukeminen ja yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen ja koiran kanssa ulkoilu.
» Perheeseen kuuluu 20-, 19- ja 16-vuotiaat tyttäret, mies, koira ja kissa
» Tärkein saavutukseni elämässä on kolme tytärtä ja siksi pelinumeroni on 3. Koen tärkeäksi perheeni ja vapaaehtoistyöni lisäksi päivätyöni Isännöintiliitossa, koska teen työtä paremman isännöinnin ja asumisen eteen.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot