Viikon kysymys
A-
A+
- Asiat, joita olen pitänyt esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja ajanut julkisuudessa ovat hyvinkin keskustalaisia, Katarina Souri kertoo.
SIPOO Sipoolainen kirjailija ja taitelija, pientilan emäntä sekä tuore keskustalainen Katariina Souri asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa 2027 Uudellamaalla.
– Suuri kysymys on, miten voimme mahdollistaa luonnonläheisen elämäntavan muuttuvassa maailmassa. Tarvitsemme maaseutuelämän tukemista ja keinoja maaseudun elävöittämiseen. Vahva ja tasapainoinen luontoyhteys on tulevaisuutta, Souri toteaa tiedotteessa.
– Koen yhteisöllisyyden vahvistamisen Suomen keskeiseksi voimavaraksi, hän jatkaa.
Katariina Souri sanoo lähtevänsä suurella innolla mukaan keskustan toimintaan.
– Arvostan Keskustan pitkiä perinteitä ja yhteisöllistä luonnetta. Tuntuu erittäin inspiroivalta lähteä mukaan yhdessä tekemiseen ja puolueyhteisön aktiiviseksi jäseneksi, päättää Souri.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot