Viikon kysymys
A-
A+
Tämän kevään kierrätysmuodin huipulla ovat pillerihattu, pussihousut, kellohame ja teepaita, kansitakki sekä sukkahousut – ainakin mikäli on uskominen Porvoonseudun Eläkkeensaajien kevätjuhlan muotinäytöksen antiin.
Marko Wahlström
PORVOO, HAMARI Porvoonseudun Eläkkeensaajien jo perinteeksi muodostuneessa kevätjuhlassa kohotettiin keväistä tunnelmaa ilmoille vappuaaton etkojen merkeissä keskiviikkona.
Juhlan yksi odotettu kohokohta oli päästä kuulemaan ja näkemään, miltä maailman muotimekkojen megatrendit näyttävät keväällä 2026.
– Nyt on kevätaika. Kaikki, jotka ovat täyttäneet 50 vuotta, ovat hyvin muotitietoisia. Seuraamme jatkuvasti Pariisista ja muualta Euroopasta tulevaa muotivillitysaaltoa. Nyt olemme kierrätysaatteessa mukana, sillä meidän on ajateltava maailman planetaarisia rajoja, muotinäytöksen juontaja Mirja Suhonen muistutti.
Hänellä itsellään on yllään pillerihattu, jonka kaikki varmasti muistavat jo isoäidin ajoilta.
– Tämä huiskula on sitä varten, kun minulla ei ole tohtorinhattua, eikä mitään muutakaan teknisen alan korkeakoulutusta. Sen voi vaihtaa hyvin helposti, kun vain avaa kannen ja laittaa toisenlaisen purkin näkyville.
Jotta asu olisi täydellinen, jalassaan hänellä on puolikenkä.
– Niin kuin näkyy, varpaat sieltä pilkistävät. Toinen jalka on vähän vammautunut väliaikaisesti, niin siinä on vain tällainen crocsi. Muuten minulla olisi molemmissa jaloissa puolikengät. Tämä on todella uusinta huutoa suoraan Pariisista, Suhonen vakuutti.
Kevään kierrätysmuotia suoraan Pariisista ja muualta Euroopasta esittelivät Mailis Ukkonen (vas.), Heli Heiskanen, Mirja Suhonen ja Kaija Gustafsson. Näytöksen juontajana toimi Mirja Suhonen.
Marko Wahlström
Pussihousujen pusseja on helppo vaihdella.
Marko Wahlström
Pussihousuista on tullut arkipäivää
Seuraavana catwalkille astelee Kaija Gustafsson, jolla on päällään kauluspaita.
– Kauluspaidat ovat kautta vuosien olleet niin herrojen kuin rouvien garderoobien sisältöä.
Jalassaan hänellä on pussihousut. Yleisö taputtaa ja naurun pyrskähdyksiä kuuluu eri puolilta niin, että juontajakin on seota käsikirjoituksessaan.
– Tunnemme erilaisista yhteyksistä: metsuritkin niitä käyttivät ja jotkut etniset vähemmistöt pukeutuivat pussihousuihin. Näin niistä on tullut ihan arkipäivää. Ja jos haluaa vähän vaihtelua asuun, niin pusseja on helppo vaihdella, Mirja Suhonen esitteli.
Kellohameen lukuisat yksityiskohdat saavat muotimaailman gurut hyrisemään innosta.
Marko Wahlström
Kellohameen nyanssit kiehtovat muotimaailmaa
Tyylikkäästi pukeutunut Heli Heiskanen tuo lavalle asun, jossa on aistittavissa todellista glamouria.
– Hänellä on yllään musta T-paita. Keväisin, kesäisin, syksyisin ja talvisin me nautimme erilaisista juomista, joista on hyvä muistuttaa tällä tavoin myös kuvainnollisesti – ja ne ovat näkyvissä teepaidassa, joka on suoraan Pariisista, Mirja Suhonen kertoi.
Asukokonaisuuden kruunaa kellohame, joka laulun tavoin heilahtelee koreasti.
– Tällä kertaa hänellä on yllään housuhame. Kelloja voi hyvin myös vaihdella: on erilaisia kiliseviä kelloja, rannekelloja ja herätyskelloja, Suhonen esitteli.
Kello on kautta vuosien ollut naisväen suosikki.
– Nyt en tarvitse taskupuhelinta tai -kelloa, kun aina on mukana hyvä herätyskello, Heiskanen kommentoi asuvalintaansa.
Kellot ovat juontajan mukaan luonnollisesti vain pieniä nyansseja, jotka herättävät kaikkien kiinnostuksen ja juhla-asua on seurattu eri puolilla maailmaa.
Kansitakkia voi pitää missä ja milloin vain.
Marko Wahlström
Kansitakin ilmettä on helppo vaihtaa
Neljäntenä mannekiinina catwalkille astelee Mailis Ukkonen, jolla on yllään kansitakki. Yleisön raikuvat aplodit saattelevat kantajansa estradille.
– Kansitakit ovat olleet viimeiset kymmenet vuodet aikalailla suosiossa. Kansitakkia voi pitää missä ja milloin vain. Takki pukee Mailista erittäin hienosti, ja suosittelen sitä teillekin lämpimästi. Kansitakin ilmettä on myös helppo vaihtaa, koska kansia saa erivärisinä.
Jalassaan Ukkosellaan on sukkahousut.
– Tässä on se hyvä puoli, että sukkia voi vaihdella, jolloin housujen vaihtuu ilman, että pitäisi jatkuvasti olla ostelemassa uusia. Kaikki vain neulomaan ja virkkaamaan sekä valmistamaan mukavia sukkahousuja, jotta ehditte saada ne valmiiksi ensi syksyksi, Mirja Suhonen kannusti.
Kana (vas., Anita Mårtensson) ja kukko (Pirjo Vuosmaa) vuoropuhelussaan.
Marko Wahlström
Lauluryhmä Hymyhuulet on saanut joukkoonsa kaksi miestä. Ryhmässä on lisäksi kymmenen naista.
Marko Wahlström
Kunniajäsen Eila Pirttimaa, 94, lausui runon "Etäinen erämaa".
Marko Wahlström
Reilu sadan hengen yleisö koolla
Hamarin työväentalolla järjestettävä Porvoonseudun Eläkkeensaajien kevätjuhla on monivuotinen perinne.
– Tänään me ei mietitä mitään maailman murheita, vaan nautitaan keväästä ja toistemme seurasta sekä ohjelmasta, jonka huvitoimikunta on meille järjestänyt, puheenjohtaja Soili Andersson toivotti reilu sadan hengen yleisöjoukon tervetulleeksi.
– Täällä on meidän omien jäsenten lisäksi vieraita muista Porvoon yhdistyksistä sekä Mäntsälästä ja Sipoosta. Sanomalehti Itäväylästä paikalla oma hovitoimittajamme Marko Wahlström, hän jatkoi.
Porvoonseudun Eläkkeensaajien jäsenistön kokonaisuudessaan tuottama ohjelma alkoi kahvi- ja voileipätarjoilulla, jota seurasi yhteislaulu Arvon mekin ansaitsemme" esilaulaja Riitta Aholan johdolla.
Naisen logiikkaa auton tasauspyörästöstä
Kukon (Pirjo Vuosmaa) ja kanan (Anita Mårtensson) vuoropuhelun jälkeen ääneen pääsi lauluryhmä Hymyhuulet johtajanaan Riitta Ahola.
Ryhmä esitti kevätjuhlan alkuosassa kappaleet "Oi niitä aikoja" ja "Villit ruusut". Lauluryhmä on kymmenen naista ja kaksi miestä.
Porvoonseudun Eläkkeensaajien kunniajäsen, 94-vuotias Eila Pirttimaa lausui runon "Etäinen erämaa".
Naisen logiikkaan pureutuivat sketsiohjelmassa Seija Jaakkola ja Toivo Aappola.
– Minulla on ollut ajokortti jo usean vuoden ajan, mutta vain yksi asia on jäänyt epäselväksi autoissa, vaimo tuumaa puolisolleen keittiön pöydän ääressä.
– Vain yksi asia on jäänyt epäselväksi. Mikähän se mahtaa olla?, mies nostaa katseensa lehden takaa.
– Tasauspyörästö, vaimo vastaa empimättä.
Puoliso yrittää epätoivoisesti selittää tasauspyörästön toimintaa esimerkkien avulla. Sketsi on tuttu television takavuosien Spede-show -ohjelmista.
Riitta Ahola lauloi kevätjuhlassa muun muassa kappaleet "Äänesi mä kuulen" ja "Yö saaristossa".
Marko Wahlström
Porvoonseudun Eläkkeensaajien kevätjuhlaan oli ilmoittautunut 102 yhdistyksen jäsentä sekä naapuriyhdistysten väkeä Mäntsälästä ja Sipoosta.
Marko Wahlström
"Mansikalle maistuvaa" -sketsissä rooleissa olivat Anita Mårtensson ja Sirkka Tuomikoski.
Marko Wahlström
Arpajaiset ja karaoketanssit juhlan lopuksi
Sketsiohjelman jälkeen lavalle nousi Riitta Ahola, joka lauloi kappaleet Katri Helenan tunnetuksi tekemän "Äänesi mä kuulen" ja "Yö saaristossa" -kappaleen.
Kevätjuhlan toisessa sketsissä "Mansikalle maistuvaa" rooleissa olivat Anita Mårtensson ja Sirkka Tuomikoski, jonka jälkeen lauluryhmä Hymyhuulet esiintyi toistamiseen.
Ihmismielen lisäksi myös keho kaipaa keväällä uudistumista. Seija Vahvelaisen ryhmä piti jumppahetken. Ryhmään kuuluivat Kaija ja Krister Gustafsson, Margit Wallenius, Asser Nieminen ja Hannu Hämäläinen.
Argentiinalaista tankoa taivuttivat Anneli Majamaa ja Sirkka Tuomikoski. Ajasta 50 vuotta sitten tarinoi Maija Arffman. Riitta Aholan yksinlaulun jälkeen kevätjuhla viimeisenä ohjelmana nähtiin sketsi "Lipun osto", jossa rooleissa olivat Sirkka Tuomikoski, Aulis Kantola ja Paavo Reinikka.
Perinteiseen tapaan kevätjuhlan päätteeksi pidettiin arpajaiset, jonka voittopöytä notkui lahjoituksista. Juhlan jälkeen halukkaat saattoivat pistää jalalla koreaksi karaoketanssien merkeissä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot