Viikon kysymys
A-
A+
Loviisassa kesäyrittäjyys nähdään vaihtoehtona perinteiselle kesätyölle. Tuki maksetaan kesän päätteeksi loppuraportin toimittamisen jälkeen. Kuvituskuva.
Arkisto/Marko Wahlström
LOVIISA Loviisan kaupunki tarjoaa tulevana kesänä nuorille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä kesäyrittäjäsetelin avulla. Kyseessä on pilottikokeilu, jossa jaetaan viisi 300 euron arvoista seteliä 15–29-vuotiaille loviisalaisille.
Kesäyrittäjyys nähdään vaihtoehtona perinteiselle kesätyölle: nuori voi toteuttaa omaa liikeideaansa itsenäisesti ja omilla aikatauluillaan. Tukea tekemiseen on kuitenkin tarjolla koko kesän ajan.
Setelin saavat nuoret voivat kehittää ideaansa asiantuntijoiden avustuksella. Apua tarjoavat Loviisan Ohjaamo, kehitysyhtiö Cursor, 4H-järjestö sekä paikalliset yrittäjät. Tukea saa muun muassa liikeidean hiomiseen, hinnoitteluun ja markkinointiin, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Kesäyrittäjäseteli on tarkoitettu nuorille, jotka asuvat Loviisassa tai joiden kotikunta on Loviisa. Edellytyksenä on, ettei hakija ole saanut kaupungin kesätyöpaikkaa tai kesätyöseteliä.
Tuki maksetaan kesän päätteeksi, kun nuori on toimittanut loppuraportin toiminnastaan.
Hakeminen tapahtuu paperilomakkeella, joka toimitetaan Loviisan Ohjaamoon joko paikan päällä tai sähköpostitse. Kaikki hakijat kutsutaan henkilökohtaiseen haastatteluun, jossa käydään läpi liikeidea ja tavoitteet. Valitut viisi nuorta saavat tarkemmat ohjeet kesän aikana toteutettavaa yritystoimintaa varten.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot