LO­VII­SA, AN­DERS­BY Itä-Uu­den­maan alu­e­vas­tuu­mu­se­o­na toi­mi­van Por­voon mu­se­on joh­ta­ja, mu­se­o­lo­gi Jo­han­na Leh­to-Vah­te­ra ko­ros­ti ai­neet­to­man ja ai­neel­li­sen pe­rin­nön mer­ki­tys­tä osa­na mu­seo- ja ko­ti­seu­tu­työ­tä pu­hu­es­saan Eu­roo­pan Kult­tuu­riym­pä­ris­tö­päi­vien ylei­sö­ti­lai­suu­des­sa Lo­vii­sas­sa vii­me vii­kol­la.

Kult­tuu­riym­pä­ris­tö­päi­vien tee­ma­vii­kon ta­pah­tu­mia on vie­tet­ty Eu­roo­pan laa­jui­ses­ti 1990-lu­vul­ta läh­tien.

– Kult­tuu­ri­pe­rin­tö on to­del­la laa­ja il­miö, joka sul­kee si­säl­leen hie­man pie­nem­piä asi­oi­ta, ku­ten vaik­ka mil­lai­nen on ra­ken­net­tu kult­tuu­riym­pä­ris­tö. Se liit­tyy kä­si­tyk­seen sii­tä, min­kä­lais­ta pe­rin­töä me ar­vos­tam­me ja min­kä­lais­ta pe­rin­töä me ha­lu­am­me säi­lyt­tää.

Wårkullan kotiseututalon museorakennuksen helmi on entisajan kouluelämästä kertova interiööri.

Marko Wahlström

"Mu­se­ot te­ke­vät kult­tuu­ri­pe­rin­tö­työ­tä päi­vit­täin"

Eu­roo­pan Kult­tuu­riym­pä­ris­tö­päi­vien vuo­den tee­ma­na on "Elä­vä pe­rin­tö".

– Mitä elä­vä pe­rin­tö on ja mitä sil­lä tar­koi­te­taan? Mi­ten se liit­tyy mu­se­oi­hin? Voi­ko elä­vää ja pi­tää­kö mu­se­oi­da? On­ko ai­neel­li­nen pe­rin­tö, ku­ten ra­ken­nuk­set ja mu­se­oe­si­neet, ar­vok­kaam­pia kuin ai­nee­ton, ku­ten vaik­ka­pa lau­lut, muis­tot, ta­vat, tai­dot, pe­rin­teet ja tun­teet? Leh­to-Vah­te­ra ky­syi.

Mu­se­on­joh­ta­ja muis­tut­ti, et­tä mu­se­ot te­ke­vät kult­tuu­ri­pe­rin­tö­työ­tä joka päi­vä.

– Teh­tä­viim­me kuu­luu pyr­kiä ym­mär­tä­mään ja kä­sit­te­le­mään eri­lai­sia kult­tuu­ri­pe­rin­nön muo­to­ja. Me kä­sit­te­lem­me kult­tuu­ri­pe­rin­nön muo­to­ja ja sen osia sekä yri­täm­me ym­mär­tää nii­den vä­li­siä ero­ja. Var­sin­kin, kun aja­tel­laan ai­kaa taak­se­päin, erot voi­vat ol­la ai­ka suu­ria.

– Osa tätä mu­seo- ja ko­ti­seu­tu­työ­tä sekä mu­se­o­teh­tä­vää on pyr­kiä hah­mot­ta­maan ai­neel­li­sen ja ai­neet­to­man vä­li­nen ero ja nii­den mo­lem­pien luon­ne. Mo­lem­mis­sa on pal­jon mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä. Tä­mä­kään ra­ken­nus (Wår­kul­lan ko­ti­seu­tu­ta­lo) ei oli­si ru­kous­huo­ne il­man sitä hen­kis­tä si­säl­töä, mi­ten tääl­lä on toi­mit­tu. Se kuu­luu tä­hän ra­ken­nuk­seen.

Museoiden ylläpito tarvitsee vapaaehtoisia, jotka toimivat yhteistyössä museoammattilaisten rinnalla. Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien yleisötilaisuuteen osallistui noin 30 henkilöä.

Marko Wahlström

Mu­se­oam­mat­ti­lais­ten tu­ke­na va­paa­eh­toi­sia

En­sim­mäi­set mu­se­ot pe­rus­tet­tiin Suo­mes­sa 1800-lu­vun lop­pu­puo­lel­la.

– Sii­hen ai­kaan, ja pal­jon myö­hem­min­kin, nii­den työ­ta­pa­na oli ke­rä­tä mah­dol­li­sim­man pal­jon ja laa­jas­ti esi­nei­tä. Aja­tel­tiin, et­tä esi­nei­den säi­lyt­tä­mi­nen ja nii­den vaa­li­mi­nen voi jät­tää meil­le jo­ta­kin konk­reet­tis­ta men­nei­syy­des­tä. Ja hyvä, et­tä näin ta­pah­tui!

Sa­mal­la mu­se­oi­den mää­rä kas­voi ja lo­pul­ta rä­jäh­ti niin, et­tä Suo­mes­sa on tänä päi­vä­nä lä­hes tu­hat mu­se­o­ta las­ku­ta­vas­ta riip­pu­en.

– Ko­ko­el­mat täyt­ti­vät mu­se­oi­den kaik­ki ti­lat, va­ras­tot, ko­ko­el­ma­ti­lat ja näyt­te­lyt. Työ­mää­rä nii­den ym­pä­ril­lä kas­voi val­ta­vas­ti. Tätä työ­tä ja­ka­maan on­nek­si on syn­ty­nyt pal­jon eri­lai­sia mu­se­oam­mat­ti­lais­ten ryh­miä.

Suo­men mu­se­ois­sa työs­ken­te­lee tänä päi­vä­nä usei­ta sa­to­ja am­mat­ti­lai­sia kon­ser­vaat­to­reis­ta mu­se­o­pe­da­go­gei­hin.

– On myös tei­dän kal­tai­si­an­ne va­paa­eh­toi­sia, jot­ka ra­kas­ta­vat omaa ko­ti­seu­tu­aan ja ha­lu­a­vat teh­dä oman osan­sa. Se on to­del­la mer­ki­tyk­sel­lis­tä, Leh­to-Vah­te­ra kiit­te­li ja osoit­ti sa­nan­sa va­paa­eh­toi­sil­le mu­se­oak­tii­veil­le.

Wårkullan kotiseututalon museorakennuksen on tallennettu Hommansby Andelsmejerin tuotantokalustoa. Esillä on myös 1970-luvun maitopakkauskääre, kun maito pakattiin muovipusseihin.

Marko Wahlström

Esi­nei­den vä­lit­tä­mät ta­ri­nat jää­neet usein tal­ti­oi­mat­ta

Maam­me mu­se­oi­den his­to­ri­an ai­ka­na kaik­ki nii­den pii­ris­sä töi­tä te­ke­vät ovat Leh­to-Vah­te­ran mu­kaan tus­kai­sen tie­toi­sia sii­tä, et­tä esi­nei­den vä­lit­tä­mät ide­at, joi­ta joku on aja­tel­lut his­to­ri­as­sa ja men­nei­syy­des­sä, ei­vät vä­li­ty, kos­ka nii­tä ei ole kir­joi­tet­tu muis­tiin ja tai ker­rot­tu eteen­päin muil­le.

– Kuka esi­neen teki? Kuka sitä käyt­ti? Kuka va­lo­ku­vas­sa po­see­raa? Min­kä­lai­nen oli mor­sius­pu­vun käyt­tä­jän hää­päi­vä? Nämä ky­sy­myk­set ker­to­vat sii­tä, et­tä ai­neet­to­man ja ai­neel­li­sen vä­li­nen suh­de on pa­ra­dok­si, to­sin hy­vin kiin­nos­ta­va.

– Ai­neel­li­nen – ku­ten esi­neet ja ra­ken­nuk­set – on edel­leen erit­täin mer­kit­tä­vä, mut­ta sen yti­mes­sä ole­va sy­dän on ai­nee­ton. Muu­ten­han se ei syki; sen on ol­ta­va elä­vä.

"Elä­vää pe­rin­töä ei voi mu­se­oi­da"

Elä­vä pe­rin­tö tar­koit­taa Leh­to-Vah­te­ran mu­kaan myös sitä, et­tä sen si­säl­lä on lii­ket­tä ja muu­tos­ta.

– Se liik­kuu ma­te­ri­an ja ai­neet­to­man lie­peil­lä, ja ot­taa mu­kaan­sa myös ne ih­mi­set, jot­ka tänä päi­vä­nä ovat mu­ka­na te­ke­mäs­sä uut­ta pe­rin­töä. Elä­vää pe­rin­töä ei siis voi, ei­kä pidä mu­se­oi­da, mut­ta sen pii­riin voi liit­tyä; sen mu­kaan voi men­nä.

Leh­to-Vah­te­ran mu­kaan esi­mer­kik­si Lil­jen­da­lin ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys on vah­vim­mil­laan juu­ri elä­vän pe­rin­nön kan­ta­ja­na ja eteen­päin vie­jä­nä, vä­lit­tä­jä­nä..

– Te vä­li­tät­te ja uu­dis­tat­te ta­po­ja, tai­to­ja ja käy­tän­tö­jä sekä otat­te ylei­sön mu­kaan. Te toi­mit­te yh­tei­sön si­säl­lä, mut­ta olet­te avoi­mia kai­kil­le.

"Yh­des­sä mu­se­o­vä­ki saa pal­jon ai­kaan"

Mu­se­oi­den – iso­jen ja pien­ten – roo­li yh­teis­kun­nas­sa on Leh­to-Vah­te­ran mu­kaan ai­van ai­nut­laa­tui­nen.

– Mu­se­o­ken­täl­le mah­tuu eri­lai­sia toi­mi­joi­ta myös tu­le­vai­suu­des­sa. Ja kaik­kia tar­vi­taan mu­kaan.

Itä-Uu­den­maan mu­se­ot muo­dos­ta­vat yli 30 mu­se­on ver­kos­ton, jos­sa on vain kak­si am­mat­ti­mu­se­o­ta.

– Yh­des­sä tämä koko po­ruk­ka saa pal­jon ai­kaan, hän ko­ros­ti.

»» Lue myös: Tun­nus­tus tal­koo­työl­le – Wår­kul­la pal­kit­tiin kult­tuu­riym­pä­ris­tön vaa­li­mi­ses­ta ja ke­hi­tys­työs­tään