Viikon kysymys
A-
A+
Sammutustyöt Myrskylän Kankkilassa maanantaina syttyneessä metsäpalossa keskittyvät kytevien alueiden sammutukseen ja palaneen alueen valvontaan.
Mika Laine
MYRSKYLÄ, KANKKILA Hakkuuaukealta Puntarmäentien varrelta Myrskylän Kankkilassa maanantaina päivällä syttynyt maastopalo eteni rutikuivassa maastossa vauhdilla.
– Pieniä yksittäisiä pesäkkeitä on enää siellä täällä. Maastoa ei enää pala, eikä palo leviä, päivystävä palomestari Jouni Virta Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo tänään tiistaina iltapäivällä.
Tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi palopaikalle jätetään yksi sammutusyksikkö ja lämpökameralla varustettu drone.
– Tiistaina alkanut sadekin osaltaan auttaa meitä, Virta sanoo.
Palomestarin mukaan maastopalon sammuttaminen kokonaan ja alueen jälkivalvonta kestää yleensä useita vuorokausia.
– Palo voi jäädä kytemään maan pinnan alle ja syttyä uudestaan.
Paloalue oli vaikeakulkuista, mikä hidasti sammutustöiden etenemistä.
Mika Laine
Paloalue lähes 40 hehtaarin suuruinen
Maastoa ja metsää ehti palaa 37 hehtaarin alueelta ennen palon saamista hallintaan ja rajattua maanantaina iltaseitsemän aikaan. Tämän hetkisen tiedon mukaan palo on todennäköisesti saanut alkunsa hakkuualueella työskennelleestä metsäkoneesta.
Palon sammutustöihin osallistui enimmillään noin 30 pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien yksikköä Itä- ja Keski-Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen pelastuslaitosten alueelta.
Sammutustöissä käytettiin apuna myös kaivinkoneita sekä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen helikoptereita. Apua sammutustöihin tuli myös Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Maastopalo levisi kiilamaisesti hakkuuaukiolta.
Mika Laine
Rutikuiva hakkuuaukio, vaikeakulkuinen maasto
Hätäkeskus sai ilmoituksen maastopalosta maanantaina noin kello 13.30 aikaan. Palo eteni rutikuivalla hakkuualueella tuulen avustamana vauhdikkaasti. Hakkuualueelta palo levisi taimikkoon ja metsään.
Sammutustöitä hidasti vaikeakulkuinen maasto ja harvassa olevat metsäautotiet.
Paloalueella työskentelí maanantain ja tiistain välisenä yönä noin viisi yksikköä sekä paikalle saapunut Etelä-Savon pelastuslaitoksen metsäkoneesta rakennettu metsäpaloihin erikoistunut sammutusyksikkö.
Aktiivista sammutustyötä jatkettiin tiistaiaamun valjetessa, jolloin paikan päällä oli yhteensä 10 yksikköä Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta ja alueen sopimuspalokunnista. Yksiköiden määrä pieneni hieman tiistaina kello 16:een mennessä.
Pukkilan Kilit ry tarjosi Naarkosken pumppuasemalla palomiehille Vichyä ja Pukkilan kunta tarjosi 10 perhepizzaa.
Jerry Sjöblom
Muonitusapua tarjosi myös Pukkilan Kilit ry ja Pukkilan kunta
Pitkään jatkuvaan työhön tarvitaan vaihtomiehistöä ja -varusteita sekä muonitusta ja majoitusta. Vaihtomiehistöä lähti maanantai-iltana Porvoon pelastusasemalta Myrskylään.
Muonituksesta maastossa vastasivat Porvoon ja Tolkkisten VPK:n naisosastot. Pukkilan Kilit ry tarjosi Naarkosken pumppuasemalla palomiehille Vichyä ja Pukkilan kunta tarjosi 10 perhepizzaa.
Palo ei muodostanut välitöntä uhkaa väestölle, sillä paloalueen läheisyydessä ei ole asutusta. Palosta levisi runsaasti savua lännen ja pohjoiseen suuntaan.
Itäisen Uudenmaan suurin maastopalo 20 vuoteen
Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan maanantaina syttynyt metsäpalo on mitä ilmeisimmin suurin koko alueellisen pelastustoimen toiminta-aikana eli lähes 20 vuoteen.
Suomen suurimpia lähihistorian metsäpaloja ovat Kalajoen metsäpalo vuonna 2021 (227 hehtaaria) ja Muhoksen metsäpalo vuonna 2020 (noin 250 hehtaaria). Etelä-Suomen suurimpiin metsä- ja maastopaloihin kuuluu vuoden 2017 maastopalo Hangon Syndalenissa (noin 100 hehtaaria).
Uudellamaalla on voimassa metsäpalovaroitus. Tällöin nuotion tai muun avotulen sytyttäminen ulkona on kielletty. Luonnossa liikkuessa kannattaa olla varovainen: kuiva maasto voi syttyä myös esimerkiksi tupakantumpista, työkoneen kipinästä tai pysäköidyn auton kuumasta katalysaattorista.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot