Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon KappAhlin somistaja–myyjä Camilla Mehtonen (vas.), myyjä Milla Smeds ja myymäläpäällikkö Tanja Stolt selaavat myymälän 30-vuotisen historian aikaisia kauppakeskus Lundin mainoslehtiä.
Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA Muistatko vielä aikaa, kun kaupat pysyivät kiinni sunnuntaina? Tai kun kauppaa käytiin markoilla. Kaupankäynti on muuttunut kolmessa vuosikymmenessä yllättävän paljon, vaikka perusasia – asiakkaiden kohtaaminen ostohetkellä – onkin säilynyt samana.
Yksi porvoolaisia ja muita itäuusmaalaisia palveleva vaateliike on ollut uskollinen samalle liikepaikalle jo 30 vuotta.
Ruotsalaisketju Kappahlin Porvoon-myymälä on yksi neljästä kauppakeskus Lundin alkuperäisestä liikkeestä. Myymälä avasi ovensa silloisen myymäläpäällikkö Päivi Kalliokosken johdolla toisessa kerroksessa 23. syyskuuta 1996.
Myyjä Malla Smeds (oik.) palvelee kanta-asiakas Julie Öhmania. Taustalla myymäläpäällikkö Tanja Stolt palvelemassa asiakasta.
Marko Wahlström
Kaupalla haastavat ajat
Nykyinen myymäläpäällikkö Tanja Stolt kuvaa vähittäiskaupan tilannetta haastavaksi.
– Kilpailu on kovaa. Emme kilpaile pelkästään muiden vaatekauppojen kanssa, vaan kuluttajan rahasta kilpailevat kaikki. Taistelemme niin sähkön- kuin bensanhintoja vastaan.
Stoltin mukaan myös verkkokauppa haastaa kivijalkaliikkeitä. Ruotsalaisketju hyödyntää omaa verkkokauppaansa myymälän tukena.
– Jos tuotetta ei löydy myymälästä, se voidaan tilata asiakkaalle verkkokaupasta. Kun asiakas hakee paketin täältä, hän tulee samalla myymälään. Se tukee myös kivijalkakauppaa.
Sitoutuminen Porvoon keskustaan
Porvoon ydinkeskustan isot muutokset ja esimerkiksi keskustelu K-Citymarketin lähdön mahdolliset vaikutukset herättävät epävarmuutta.
– Paljon siitä spekuloidaan, mutta vasta aika näyttää, mitä tapahtuu, Stolt sanoo.
Esimerkiksi Lindexin ilmoitettua siirtymisestään Taidetehtaalle asiakkaat kyselivät myös Kappahlin suunnitelmista.
– Moni tuli kysymään, että mihin te muutatte. Me emme ole muuttamassa mihinkään, Stolt sanoo.
Somistaja–myyjä Camilla Mehtonen on työskennellyt Kappahlissa 28 vuotta. – Aloitin kahden viikon tuuraajana. Jokainen päivä on erilainen, ja somistustyö tuo vaihtelua, hän kertoo.
Marko Wahlström
Suurin muutos: vähemmän henkilökuntaa
Porvoolainen myyjä–somistaja Camilla Mehtonen on työskennellyt Kappahlissa lähes myymälän perustamisesta lähtien eli 28 vuotta ja liikkeen neljäs myymäläpäällikkö, kantaporvoolainen Tanja Stolt 15 vuotta.
Heidän arvion mukaan suurin muutos on tapahtunut viimeisten 15 vuoden aikana.
– Asiakasvirrat ovat muuttuneet ja nettikauppa on muuttanut toimintaa. Koronapandemia vaikutti kaupankäyntiin myös paljon. Digitalisoituminen on tuonut mukanaan myyjien työkaluiksi tabletit ja kännykät, joiden kautta pääsemme tarvittaessa varasto-ohjelmiin, Stolt sanoo.
Myymälän perusidea on silti säilynyt samana.
– Me palvelemme asiakkaita ja autamme löytämään heille sopivat tuotteet. Se ei ole muuttunut.
Henkilöstöä on nykyään selvästi vähemmän kuin aiemmin.
– Kun aloitin, myymälässä työskenteli myymäläpäällikön ja somistajan lisäksi vuorossa saattoi olla 4–5 myyjää, Mehtonen muistelee.
Nykyisin henkilöstöä on yhteensä kuusi, mukaan lukien myymäläpäällikkö.
– Olemme töissä Porvoon olohuoneessa, Mehtonen kuvailee.
Kappahl on sijainnut kauppakeskus Lundin toisessa kerroksessa 30 vuotta.
Marko Wahlström
Myymälä on muuttunut vuosien varrella
Myymälätilaan on tehty useita muutoksia. Alun perin kauppatorille ja Rauhankadulle päin oli suuret ikkunat, jotka myöhemmin suljettiin, kun liiketilaa laajennettiin noin puoli metriä ulospäin.
– Noin kymmenen vuotta sitten myymälässä tehtiin laaja remontti, jossa uusittiin muun muassa lattiat, valaistus ja pintamateriaalit, Tanja Stolt kertoo.
Myymälän perusvalikoima on pysynyt samana: miehet, naiset ja lapset. Pinta-alaa myymälässä on yhteensä lähes 700 neliömetriä.
– Esillepanossa ei alkuvuosina ollut aivan samanlaista ketjuohjausta kuin tänä päivänä. Somistaminen on helpompaa ja nopeampaa nykyisin, kun tietoja voi jakaa eri tavalla, Mehtonen kertoo.
Ruotsalaisketjulla on Suomessa tällä hetkellä hieman alle 70 myymälää.
– Olemme täällä asiakkaita varten, Camilla Mehtonen (vas.) ja Teija Stolt muistuttavat.
Marko Wahlström
Uskollinen asiakaskunta
Pitkä historia näkyy asiakassuhteissa.
– Minulla on edelleen asiakkaita, jotka olivat täällä jo silloin, kun aloitin, Camilla Mehtonen sanoo.
Kappahlilla on vahva kanta-asiakaskunta. Monet asiakkaat ovat asioineet liikkeessä vuosikymmeniä.
– Joidenkin asiakkaiden lapset olivat pieniä, kun he alkoivat käydä meillä. Nyt ne samat lapset tulevat omien lastensa kanssa. Vakioasiakkaita on paljon, mikä tekee asioinnista rennompaa ja tuttavallisempaa. Me tunnemme heidät ja he tuntevat meidät, Tanja Stolt jatkaa.
Kesäisin myös ulkopaikkakuntalaiset matkailijat tuovat asiakasvirtaa.
– Pienen paikkakunnan etu on myös se, että kaikki tuntevat toisensa, Stolt ja Mehtonen kuvailevat.
Asiakaspalvelulla erotutaan
Sekä Mehtonen että Stolt korostavat asiakaspalvelun merkitystä.
– Palvelu on meille tärkein asia. Jos tuotteet ovat samankaltaisia muuallakin, asiakaspalvelu on se, millä voimme erottua, Stolt sanoo.
Myymälä seuraa aktiivisesti asiakaspalautteita, joka on myymäläpäällikön mukaan pääosin erittäin myönteistä.
– Valtaosa palautteesta on positiivista, Stolt sanoo.
Mehtosen mielestä asiakas huomioidaan nykyisin eri tavalla kuin ennen.
– Palvelu on enemmän henkilökohtaista heti alusta asti. Aina olemme palvelleet, mutta nyt vielä tiiviimmin.
Stolt muistuttaa, että myös ketju seuraa asiakaspalvelun toteutumista tiiviisti.
– Tämä korvismalli trendaa nyt Tik-Tokissa, myymäläpäällikkö Tanja Stolt sanoo.
Marko Wahlström
TikTok näkyy myös vaatekaupassa
Yksi viime vuosien muutoksista on sosiaalisen median vaikutus ostamiseen.
– TikTok-trendit näkyvät selvästi ostokäyttäytymisessä, Stolt sanoo.
Esimerkiksi tietyt korvakorut sekä aiempina vuosina tietyt lyhyet takkimallit ja Stockholm style -tyyliset lastenvaatteet ja lasten satiinipyjamat ovat nousseet suosioon sosiaalisen median kautta.
– Välillä ihmettelee, miksi jotain tuotetta menee yhtäkkiä valtavasti. Sitten selviää, että kyse on TikTok-trendistä. Se on mielenkiintoista, ja pitää meidätkin hereillä, Stolt jatkaa.
Myös Ruotsista tulevat trendit näkyvät ketjun Suomen-myymälöissä vähän ajan kuluttua.
Syksyn trendeissä näkyvät vihreän ja ruskean sävyt
Syksyn vaatemallistoissa näkyvät erityisesti vihreän ja ruskean sävyt, neuleet, farkut sekä pehmeät hyggeily-tuotteet. Lastenosastolla suosittuja ovat Newbie-tuotteet sekä syys- ja talvivaatteet.
Syksyn jälkeen katse siirtyy juhlakauteen, Black Fridayhin, isänpäivään ja joulumyyntiin.
– Loppuvuosi on merkittävä sesonki vaatekaupassa, mutta kesä on vilkasta aikaa, Stolt sanoo.
Mitkä tuotteet ovat olleet 30 vuoden aikana suosituimpia?
– Yksittäistä kaikkien aikojen myydyintä tuotetta on vaikea nimetä. Osastoittain vuosien aikana suosittuja ovat olleet naisten perussukat ja kolmen trikoopaidan kampanjatuotteet, lastenosaston tuplapyjamat, erilaiset lisenssituotteet ja collegevaatteet sekä miesten osaston perus-T-paitapaketit, Stolt sanoo.
Lisäksi monet asiakkaat palaavat ostamaan samoja farkku- ja housumalleja vuodesta toiseen.
Myyjä Malla Smeds järjestää vaaterekkejä. Hän on työskennellyt Kappahlin Porvoon-myymälässä viiden vuoden ajan.
Marko Wahlström
Hakuprosessit muuttuneet paljon
Kappahl-ketjussa on poikkeuksellisen pitkäaikaisia työntekijöitä.
– Vaihtuvuuttakin meilläkin on ollut, mikä kuuluu elämään. Myyjien rekrytointi on ollut välillä hankalaa, mutta joskus olisin voinut palkata kaikki haastattelemani hakijat. Esimerkiksi viisituntilaisen paikkaan saimme äskettäin 76 hakemusta, mutta joskus hakijoita on ollut vain kahdeksan, Stolt sanoo.
Kappahl työllistää Porvoossa myös erilaisia työharjoittelijoita.
– Ennen koronapandemiaa aloitimme yhteistyön ammattiopisto Liven kanssa. Meitä auttamaan tulee aina keskiviikkoisin kaksi opiskelijaa ohjaajan kanssa, Stolt kertoo.
Live-opisto on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos, joka tarjoaa erityistä tukea tarvitseville opiskelumahdollisuuksia. Oppilaitos toimii myös Porvoossa.
Myyjä Malla Smeds (vas.) palvelee kanta-asiakas Julie Öhmania.
Marko Wahlström
Työurat ovat pitkiä ketjussa
Somistaja–myyjä Camilla Mehtonen aloitti alun perin kahden viikon sijaisuutena.
– Sille tielle jäin, ja nyt olen jo isoäiti, hän naurahtaa.
Hän kertoo työn pysyneen kiinnostavana, koska mikään päivä ei ole samanlainen.
– Asiakaspalvelusta täytyy pitää. En usko, että tätä työtä tekisi pitkään, jos siitä ei pitäisi, myymäläpäällikkö Tanja Stolt sanoo.
Nuorempaa sukupolvea edustava Malla Smeds on työskennellyt myymälässä viisi vuotta. Hän aloitti koronapandemian aikana, jolloin kassalla olivat suojapleksit ja myyjät käyttivät kasvomaskeja.
– Asiakaspalvelu oli silloin hyvin rajallista. Näiden viiden vuoden aikana olen nähnyt eri sesonkikaudet moneen kertaan. Nyt osaan asiakkaille jo kertoa vakiotuotteista. Kaupankäynti on vähän muuttunut, mutta perusasia on pysynyt samana.
Stolt korostaa, että tuttujen työkaverien kanssa on helppo työskennellä.
– Arvostan paljon sitä, että asioista keskustellaan. Työpaikalla on tärkeää pystyä sanoittamaan asioita, kaupan alalla koko työuransa tehnyt kerkkoolainen sanoo.
Sipoolainen Julie Öhman käy säännöllisesti asioimassa Porvoossa. Vaateostokset hän tekee Kappahlissa. – Nytkin minulla on Kappahlia päällä, hän sanoo. Tällä kertaa mukana oli myös Atte-poika vaunuissaan.
Marko Wahlström
"Täältä löytyy aina mitä tarvitsen"
Kanta-asiakas Julie Öhman oli ostoksilla 4,5 kuukauden ikäisen poikansa Aten kanssa. Hän kertoo asioivansa Porvoossa säännöllisesti.
– Käymme kaupungissa yleensä kerran viikossa.
Perhe asuu Sipoon Linnapellossa.
– Täältä kaupasta löytyy aina mitä tarvitsen sekä minulle että lapsille. Valikoima sopii omaan tyyliini.
Tällä kertaa mukaan löytyi yövaatteita Atelle ja hänen isoveljilleen.
– Kaupassa asiointi on minulle todella tärkeää. Haluan ensin nähdä ja kokeilla materiaalia ja istuvuutta ennen ostoa, Öhman korostaa.
Kappahlin Porvoon-myymälä viettää 30-vuotista taivaltaan työn merkeissä.
– Eiköhän me kuitenkin kakkukahvit nautita tänään henkilöstön kesken, Stolt sanoo.
»» Porvoolaisen kauppakeskus Lundin muut alkuperäisliikkeet ovat Hesburger, Sokos-tavaratalo ja Tunnin Kuva. Kauppakeskuksessa on tällä hetkellä 17 liikettä. Lundissa järjestetään muotinäytöstapahtuma lauantaina 3.10.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot