Viikon kysymys
A-
A+
Kokonaan Nikkilän kartanon alueen katurakentamisen ensimmäisen vaiheen rakennustöiden on arvioitu valmistuvan loppuvuodesta 2026. Kuvituskuva.
Arkisto/Tietoa Finland Oy
SIPOO, NIKKILÄ Nikkilän kartanon uusi ulkoilureitti avataan käyttöön marraskuun lopussa. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Ulkoilureitin rakennustöiden myötä Pohjanmetsän alueella palautetaan suljettu reitti käyttöön, jolloin alueella liikkuminen helpottuu.
Nikkilän kartanon kokoojakatujen rakentaminen alkoi keväällä 2025, ja sen takia ulkoilualueella olevia ulkoilureittejä jouduttiin sulkemaan. Nikkilän kartanon alueen väistyvien ulkoilureittien tilalle valmistuu marraskuussa uusi 2,0 kilometrin reitti Gretasbäckenin purolaakson ympärille, joka kulkee helppokulkuisessa maastossa ja avoimessa peltomaisemassa.
Uuden ulkoilureitin lisäksi Pohjanmetsän alueella on valmistumassa lyhyt reittiosuus, jonka myötä työmaan vuoksi suljettuja reittejä palautetaan käyttöön.
Kuva uudesta reitistä, käytössä olevista reiteistä ja suljetuista reiteistä.
Sipoon kunta
Uuden ulkoilureitin valaistus ja lopullinen pintamateriaali ja opastus valmistuvat keväällä 2026. Hiihtoladut tehdään tulevana talvena säiden salliessa uudelle reitille valaistuksen puutteesta huolimatta, kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Kokonaan Nikkilän kartanon alueen katurakentamisen ensimmäisen vaiheen rakennustöiden on arvioitu valmistuvan loppuvuodesta 2026.
Frisbeegolfrata valmistuu käyttöön keväällä 2026
Myös frisbeegolfrataa on alettu rakentaa ja se valmistuu käyttöön keväällä 2026. Uusi rata sijoittuu vanhan radan pohjoispuolelle ulkoilualueelle hyödyntäen osittain vanhoja väyliä.
Frisbeegolfrata rakennetaan 18-väyläiseksi, ja rata kiertää metsässä kuntorataan tukeutuen. Radan suunnittelun ja rakentamisen toteuttaa DiscGolfPark.
Nikkilän kartanon ulkoilualueelle pääsee kulkemaan edelleenkin Suursuon suunnalta Lukkarinmäenpolun (Lukkarinmäenpolku 24) lähtöpaikalta tai Pohjanniityn asuinalueen lähtöpaikalta (Pohjanmetsänreunan ja Kylävuorentien risteyksen parkkialue), johon rakennetaan kolme harjoitus- ja lämmittelykoria. Nikkilän kartanon lähtöpaikkaa ja paikoitusaluetta (Kartanontie 69) ei suositella käytettäväksi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot