Viikon kysymys
A-
A+
Otto Andersson toivoo, että mahdollisimman moni kansanedustaja osallistuu lakialoitteeseen. Tavoitteena on kerätä yli 100 allekirjoitusta.
RKP
ITÄ-UUSIMAA RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson tekee lakialoitteen, jossa ehdotetaan, että rikoslakia muutetaan siten, että tekijä olisi aina tuomittava raiskauksesta ehdottomaan vankeuteen.
Aloitteessa raiskauksen vähimmäisrangaistusta korotettaisiin nykyisestä yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen vankeutta.
– Raiskaus kuuluu kaikkein vakavimpiin rikoksiin. Se aiheuttaa rikoksen uhrille valtavaa kärsimystä. Katson, että raiskaukseen syyllistyneet on saatettava nykyistä voimakkaammin vastuuseen ja heitä on rangaistava ankarammin. Siksi rikoslakia on muutettava siten, että raiskauksesta tuomitaan aina ehdotonta vankeutta. Ehdollinen vankeusrangaistus ei ole riittävä seuraamus, sanoo Andersson tiedotteessa.
Käytännössä yli kahden vuoden pituiset vankeusrangaistukset määrätään ehdottomina. Nykylainsäädännön mukaan tekijälle on mahdollista määrätä ehdollista vankeutta, eli rangaistusta ei suoriteta vankilassa, sillä raiskauksen vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Siksi lakialoitteessa ehdotetaan, että raiskauksen vähimmäisrangaistusta korotetaan yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen vankeutta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot