Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Poliisi toivoo, että juhlimaan lähtevien nuorten huoltajat olisivat tavoitettavissa puhelimitse lauantaina 1.6. sekä sunnuntain 2.6 vastaisena yönä ja vastaisivat myös tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Itä-Uudenmaan poliisi on varautunut tänäkin keväänä koulujen päättymisen juhlinnan valvontaan koko poliisilaitoksen toiminta-alueella. Koulut päättyvät lauantaina 1.6. ja odotettavissa on, että lapset ja nuoret kokoontuvat yhdessä juhlimaan koulujen päättymistä ja kauan odotetun kesäloman alkamista.
Valvontaa tehdään tiiviissä yhteistyössä poliisilaitoksen alueen eri kaupunkien ja kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Mukana ja nuorten tukena omassa roolissaan ovat myös sosiaalitoimi ja SPR.
– Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä asiallisesti ja ilman ongelmia, mutta on melko tavallista, että juhlinnan lomassa päihteiden käyttö yleistyy ja sen myötä myös erilaisten onnettomuuksien riskit kasvavat, toteaa rikoskomisario Kaisa Holappa.
Poliisi viestii aktiivisesti päättäjäisillan- ja yön tapahtumista
Poliisi viestii aktiivisesti päättäjäisillan- ja yön tapahtumista eri sosiaalisen median kanavissa.
– Kansalaiset voivat seurata meitä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tileillä Instagramissa @iupoliisi, Facebooissa Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja X:ssä @IUPoliisi, Holappa kertoo.
Vanhempien toivotaan olevan tavoitettavissa päättäjäisviikonloppuna
Poliisi toivoo, että juhlimaan lähtevien nuorten huoltajat olisivat tavoitettavissa puhelimitse lauantaina 1.6. sekä sunnuntain 2.6 vastaisena yönä ja vastaisivat myös tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin. Puhelu saattaa tulla poliisilta tai nuorisotyöntekijältä.
– Yhteistyö huoltajien kanssa on toiminut erittäin hyvin jo useampana keväänä. Vanhemmat ovat vastanneet kiitettävästi puheluihin ja hakeneet itse nuoriaan kotiin tapahtumapaikoilta, Holappa kiittelee.
Pelisäännöt kuntoon hyvissä ajoin
Päättäjäisillan juhlintaan liittyvistä selkeistä pelisäännöistä ja juhlintaan liittyvistä riskeistä on hyvä keskustella etukäteen omien lasten ja nuorten kanssa.
– Kun pelisäännöt kotiväen kanssa on kunnossa, niin onnettomuusriksitkin pienenevät. Kotiintuloajat ja vanhempien asettamat rajat voivat harmittaa, mutta viestivät nuorelle myös tärkeästä asiasta, välittämisestä, Holappa muistuttaa.
Perinteiset juhlimispaikat ovat suosiossa vuodesta toiseen
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueelle on vuosien varrella muodostunut useita suosittuja juhlimispaikkoja, joita nuoret todennäköisesti suosivat tänäkin keväänä. Poliisi tulee illan ja yön aikana tekemään aktiivista valvontaa paikoissa, joissa nuoria liikkuu ja kokoontuu.
Porvoossa juhlimispaikkoja ovat Jokipuisto, Maarinranta ja Kokonniemi, Loviisassa Laivasillan alue, uimaranta sekä Rantapuiston alue. Sipoossa nuoret kokoontuvat usein Pilvijärvellä ja Kalkkirannassa, tiedotteessa kerrotaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot