Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Taidekilpailun ohjausryhmä esittelee Kirkkotien kiertoliittymässä Pornaisten kunnan uutta mottoa ”Meillä on väliä”.
Juha Vääräkangas
PORNAINEN Pornaisten kunta järjestää Kirkkotien kiertoliittymään tulevasta taideteoksesta avoimen taidekilpailun 31.1.–30.4.
Teoksella halutaan tuoda esiin kunnan vahvuuksia, kuten kaunista luontoa, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisuutta sekä luoda Pornaisiin uusi maamerkki, kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Kilpailuun voi osallistua kaikki henkilöt tai työryhmät, mutta kilpailutyö ei saa olla aiemmin toteutettu ja julkaistu. Yksi kilpailija tai ryhmä voi jättää vain yhden ehdotuksen.
Ehdotuksista valitaan korkeintaan kolme taideteosta, joista kuntalaiset pääsevät äänestämään suosikkinsa 9.5.–9.6.
Taidekilpailun ohjausryhmään kuuluu kunnanjohtaja Antti Kuusela, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erja Palviainen, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Tea Nieminen, kirjastotoimenjohtaja Marianne Lindblad (ohjausryhmän ja palkintolautakunnan sihteeri) ja kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Mari Valve. Ohjausryhmä toimii myös palkintolautakuntana.
Taidehankkeen kokonaiskustannus tulee olemaan 30 000 euroa. Kilpailussa kolmannelle tilalle sijoittunut saa 500 euron palkinnon, toiseksi sijoittunut lunastaa 1 000 euron palkinnon ja voittaja kuittaa 3 000 euron palkinnon.
– Toivon tulevan taideteoksen muodostavan kirkonkylän pääväylälle maamerkin, joka herättää ohikulkijoissa myönteisiä ajatuksia elinvoimaisesta kunnasta, kertoo kunnanjohtaja Antti Kuusela.
Taidekilpailun ohjausryhmään kuuluu kunnanjohtaja Antti Kuusela, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erja Palviainen, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Tea Nieminen, kirjastotoimenjohtaja Marianne Lindblad (ohjausryhmän ja palkintolautakunnan sihteeri) ja kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Mari Valve. Ohjausryhmä toimii myös palkintolautakuntana.
juhavaarakangas.com
Mottona "Meillä on väliä"
Avoimen taidekilpailun yhteydessä Pornaisten kunnan uusi brändi tulee jalkautumaan brändikirjasta näkyväksi osaksi kunnan viestintää ja markkinointia.
Taidekilpailun ohjausryhmä esittelee Kirkkotien kiertoliittymässä Pornaisten kunnan uutta mottoa ”Meillä on väliä”. Uusi motto tulee näkymään lisäksi esimerkiksi ohjausryhmäläisten brändiposeerauksien muodossa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot