Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Porvoon Energia uudistaa Kevätkummun sähköaseman. Kuvituskuva.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO, KEVÄTKUMPU Porvoon Sähköverkko Oy uudistaa Kevätkummun sähköaseman. Uudistuksessa päivittyvän teknologian saavan sähköaseman suunnittelutyö käynnistyy tänä syksynä. Uudistusten toteutus tapahtuu ensi vuoden aikana ja remontin odotetaan valmistuvan tammikuussa 2025. Hankkeen kokonaiskustannus on noin kolme miljoonaa euroa.
Kevätkummun sähköasema vahvistaa valmistuttuaan osaltaan Porvoon keskusta-alueen sekä lähialueiden sähkönjakelua ja toimitusvarmuutta. Päivittyvän teknologian saava sähköasema tukee myös sähköistyvän liikenteen kasvavia tarpeita Porvoon kaupunkialueella. Lisäksi uudistuva sähköasema tukee Porvoon Energian Kevätkumpuun mahdollisesti sijoittuvan sähkökattilan toimintaan liittyviä tarpeita tulevaisuudessa.
– Kevätkummun sähköaseman uudistaminen on jatkumoa työlle, jota teemme jatkuvasti sähkönjakelun ja toimitusvarmuuden parantamiseksi, Porvoon Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Magnus Nylander toteaa tiedotteessa.
Myös käyttöpäällikkö Mikael Hämäläinen Porvoon Sähköverkolta pitää uudistusta tärkeänä ja tarpeellisena.
– Kevätkummun sähköaseman ikääntyvän laitekannan päivittäminen uusimmalla tekniikalla on monella tapaa positiivinen asia toimivan sähköverkon ylläpitämiseksi.
Ensimmäinen kohde EleGrid Oy:lle Porvoossa
Sähköaseman esisuunnittelu on tehty yhteistyössä rakennuttajakonsulttina toimivan Rejlers Finland Oy:n kanssa. Rakentamisen ja saneeraamisen toteutuksesta vastaa EleGrid Oy.
– On hienoa jatkaa hyvin sujunutta rakennuttajakonsultoinnin yhteistyötä Porvoon Sähköverkko Oy:n kanssa, Rejlers Finland Oy:n projektipäällikkö Timo Rantala toteaa.
Kevätkummun sähköaseman uudistus on merkittävä kokonaisuus EleGrid Oy:lle.
– On hienoa päästä tekemään modernia sähköasemaa porvoolaisille sekä avata samalla uusi asiakkuus ja yhteistyö Porvoon Sähköverkko Oy:n kanssa. Olemme rakentaneet paljon Uudellamaalla, mutta tämä on ensimmäinen kohteemme Porvoossa, EleGrid Oy:n toimitusjohtaja ja Kevätkummun sähköaseman uudistamisesta vastaava projektipäällikkö Vili Vihavainen kertoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot