POR­VOO Ym­pä­ril­lä ko­ho­aa iki­ai­kai­nen hon­gik­ko, al­haal­la ki­mal­te­lee joki; vas­ta­ran­nal­la van­han kau­pun­gin vä­rik­käät puu­ta­lot ja kes­ki­ai­kai­nen kirk­ko. Olem­me his­to­ri­al­li­sel­la, jopa myyt­ti­sel­lä pai­kal­la, joka on mo­nin ta­voin mer­ki­tyk­sel­li­nen kuk­ku­la Por­voon his­to­ri­as­sa kaut­ta ai­ko­jen.

Kor­ke­al­la mai­se­man yl­lä ta­paan por­voo­lai­sen kult­tuu­ri­per­soo­nan, jol­la on erit­täin mie­len­kiin­toi­nen työ my­to­lo­gi­sen tie­don ja toi­min­nan pa­ris­sa. Olem­me ka­vun­neet ylös Nä­sin mä­el­le kes­kus­te­le­maan itä­me­ren­suo­ma­lai­ses­ta hen­ki­ses­tä pe­rin­tees­tä ja kult­tuu­ri­pe­rin­nös­tä sekä ri­tu­aa­lien mer­ki­tyk­ses­tä, ja tar­koi­tuk­se­nam­me on kat­sel­la myös ko­toi­saa Por­voo­tam­me hie­man eri­koi­sem­mas­ta nä­kö­kul­mas­ta.

Aki Ce­der­berg on kir­jai­li­ja ja tut­ki­mus­mat­kai­li­ja, joka on seik­kail­lut py­hän jäl­jil­lä eri puo­lil­la maa­il­maa In­ti­as­ta Ne­pa­liin ja Eu­roop­paan ja työk­seen toi­mit­taa poh­joi­sen hen­ki­sen pe­rin­teen mu­kai­sia siir­ty­mä­riit­te­jä, ku­ten vih­ki­myk­siä ja ni­me­nan­to­ja sekä vuo­de­nai­kais­riit­te­jä, ku­ten syk­syl­lä vie­tet­tä­vä kek­ri. Li­säk­si Aki on pää­toi­mit­ta­ja­na Por­voon Ki­pi­nä -leh­des­sä. Pai­kal­lis­kult­tuu­ria edus­ta­va eso­tee­ri­nen kult­tuu­ri­leh­ti tuo esiin hen­ki­siä pe­rin­tei­tä, his­to­ri­aa ja tai­det­ta.

Kirjailija Aki Cederberg ja PorvooPodin toimittaja Suvi Hanste keskustelevat rituaalien merkityksestä, ja Aki kertoo työstään rituaalien parissa: nimenannot, vihkimykset ja tuonpuoleisiin saatot sekä vuodenkiertoon liittyvät seremoniat hoituvat Akin toimesta itämerensuomalaista perinnettä noudatellen.

Teemu Tuuloskorpi

Mik­si ko­ho­tam­me mal­jan?

Elä­män ai­ka­na käym­me läpi mo­nia eri­lai­sia siir­ty­mä­riit­te­jä ja osal­lis­tum­me eri­lai­siin ri­tu­aa­lei­hin usein kui­ten­kaan py­säh­ty­mät­tä miet­ti­mään nii­den pe­rim­mäi­siä mer­ki­tyk­siä ja vi­vah­tei­ta sen tar­kem­min. Mo­nis­sa ar­ki­sis­sa ta­vois­sam­me­kin on jään­tei­tä van­hois­ta, pe­rin­tei­sis­tä ri­tu­aa­leis­ta. Akin kans­sa kes­kus­te­lem­me sii­tä, mik­si ri­tu­aa­le­ja har­joi­te­taan ja mikä mer­ki­tys niil­lä on ny­ky­päi­vän ih­mi­sel­le. Mik­si nou­da­tam­me tiet­ty­jä kaa­vo­ja vaik­ka­pa jou­lun­vie­tos­sa tai häis­sä?

Poh­dim­me myös sitä, mi­ten eri­lai­set rii­tit jä­sen­tä­vät to­del­li­suut­tam­me ja mikä yli­pää­tään on ri­tu­aa­lien ja se­re­mo­ni­oi­den teh­tä­vä. Aki ker­too, mitä eri­lai­sis­sa ri­tu­aa­leis­sa ta­pah­tuu, ja ku­vai­lee min­kä­lai­sia ele­ment­te­jä on mu­ka­na esi­mer­kik­si ke­vääl­lä vie­tet­tä­vän Ukon vak­ka -juh­lan ri­tu­aa­lis­sa, jos­sa juo­mauh­ril­la on kes­kei­nen roo­li.

Ri­tu­aa­lit ja se­re­mo­ni­at ovat täyn­nä eri­lai­sia sym­bo­lei­ta, ku­ten vaik­ka­pa mal­jan ko­ho­tus, vih­ki­sor­mus tai ju­han­nus­kok­ko. Sym­bo­li­nen kie­li, jota ym­mär­räm­me in­tui­tii­vi­ses­ti, avaa meil­le ri­tu­aa­lin mer­ki­tyk­set il­man sa­nal­lis­ta­mis­ta ja saam­me ko­kea ne konk­reet­ti­ses­ti kai­kin ais­tein. Aki ku­vai­lee, et­tä ”riit­ti tai ri­tu­aa­li on toi­min­taa myyt­ti­sel­lä to­del­li­suu­den ta­sol­la”. Juu­ri myyt­tien sym­bo­li­nen kie­li pu­hut­te­lee suo­raan mie­lem­me sy­vim­piä ker­ros­tu­mia ja ve­to­aa mei­hin usein ta­val­la, jota em­me osaa se­lit­tää.

Iki­ai­kai­sia lau­lu­ja luon­non temp­pe­lis­sä

Mui­nai­set sä­vel­mät ja kan­san­ru­nou­tem­me val­ta­vas­ta aar­re­ai­tas­ta löy­ty­vät ru­not ja loit­sut kos­ket­ta­vat jos­tain sy­väl­tä. Kirk­koon kuu­lu­ma­ton­kin voi saa­da kau­niin, pe­rin­tei­sen se­re­mo­ni­an, jota usein vie­te­tään luon­non hel­mas­sa – ja saat­taa yl­lä­tyk­sek­seen huo­ma­ta, mi­ten ko­toi­sal­ta kaik­ki tun­tuu­kaan: ”Tämä oli kuin äi­din­mai­toa”, on pa­lau­te, jon­ka Aki hy­vin usein osal­lis­tu­jil­ta saa.

My­to­lo­gi­at ovat vii­saus­pe­rin­tei­den ta­po­ja esit­tää se, mikä on aja­ton­ta ja pe­rus­ta­van­laa­tuis­ta.

– Myy­teis­sä ei ole kes­keis­tä his­to­ri­aan tai tiet­tyyn ai­kaan si­dot­tu, muo­toon ri­po­tel­tu asia, vaan se mikä on ikuis­ta. Se mikä il­me­nee ai­na eri muo­dois­saan, mut­ta edus­taa sa­maa asi­aa, ku­vai­lee Aki.

Ri­tu­aa­lit muis­tut­ta­vat mei­tä sii­tä, mikä on ikuis­ta ja py­sy­vää.

– Pyhä on se mikä on ajan ul­ko­puo­lel­la, trans­sen­dent­tia ja ikuis­ta, poh­tii Aki.

– Se yh­dis­tää ih­mi­set jo­hon­kin, joka on ai­kaan si­do­tun it­sen­sä tuol­la puo­len.

Ih­mi­nen voi ko­kea ole­van­sa jo­ta­kin sy­vem­pää ja mer­ki­tyk­sel­li­nen osa suu­rem­paa ko­ko­nai­suut­ta.

– Ih­mi­nen ei ole mi­kään häi­ly­vä olen­to, joka liik­kuu siel­lä tääl­lä, vaan ih­mi­sel­lä on joku koti, ja se koti liit­tyy his­to­ri­aan. Kun vah­vis­tam­me si­det­täm­me ajat­to­maan, suu­rem­paan ko­ko­nai­suu­teen, em­me enää tun­ne ole­vam­me juu­ret­to­mia ja sat­tu­man­va­rai­sia bi­o­lo­gi­sia ro­bot­te­ja, vaan voim­me ko­kea elä­mäs­säm­me sy­vää mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä ja on­nel­li­suut­ta.

SUVI HANS­TE

www.por­voo­po­di.fi