LO­VII­SA Puu­tar­ha­y­rit­tä­jä Ei­ja Keck­man on ol­lut mu­ka­na Lo­vii­san Wan­hat Ta­lot -ta­pah­tu­mas­sa vuo­des­ta 2006. Nyt hän toi­mii yh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na. Pes­ti oli hä­nel­le iloi­nen yl­lä­tys.

Si­nut va­lit­tiin LWT:n pu­heen­joh­ta­jak­si tam­mi­kuus­sa. Yl­lät­ti­kö va­lin­ta si­nut?

– No yl­lät­ti­hän se. Olin mu­ka­na jär­jes­täy­ty­mis­ko­kouk­ses­sa, kun huo­ma­sin, et­tä kat­seet kään­tyi­vät suun­taa­ni. Toi­saal­ta yl­lä­tys oli to­del­la mu­ka­va. Va­lin­ta LWT:n pu­heen­joh­ta­jak­si tun­tui luon­te­val­ta, sil­lä olen ai­na ra­kas­ta­nut van­ho­ja ta­lo­ja. Tuli mie­lee­ni het­ki, kun kym­men­vuo­ti­aa­na sa­noin ys­tä­väl­le­ni, et­tä jo­nain päi­vä­nä vie­lä omis­tan van­has­sa Por­voos­sa ta­lon. Aja­tus to­teu­tui, kun os­tin 1980-lu­vun lo­pul­la siel­tä ta­lon. Nyt mi­nul­la on Lo­vii­sas­sa vuon­na 1880 ra­ken­net­tu torp­pa.

Mitä pu­heen­joh­ta­juus vaa­tii ja mitä se an­taa?

– Se vaa­tii ak­tii­vis­ta läs­nä­o­loa ja vas­tuun kan­ta­mis­ta asi­ois­ta, jot­ka kuu­lu­vat pu­heen­joh­ta­jal­le. Se an­taa myös pal­jon. Saan tar­vit­ta­es­sa tu­kea ihan mah­ta­val­ta tii­mil­tä. Saan myös koh­da­ta mui­ta van­hois­sa ta­lois­sa asu­via ih­mi­siä ja tu­tus­tua hei­dän ko­tei­hin­sa.

Oma ko­ti­si on ol­lut mu­ka­na LWT:ssä mel­kein alus­ta läh­tien. Mil­tä tun­tuu ava­ta ovet tun­te­mat­to­mil­le?

– Os­tin torp­pa­ni vuon­na 2005, jol­loin jär­jes­tet­tiin en­sim­mäi­nen LWT. Seu­raa­va­na vuon­na olin jo it­se­kin mu­ka­na. Tuo­hon ai­kaan te­le­vi­si­os­sa pyö­ri vie­lä puu­tar­ha­oh­jel­ma­ni Pi­o­ni, jo­ten olin esil­lä muu­ten­kin. Tun­tui luon­te­val­ta ja­kaa kä­vi­jöi­den kans­sa koti ja puu­tar­ha. Se tun­tui mu­ka­val­ta, ei­kä ah­dis­ta­nut lain­kaan.

Mi­ten LWT-ta­pah­tu­ma on ke­hit­ty­nyt vuo­sien var­rel­la?

– Pe­rus­kon­sep­ti on py­sy­nyt sa­ma­na. Uut­ta on esi­mer­kik­si vii­me vuon­na aloi­tet­tu Pe­rin­ne­to­ri Suo­la­to­ril­la. Sin­ne ih­mi­set voi­vat tul­la kuun­te­le­maan pe­rin­ne­ra­ken­ta­mi­sen asi­an­tun­ti­joi­ta.

LWT:n tee­ma on Ta­lon hen­ki. Mitä se tar­koit­taa?

– Ai­het­ta voi lä­hes­tyä mo­nes­ta nä­kö­kul­mas­ta: Mitä van­ha talo ker­too, ja mitä tun­te­muk­sia se voi he­rät­tää. Ta­lon hen­ki voi kut­sua si­nut omis­ta­jak­seen an­ta­mal­la ko­ke­muk­sen tur­val­li­suu­den tun­tees­ta. Tai se voi myös teh­dä it­ses­tään luo­taan­työn­tä­vän ko­ke­muk­sen, mikä ei hou­ku­ta kä­vi­jää muut­ta­maan. Ta­lon hen­ki voi ol­la myös ai­em­min asu­nei­den ih­mis­ten ko­ke­muk­sia, ta­loon jää­nyt­tä hen­keä. Ny­ky­a­jas­sa elä­vät omis­ta­jat taas luo­vat ko­tei­hin­sa ta­lon hen­keä omal­la elä­män­tyy­lil­lään, tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

Jou­duit pa­haan moot­to­ri­pyö­rä­on­net­to­muu­teen vuon­na 2013? Mi­ten se vai­kut­taa elä­mää­si fyy­si­ses­ti?

– Nis­kaan sat­tu­nut kor­ke­ae­ner­gi­nen ”piis­kan is­ku” jät­ti py­sy­vät vau­ri­ot, jot­ka vai­kut­ta­vat fyy­si­sen työn te­ke­mi­seen. Työ­muis­tiin tul­lut ai­vo­vam­ma oi­rei­lee vie­lä­kin, kun olen ko­vas­ti kuor­mit­tu­nut.

En­tä hen­ki­ses­ti?

– Ran­kin­ta on kes­tää li­has­pe­räi­nen jat­ku­va tin­ni­tus. On vai­kea kes­kit­tyä, ja ai­kaa ku­luu kaik­keen enem­män kuin ai­em­min. Hy­vää­kin sii­tä on seu­ran­nut. Olin kova suo­rit­ta­ja, mut­ta on­net­to­muu­des­ta tul­lei­den vam­mo­jen ta­kia oli pak­ko py­säh­tyä. Vä­hi­tel­len aloin näh­dä puu­tar­ha­ni siel­lä vie­rai­le­vien ih­mis­ten sil­min. Is­tuin lam­mel­la, ja ih­met­te­lin nä­ke­mää­ni. Kii­tol­li­suus täyt­ti mi­nut. Se, et­tä olin saa­nut luo­da puu­tar­han, jos­sa hyvä ja rau­ha on ala­ti läs­nä. Tun­te­ma­ni kii­tol­li­suus toi li­sää kii­tol­li­suu­den ai­hei­ta, ja yhä enem­män kii­tol­li­suut­ta. Sii­tä syn­tyi hy­vän kier­re.

Olet puu­tar­ha­y­rit­tä­jä. Mitä teet tal­vi­sin?

– Kir­joi­tan ja suun­nit­te­len seu­raa­vaa se­son­kia. Maa­laan, ja teen vie­lä jon­kin ver­ran puu­tar­ha­suun­ni­tel­mi­a­kin. En­nen kaik­kea le­pään!

Pa­ras­ta puu­tar­ha­työs­sä?

– Olen on­net­to­muu­den jäl­keen op­pi­nut jak­sot­ta­maan te­ke­mi­si­ä­ni, kos­ka nis­ka­ni ei kes­tä enää staat­tis­ta asen­toa. Pa­ras­ta on kui­ten­kin se, kun saan työn­tää sor­me­ni mul­taan. Se on to­del­la te­ra­peut­tis­ta, ja olen kir­joit­ta­nut ai­hees­ta kir­jan­kin Hy­vän mie­len puu­tar­ha. Puu­tar­ha­te­ra­pi­aa käy­te­tään ul­ko­mail­la, mut­ta myös Suo­mes­sa tä­hän ol­laan uu­del­leen he­rää­mäs­sä.

Mitä ky­syi­sit it­sel­tä­si?

– Mis­sä ha­lu­ai­sin ol­la, kun elä­kei­kä koit­taa? Us­koi­sin, et­tä ke­sät tou­hu­an Ei­ja’s Gar­de­nis­sa niin kau­an, kuin fy­siik­kaa riit­tää. Osan vuo­des­ta naut­ti­sin olos­ta­ni puo­li­so­ni ja koi­ruuk­siem­me kans­sa Ete­lä-Eu­roo­pas­sa, ei kui­ten­kaan Es­pan­jas­sa.

REI­JA KOK­KO­LA

FAK­TA:
Ei­ja Keck­man
» Läh­töi­sin: Kot­kan saa­rel­ta.
» Asuu: Ah­ven­kos­kel­la.
» Per­he: Puo­li­so Mark­ku sekä koi­ruu­det El­sa-Lo­vii­sa ja Ar­vo-Au­kus­ti. Ai­kui­set tyt­tä­ret Char­lot­te ja Be­at­ri­ce koi­ri­neen.
» Har­ras­tuk­set: Puu­tar­han hoi­to, his­to­ria sekä maa­laa­mi­nen Bo­ta­ni­cal Art -tyy­li­suun­nal­la.
» Suo­sik­ki­kas­vi: Kur­jen­pol­vet.