Viikon kysymys
A-
A+
Porvoolaiset Johanna Närhi (vas.) ja Leona Silberstein toivovat, että porukka lähtee liikkeelle sunnuntain alkuillan keikoille. – Keikat eivät sinällään jännitä. Odotamme tosi innolla, että pääsemme soittamaan livenä, joka on ihan parasta, he sanovat.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Ajatus oli yksinkertainen: olisi mukava saada Porvooseen livemusiikkitapahtuma, johon olisi mahdollisimman helppo tulla.
Porvoolaisbändien Sandwich Clubin ja Trio Cojinan muusikot ryhtyivät pohtimaan matalan kynnyksen keikkakonseptia ja löysivät sille kodin Paahtimosta. Näin syntyi Sunday Club.
– Mietimme, että sunnuntai-ilta olisi aika kiva. Se ei mene liian myöhään, ja siitä voisi saada mukavan lopun viikonlopulle ja ehkä vähän voimia seuraavaan työviikkoon. Ehdotimme ideaa ravintolalle, Sandwich Clubin laulusolisti Johanna Närhi kertoo.
Ensimmäiset sunnuntaiklubit järjestetään loka–marraskuussa. Sandwich Club esiintyy 18. lokakuuta ja Trio Cojina 29. marraskuuta. Keikat alkavat kello 18 ja kestävät noin tunnin. Molempiin on vapaa pääsy.
Jatkoa ei vielä ole lyöty lukkoon.
– Katsotaan, miten tämä lähtee liikkeelle. Toivomme, että mahdollisimman moni tulee paikalle.
Sunnuntai ei kaipaa seinät tärisyttävää rockia
Sunnuntaiklubien musiikillista linjaa määrittelevät ennen kaikkea melodisuus ja maltillinen äänenvoimakkuus.
Ajatuksena on, että musiikkia voi tulla varta vasten kuuntelemaan, mutta samalla ravintolaan voi poiketa muutenkin ilman, että keikka ottaa koko tilan haltuunsa.
– Rauhallisilla volyymeilla mennään. Ei tänne tulla soittamaan niin, että tiilet putoavat seinistä, Närhi naurahtaa.
Sekä Sandwich Clubin että Trio Cojinan musiikissa on Johanna Närhen ja molempien bändien kosketinsoittaja Leona Silbersteinin mukaan herkkyyttä ja tunnelmaa.
– Toivottavasti siitä saa jonkin kivan fiiliksen mukaan, Silberstein sanoo.
Sandwich Club muuntuu tilanteen mukaan
Sandwich Club on ollut toiminnassa erilaisilla kokoonpanoilla parisen vuotta. Yhtye alkoi akustisena triona, mutta nykyisessä kokoonpanossa yhtyeessä on kuusi soittajaa.
Yhtye voi esiintyä tilanteen mukaan pienemmällä tai suuremmalla miehityksellä sekä akustisesti että sähköisesti. Myös ohjelmisto valitaan tilanteen mukaan.
– Mukana on sekä tunnettuja että tuntemattomampia kappaleita. Niitä yhdistää sellainen melodinen fiilistely. Genreä voisi ehkä sanoa folk-popiksi, mutta haaveissa on myös rokkisetti, Närhi kuvailee.
Tulevalla Sunday Club -keikalla kuullaan muun muassa Tori Amosin, Kate Bushin, Kaleon ja Fleetwood Macin musiikkia.
Tärkeää on, ettei kappaleita valita vain niiden tunnettuuden perusteella. Yhtye esittää pääosin englanniksi, mutta kappaleita on esitetty myös islanniksi ja ranskaksi.
– Emme halua olla sellainen tyypillinen coverbändi. Yritämme löytää kappaleeseen jonkin uuden kulman tai sitten valita vähän tuntemattomampia biisejä. Sen pitää istua meidän "brändiin".
Yhtyeen nimi juontaa basistin vanhasta lempinimestä "Sämpylä". Se johdatti ajatukset leipään, siitä sandwichiin ja lopulta klubivoileipään eli club sandwichiin.
Sanajärjestys vain käännettiin.
– Sandwich Club kuulosti paremmalta, Närhi hymähtää.
Yhtye nousi viimeksi Porvoossa julkiselle lavalle Emäsalon kahvila Jemmassa viime kesäkuun lopulla.
Ilman kitaraa syntyy omanlaisia versioita
Trio Cojina on soittanut yhdessä jo noin viiden vuoden ajan. Yhtyeen kokoonpano poikkeaa tavanomaisesta siinä, ettei mukana ole lainkaan kitaristia. Juuri siitä on tullut osa bändin omaa soundia.
– Se pakottaa meidät miettimään cover-kappaleet vähän eri tavalla. Emme edes yritä soittaa niitä alkuperäisten versioiden mukaan, vaan meidän täytyy löytää niistä meille sopiva versio, Silberstein sanoo.
Ohjelmisto liikkuu laajasti popin ja rockin alueella Pet Shop Boysista WASP:iin fiilistellen. Erityisesti 1980-luvun musiikki on lähellä yhtyeen jäsenten sydäntä. Tyylilajien rajat eivät kuitenkaan ole tiukat.
– Jos biisi on hyvä, mietimme, mitä siitä voisi tehdä. Niistä tulee sitten meidän omanlaisiamme versioita.
Coverien lisäksi Trio Cojinalla on kymmenkunta omaa kappaletta, joiden sanoitukset ovat basisti Jukka Rantin ja Leona Silbersteinin käsialaa. Sävellyksistä vastaa Leona ja sovituksista koko yhtye.
– Niitä on julkaistu YouTubessa ja Spotifyssa, ja tekeillä on myös uutta materiaalia. Sunday Clubissa kuullaan sekä omaa tuotantoa että covereita. Tulevalla keikalla kuultaneen muun muassa Radioheadia ja LP:tä, Leona Silberstein sanoo.
Trio Cojina on esiintynyt Porvoossa viimeksi Lippakioskilla, Hamarin SEO:lla ja Paahtimon proomuterassilla kuluneena kesänä. Yhtyettä on voinut kuulla aiemmin myös Vanhalla Raatihuoneentorilla.
– Bändin nimi sai alkunsa, kun tuumasimme, että soittomme on melkoista kohellusta ja kohinaa. Eräs ystäväni taltioi kohmeisen Ostosten yö -tapahtuman keikan videolle ja oli nimennyt tiedostot Cojina-nimellä, jossa oli espanjalaista svengiä, Silberstein naurahtaa.
– Keikan fiilis lähtee paikalla olevista ihmisistä. Ei siitä onko keikalla kaksi vai sata henkilöä, Johanna Närhi (vas.) ja Leona Silberstein pohdiskelevat.
Marko Wahlström
Musiikki palasi taukojen jälkeen
Närhelle ja Silbersteinille musiikki on ollut osa elämää jo lapsuudesta lähtien. Silberstein aloitti pianonsoiton noin 4-vuotiaana ja kulki pitkään klassisen musiikin tietä.
– Minulla on ollut siihen vähän viha–rakkaussuhde. On ollut pitkiäkin jaksoja, jolloin en ole soittanut pianoa ollenkaan. Pikkuhiljaa musiikki on löytänyt uudelleen paikkansa elämässä.
Närhi puolestaan aloitti klassisen pianonsoiton 8-vuotiaana ja opiskeli myös klassista laulua Porvoonseudun musiikkiopistossa noin 20-vuotiaaksi. Esiintymisvietti oli herännyt jo paljon aikaisemmin.
– Olen kuulemma kaksivuotiaasta lähtien laulanut hiusharja mikrofonina peilin edessä Taiskan "Mombasaa", Närhi kertoo.
Musiikkia hän kuunteli myös enonsa Finnhits-vinyyleiltä, ja levysoittimen käyttö tuli tutuksi jo varhain. Myös Närhellä oli nuoruusvuosien jälkeen pitkä tauko aktiivisesta musisoinnista. Viime vuosina suunta on ollut täysin toinen. Hän toimii myös porvoolaisen rock-kuoro Cawiarin puheenjohtajana ja parissa muussa bändiprojektissa.
– Nyt tuntuu, että tämä vain paisuu.
Närhi ja Silberstein pitävät klassisen musiikin taustaa arvokkaana. Soittotekniikan lisäksi se helpottaa yhteistä työskentelyä.
– Puhumme tavallaan samaa kieltä, kun molemmilla on musiikkitaustaa.
”Se menee luihin ja ytimiin”
Vaikka musiikki vie suuren osan vapaa-ajasta, kyse on molemmille harrastuksesta. Ammattimuusikoita yhtyeissä ei ole.
– Se on harrastus, joka vie käytännössä kaiken ajan. Mutta kyllä se myös antaa todella paljon, Närhi sanoo.
Hän kuvailee livemusiikkia "raa'aksi energiaksi, jota mikään muu ei oikein korvaa". Närhi löytää samasta kokemuksesta jotain vielä perustavampaa.
– Siinä on jokin alkukantainen voima. Varsinkin livenä. Se menee luihin ja ytimiin.
FAKTA
Yhtyeiden kokoonpanot:
» Sandwich Club: Johanna Närhi (laulu), Leona Silberstein (koskettimet ja taustalaulu), Ari Jääskö (rummut), Sami Tirkkonen (basso), Sebastian Nordman (akustinen kitara, huuliharppu ja taustalaulu) ja Carl Wallén (sähkökitara).
» Trio Cojina: Leona Silberstein (laulu ja koskettimet), Joachim Silberstein (lootarumpu) ja Jukka Rantti (basso).
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot