Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon oppaat ry järjestää kierrokset vanhassa kaupungissa suomeksi ja ruotsiksi.
Porvoon oppaat ry.
VANHA PORVOO Porvoon oppaat tuovat alkavaan matkailusesonkiin uudistetun ja syvennetyn teemaopastuksen, joka avaa näkymiä kaupungin historiaan naisten kautta. Suosittu Naiskohtaloita-kierros on saanut uutta sisältöä, kun yhdeksän Porvoon opasta on talven aikana perehtynyt arkistoihin, kirjeisiin ja tarinoihin ja löytänyt jotakin, mikä saa tutunkin kaupungin näyttäytymään toisin.
Tänä vuonna esiin nostetaan muun muassa Alexandra Edelfelt, joka oli musikaalisesti lahjakas ja kirjoitti myös runoja sekä ennen kaikkea koskettavia kirjeitä rakkaalle pojalleen Albertille Pariisiin.
Fredrika ”Tajta” Snygg on puolestaan tuttu hahmo Albert Edelfeltin maalauksista. Hän oli Edelfeltien uskollinen palvelija, jota pidettiin melkeinpä perheenjäsenenä.
Kauempaa historiasta esiin astuu Greta Zetterberg, jonka poikkeuksellinen taito kutojana vei hänet kruunun varoin Tukholmaan kehruuoppiin.
Nämä kolme naista ovat mukana myös Porvoon museon uudessa Kaikuja-näyttelyssä, mutta heidän tarinansa kietoutuvat osaksi vielä laajempaa kudelmaa opastuksella, jossa kohdataan noin tusina vaikuttavaa porvoolaisnaista 1700-luvulta 1900-luvulle.
Uudistettu kierros saa juhla-avauksensa keskiviikkona 6. toukokuuta, jolloin vietetään Suomen matkailuoppaiden päivää. Päivän kunniaksi Porvoon oppaat ry järjestää kierrokset vanhassa kaupungissa suomeksi ja ruotsiksi.
Mukaantulo ei edellytä ennakkoilmoittautumista ja maksukin suoritetaan paikan päällä MobilePayllä tai käteisellä.
Lähtöpaikka on Vanhan raatihuoneen edestä Jokikatu 45 kello 18. Kierros kestää reilun tunnin.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot