LO­VII­SA, TES­JO­KI On vai­kea ku­vi­tel­la, et­tä Ai­ni Vir­ta­nen täyt­tää muu­ta­man päi­vän pääs­tä 103 vuot­ta. Niin ener­gi­nen, iloi­nen ja tar­mo­kas hän on. Muis­ti­kin pe­laa kuin nuo­rel­la.

Vaik­ka Ai­ni on­kin ku­jei­le­vaa sort­tia, ikään­sä hän ei hui­jaa.

– Kyl­lä­hän se on ai­ka­moi­nen as­kel eteen­päin elä­mäs­sä. En tie­dä, mis­tä tämä voi­ma on tul­lut, kun su­vus­sa­ni ei ku­kaan muu ole näin pit­kään elä­nyt, Ai­ni poh­tii ko­to­naan Tes­jo­el­la. Sit­ten hän kek­sii:

– Kova työ se on, se ei mi­kään muu voi ol­la!

– Huu­mo­ri! mi­niä Su­san­na Vir­ta­nen puut­tuu kes­kus­te­luun – Ai­ni on hy­vin elä­män­myön­tei­nen ja huu­mo­rin­ta­jui­nen. Ta­ri­noi­ta riit­tää, ja nau­rua.

Nau­ru tai­taa to­del­la pi­den­tää ikää.

– Ai­nin pe­rik­si­an­ta­mat­to­muus myös, Su­san­na li­sää.

Aini asuu yhä omassa omakotitalossaan Tesjoella.

Mika Laine

Lu­mi­töi­tä vaik­ka rik­ki­näi­sel­lä la­pi­ol­la

Ai­ni asuu yhä yk­sin oma­ko­ti­ta­los­saan, jon­ne hän muut­ti per­hei­neen 70 vuot­ta sit­ten.

Van­hain­ko­tiin hän ei mene, ei­kä sin­ne näin reip­pai­ta ih­mi­siä otet­tai­si­kaan.

– Ny­ky­ään van­hain­ko­tei­hin on niin vai­kea pääs­tä, Ai­ni sa­noo ja ker­too ys­tä­vis­tään, jot­ka ovat huo­nos­sa kun­nos­sa ja yhä ko­to­na vain.

Ai­ni lait­taa yhä ruo­kaa it­se, mut­ta kau­pas­sa käy­mi­seen hän saa apua po­jal­taan ja ko­din sii­vouk­seen ja nur­mi­kon leik­kaa­mi­seen nuo­rim­mal­ta tyt­tä­rel­tään ja mi­ni­äl­tään, joka pii­pah­taa päi­vit­täin ky­läs­sä koi­ran­sa kans­sa.

– Pel­kää­vät, et­tä len­nän nu­rin, jos sii­vo­an tai ajan nur­mi­kon it­se, Ai­ni to­kai­see. – Voi­han niin kyl­lä käy­dä­kin, hän nau­raa.

Jo­ku­nen vuo­si sit­ten per­he päät­ti ot­taa Ai­nil­ta lu­mi­ko­lat pois tur­val­li­suus­syis­tä. Erää­nä päi­vä­nä yk­si naa­pu­reis­ta kui­ten­kin ky­syi, et­tä mitä se Ai­ni oi­kein puu­ha­si pi­hal­la ei­len.

– Ai­ni oli löy­tä­nyt va­ras­tos­ta sel­lai­sen pie­nen la­pi­on, jon­ka var­si­kin oli rik­ki ja ko­la­si sil­lä sel­kä kyy­rys­sä lu­mia, Su­san­na nau­raa.

Aini on aina tehnyt paljon töitä. Nuorempana hän heräsi aamuyöstä ruokkimaan lehmät, sitten meni töihin ja kotona hoiti kahdeksaa lastaan.

Mika Laine

Ah­ke­ruus opit­tiin ko­to­na

Kun Ai­ni syn­tyi vuon­na 1923, Suo­mi oli nuo­ri maa­ta­lous­val­tai­nen ta­sa­val­ta, joka toi­pui si­säl­lis­so­das­ta. Sa­ma­na vuon­na al­koi­vat en­sim­mäi­set ra­di­o­lä­he­tyk­set Suo­mes­sa, kau­pun­git säh­köis­tyi­vät ja au­to­kan­ta kas­voi hi­taas­ti kau­pun­geis­sa. Maa­seu­dul­la kul­jet­tiin vie­lä pit­käl­ti he­vos­voi­min.

Myös Ai­ni saa­pui Ruot­sin­pyt­tääl­le he­vos­kyy­dil­lä vuon­na 1930.

– Olin seit­se­män­vuo­ti­as, kun muu­tim­me tän­ne, hän ker­too.

Ai­nin isä oli tal­li­mes­ta­ri ja äi­ti piti huol­ta ko­dis­ta ja yh­dek­säs­tä lap­ses­ta.

– Mi­nul­la oli hy­vät van­hem­mat ja hyvä lap­suus, vaik­ka olim­me köy­hiä. Isä oli hil­jai­nen ja kilt­ti, ja äi­ti opet­ti työn­te­koon, Ai­ni ker­too.

Jo­kai­sel­la lap­sel­la oli omat tis­ki­vuo­rot, ja ko­ti­töi­hin osal­lis­tut­tiin. Kun mus­ti­kat kyp­syi­vät, lap­set poi­mi­vat nii­tä myyn­tiin aa­mu­kah­dek­sas­ta il­ta­päi­vä­kol­meen.

– Kan­noim­me per­heen pie­nim­mät met­sään, mut­ta ko­tiin hei­dän piti kä­vel­lä it­se, kun kä­sis­säm­me oli kak­si ko­ria mar­jo­ja. Ko­tiin ei tul­tu en­nen kuin 10 lit­raa oli ke­rät­ty.

"Hä­nel­lä on kul­tai­sin sy­dän"

Ai­ni oli vas­ta 17-vuo­ti­as, kun hän meni nai­mi­siin Us­ko Vir­ta­sen kans­sa ja syn­nyt­ti esi­kois­poi­kan­sa. Elä­mä täyt­tyi huus­hol­lin hoi­ta­mi­ses­ta ja töis­tä.

– He­rä­sin en­nen nel­jää lyp­sä­mään leh­mät, hoi­din ka­nat ja lam­paat, sit­ten me­nin ra­ken­nuk­sil­le töi­hin muu­ra­rin apu­lai­sek­si. Ei mie­het sil­vii­sii teh­neet ko­ti­töi­tä, ne kuu­lui­vat nai­sil­le, Ai­ni sa­noo.

Kuo­pus, lap­sis­ta kah­dek­sas, syn­tyi, kun Ai­ni oli jo 47-vuo­ti­as, ja jäl­ke­läi­siä on nyt vii­den­nes­sä pol­ves­sa. Lap­sen­lap­sen­lap­si­a­kin yh­teen­sä 29.

Kun Aini täytti 100 vuotta, hän sai taulun, johon koottiin vaikuttavia numeroita hänen elämästään.

Mika Laine

Elä­mään on kuu­lu­nut pal­jon muis­ta huo­leh­ti­mis­ta. En­sin Ai­ni hoi­ti omia lap­si­aan, sit­ten äi­ti­ään ja isään­sä, joka asui Ai­nin ylä­ker­ras­sa elä­män­sä eh­too­vuo­det.

Kun Us­ko sai­ras­tui, Ai­ni toi­mi hä­nen omais­hoi­ta­ja­naan en­sin ko­to­na ja kävi vie­lä päi­vit­täin hoi­ta­mas­sa mies­tään hoi­to­ko­dis­sa seit­se­män vuo­den ajan. Li­säk­si ko­to­na ovat pyö­ri­neet hoi­det­ta­va­na niin lap­sen­lap­set kuin ky­län muut­kin ve­sat.

– Ai­na oli­vat ovet au­ki. Tu­li­vat tän­ne ron­tin luo, ku­ten yk­si lap­sis­ta mi­nua kut­sui, Ai­ni nau­raa.

– Ai­ni ajat­te­lee ai­na mui­ta. Hä­nel­lä on kul­tai­sin sy­dän, jon­ka tie­dän. Ai­na aut­ta­nut mui­ta koko elä­män­sä ajan, Su­san­na ke­huu.

Mui­ta aut­ta­es­saan Ai­ni ei juu­ri py­säh­ty­nyt ajat­te­le­maan it­se­ään. Jäl­ki­kä­teen hän miet­tii, et­tä elä­mään oli­si voi­nut mah­tua enem­män omaa­kin ai­kaa.

– Sa­noi­sin nuo­rel­le it­sel­le­ni, et­tä aloi­ta elä­mä uu­des­taan! En pi­tä­nyt yh­teyt­tä mui­hin tyt­töi­hin tai nai­siin. Elä­mä­ni on ol­lut pelk­kää työn­te­koa, ei kos­kaan va­paa-ai­kaa. Nyt­hän sitä kyl­lä on, Ai­ni sa­noo.

Aini tunnetaan sydämellisenä ja huumorintajuisena ihmisenä.

Mika Laine

Sa­dat vil­la­su­kat vuo­des­sa

Lau­an­tai­na 18.7. Ai­ni viet­tää syn­ty­mä­päi­vi­ään per­heen­sä kes­ken.

– On­han sitä sii­nä­kin, joo, 20–30 hen­ki­löä, Ai­ni to­te­aa.

Vaik­ka lei­po­mi­nen on ol­lut hä­nel­le ai­na ra­kas har­ras­tus, täl­lä ker­taa hän jät­tää sen mui­den kon­tol­le.

– Olen lap­ses­ta as­ti tot­tu­nut sii­hen, et­tä ruo­at teh­dään it­se ja lei­vo­taan, Ai­ni ker­too.

Hän pu­huu pal­jon ja ku­vail­len ruo­as­ta: pii­mä­lim­puis­ta, ha­pan­lei­vis­tä, puu­rois­ta, mäm­mis­tä – ja rus­ke­as­ta kas­tik­kees­ta, joka hän val­mis­taa 4–5 lit­raa ker­ral­la.

– Lai­tan pie­nis­sä pur­keis­sa pak­ka­seen ja an­nan po­jal­le­ni. Nyt sa­noin hä­nel­le, et­tä me­nee it­se kaup­paan ja os­taa raa­ka-ai­neet, et­tei jää tu­le­vai­suu­des­sa sit­ten il­man kas­ti­ket­ta, Ai­ni ker­too.

Ruo­an­lait­to­a­kin rak­kaam­pi har­ras­tus tai­taa ol­la vil­la­suk­kien ku­to­mi­nen. Nii­tä hän te­kee joka päi­vä, sa­dat vuo­des­sa.

Nyt­kin pöy­däl­lä on kes­ke­ne­räi­set su­kat ja ta­los­sa vii­si isoa laa­ti­kol­lis­ta täyn­nä val­mii­ta pa­re­ja.

– Ei­vät per­heen var­paat pa­le­le, kun mi­nus­ta ai­ka jät­tää, Ai­ni vir­nis­tää.

Aini Virtanen täyttää 18.7. huimat 103 vuotta.

Mika Laine

Mil­tä näyt­tää maa­il­ma sa­dan vuo­den pääs­tä?

Rei­lus­sa sa­das­sa vuo­des­sa maa­il­ma on muut­tu­nut val­ta­vas­ti. Mil­tä­hän maa­il­ma näyt­tää toi­sen mo­ko­man jäl­keen?

– Niin, ih­mi­set var­maan is­tu­vat ko­neet kä­sis­sään. Ei tar­vit­se lait­taa ruo­kaa­kaan, vaan pai­ne­taan nap­pu­laa ja saa­daan eteen mitä toi­vo­taan. Ei­vät ne tu­le­vai­suu­des­sa var­maan enää edes kei­tä pe­ru­na­puu­roa tai klimp­pi­sop­paa, Ai­ni heit­tää.

Tai sit­ten van­hat pe­rin­ne­ruo­at ovat taas muo­dis­sa. Kuka tie­tää!