POR­VOO Vuo­hen­put­ket ja niit­ty­hei­nät ku­rot­ta­vat kor­ke­al­le kai­na­loi­hin. Suo­men ym­pä­ris­tö­kes­kus SYKE:n eri­kois­tut­ki­ja Mik­ko Kuus­saa­ri tar­poo tot­tu­nees­ti epä­ta­sai­ses­sa maas­tos­sa haa­vi kä­des­sään.

Olem­me tul­leet kat­so­maan, mitä Stens­bö­len niit­ty­jen pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sil­le kuu­luu.

Näil­le mail­le ni­mit­täin siir­tois­tu­tet­tiin 26 vuot­ta sit­ten 20 pik­ku­a­pol­lo­per­hos­ta, jot­ka tuo­tiin tän­ne So­me­ron Hän­tä­läs­tä. Hän­tä­läs­sä on Suo­men suu­rin pik­ku­a­pol­lo­per­hos­po­pu­laa­tio.

Yleen­sä per­ho­sis­ta ei näe, ovat­ko ne pa­ri­tel­leet vai ei, mut­ta pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sis­ta sen nä­kee sel­väs­ti.

– Se on sii­tä eri­koi­nen laji, et­tä kun koi­ras pa­rit­te­lee, se jät­tää tosi nä­ky­vän muo­dos­tel­man, pa­rit­te­lu­tul­pan, naa­raan ta­ka­ruu­miin al­le. Tulp­pa es­tää mui­den pa­rit­te­lut, Kuus­saa­ri ker­too ja vi­rit­te­lee haa­vi­aan.

Kuusssaari iloitsee Stensbölen pikkuapolloperhoskannan noususta. – Alkukeväällä tunsin lähinnä pelonsekaista jännitystä, paljonko kanta on taas pienentynyt.

Merja Forsman

Vuon­na 2025 nii­tyil­lä len­te­li vain 19 yk­si­löä

Uha­na­lai­nen pik­ku­a­pol­lo­per­ho­nen kuu­luu kii­reel­li­ses­ti suo­jel­ta­viin la­jei­hin.  Se on hä­vin­nyt mo­nil­ta eli­na­lu­eil­ta, kos­ka pe­rin­tei­set lai­dun­nii­tyt ovat vä­hen­ty­neet.

Il­man niit­ty­jen hoi­to­toi­mia ja nii­den yl­lä­pi­tä­jiä pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sia tus­kin enää löy­tyi­si Suo­mes­ta.

Par­haim­mil­laan Stens­bö­len alu­eel­la len­te­li yli tu­hat pik­ku­a­pol­lo­per­hos­ta, mut­ta vii­me vuo­si­na per­hos­ten mää­rä ro­mah­ti.  Vuon­na 2022 alu­eel­ta löy­det­tiin 269 per­hos­ta, 106 ja vii­me vuon­na vain 19.

Stensbölestä löytyy pikkuapolloperhoselle harvinaisen hyvät elinolosuhteet.

Merja Forsman

Stens­bö­les­sä on pik­ku­a­pol­loil­le har­vi­nai­sen hy­vät eli­no­lo­suh­teet: tääl­lä on va­loi­saa niit­tyä, jol­la kas­vaa pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sil­le elin­tär­ke­ää kiu­run­kan­nus­ta – pal­jon kiu­run­kan­nus­ta.

– Vuo­sien var­rel­la, kun olem­me tut­ki­neet pik­ku­a­pol­lo­per­hos­ta, on käy­nyt sel­väk­si, et­tä kiu­run­kan­nus­ta on ol­ta­va val­ta­vas­ti ja tar­peek­si isoil­la alu­eil­la.  Nii­den tou­kat tar­vit­se­vat kiu­run­kan­nus­ta, ne ei­vät elä mil­lään muul­la, Kuus­saa­ri se­lit­tää.

Nyt kiu­run­kan­nuk­set ovat jo kuih­tu­neet ja muut niit­ty­kas­vit peit­tä­neet sen ma­ta­lan kas­vus­ton, mut­ta al­ku­ke­vääs­tä Stens­bö­len nii­tyt kuk­ki­vat sitä si­ni­se­nään.

Toki muu­al­la­kin Suo­mes­sa on kiu­run­kan­nus­ta. Sitä löy­det­tiin esi­mer­kik­si suu­reh­kot mää­rät Si­poon Hinds­byn nii­tyil­tä, jon­ne myös is­tu­tet­tiin ai­koi­naan pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sia.

– En­sim­mäi­nen is­tu­tus epä­on­nis­tui, kiu­run­kan­nus­ta ei ol­lut tar­peek­si. Yh­dek­sän vuot­ta sit­ten ko­kei­lim­me uu­des­taan, kun kiu­run­kan­nuk­sen mää­rä oli lai­dun­ta­mi­sen vuok­si kas­va­nut. Is­tu­tus on­nis­tui ja kol­mes­sa vuo­des­sa kan­ta kas­voi ai­na­kin 300 yk­si­löön, Kuus­saa­ri ker­too.

Sit­tem­min pik­ku­a­pol­lo­per­ho­nen on hä­vin­nyt ko­ko­naan Hinds­bys­tä.

Stensbölestä löytyy pikkuapolloperhoselle harvinaisen hyvät elinolosuhteet.

Merja Forsman

Kurjenpolvi on pikkuapolloperhosen lempikukka, mutta alkukesällä kukkiva kiurunkannus on sen toukille elintärkeä.

Merja Forsman

Täy­tyy pal­jas­taa, et­tä SYKE on jo al­ku­ke­säl­lä teh­nyt muu­ta­mia alus­ta­via tut­ki­muk­sia Stens­bö­len nii­tyil­lä. Nii­den tu­lok­set ovat an­ta­neet toi­voa kan­nan kas­vus­ta.

– Al­ku­ke­vääl­lä tun­sin lä­hin­nä pe­lon­se­kais­ta jän­ni­tys­tä, pal­jon­ko kan­ta on taas pie­nen­ty­nyt, mut­ta nyt jän­ni­tys on po­si­tii­vis­ta. Tääl­lä on mer­kit­ty jo 14 koi­ras­ta ja kos­ka naa­rai­ta on suun­nil­leen yh­tä pal­jon, on var­maa, et­tä kan­ta on kas­va­nut vii­me vuo­des­ta, Kuus­saa­ri sa­noo ja tä­hyi­lee koh­ti val­koi­se­na hoh­ta­vaa kuk­ka­mer­ta.

Myös So­me­ron Hän­tä­läs­sä kan­ta on kas­va­nut. Syy­nä lie­nee hyvä, ta­sai­ses­ti eden­nyt ke­vät. Edel­li­si­nä kol­me­na vuo­te­na pik­ku­a­pol­lon kan­nat pie­ne­ni­vät luul­ta­vas­ti epä­e­dul­li­sis­ta sää­o­lois­ta joh­tu­en, tai niin tut­ki­ja ai­na­kin luu­lee.

– Ku­kaan ei lo­pul­ta osaa täy­sin var­mak­si sa­noa, mis­tä kan­nan vä­he­ne­mi­set riip­pu­vat, mut­ta sää­o­lot ai­na­kin vai­kut­ta­vat. Tämä on meil­le jon­kin­lai­nen ar­voi­tus, Kuus­saa­ri ker­too.

Kuussaari harrasti jo pienenä poikana perhosia. – Kävi kivasti, ja harrastuksesta tuli ammatti. Perhosten tila on mennyt tässä ajassa huomattavasti huonompaan suuntaan, etenkin päiväperhosten suhteen.

Merja Forsman

Pikkuapolloperhonen kuuluu kiireellisesti suojeltaviin perhoslajeihin.

Merja Forsman

Voi­ko kii­maan kuol­la?

Koh­ta nii­tyn pääl­lä len­tää val­koi­nen per­ho­nen. Sit­ten toi­nen. Ja koh­ta kol­mas.

Kuus­saa­ri tun­nis­taa pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sen len­nos­ta jo kau­kaa. Len­to on mää­rä­tie­toi­nen ja va­kaa. Muut val­koi­set päi­vä­per­ho­set, ku­ten lant­tu- ja vir­na­per­ho­set, len­tä­vät peh­me­äm­min ja py­räh­te­le­väm­min.  

Kuus­saa­ri kaap­paa yh­den per­ho­sis­ta haa­viin­sa. Sen sii­vis­sä on pu­nai­set nu­me­rot, jot­ka ker­to­vat, et­tä joku tut­ki­jois­ta on jo mer­kin­nyt sen tänä ke­sä­nä.

– Se on le­vo­ton, Kuus­saa­ri ku­vai­lee py­ris­te­le­vää per­hos­ta.

– Sil­lä on kii­re, kos­ka sen pi­tää pääs­tä pa­rit­te­le­maan naa­rai­den kans­sa. Nämä koi­raat ei­vät pal­jon mal­ta py­säh­tyä ku­kil­le, vaik­ka ne­kin ener­gi­aa tar­vit­se­vat, hän ker­too.

Tu­lee mie­leen Pete Park­ko­sen ky­sy­mys: voi­ko kii­maan kuol­la?

Koh­ta eteen tu­lee jo kol­mat­ta ker­taa sama jo ai­em­min mer­kit­ty pik­ku­a­pol­lo­per­hos­koi­ras. Lins­si­lu­de!

Kaik­ki nii­tyl­lä len­te­le­vät yk­si­löt ovat koi­rai­ta. Naa­rai­ta ei näy. Mis­sä ne ovat?

– Nii­tä löy­tää, kun kä­ve­lee ym­pä­riin­sä. Ne nou­se­vat yleen­sä tuol­ta ja­lois­ta, jos­sa ne ovat lait­ta­mas­sa mu­ni­aan lä­hel­le kiu­run­kan­nus­ten mu­ku­loi­ta, tai ne is­tu­vat ku­kil­la ruo­kai­le­mas­sa, Kuus­saa­ri se­lit­tää.

Nii­tä ei pal­jon koi­raat kiin­nos­ta, jos ne ovat jo pa­ri­tel­leet.

Pikkuapolloperhonen vaatii elinympäristökseen laajoja niittyjä, joista löytyy keväisin kiurunkannusta ja kesäisin kukkivia niittykasveja.

Merja Forsman

Nii­tyl­tä löy­tyy yk­si mer­kit­se­mä­tön per­ho­nen. Kuus­saa­ri pai­naa hel­läs­ti sen sii­vet yh­teen ja kir­joit­taa si­ni­sel­lä tus­sil­la sen sii­peen nu­me­ron 201.  Sit­ten per­ho­nen pää­see taas va­paak­si.

Se is­tuu­tuu het­kek­si lem­pi­ku­kal­leen, kur­jen­pol­vel­le.

Suo­mes­sa on is­tu­tet­tu mui­ta­kin per­hos­la­je­ja kuin pik­ku­a­pol­lo­per­ho­sia. Muu­ta­ma vuo­si sit­ten Kuus­saa­ri oli mu­ka­na vie­mäs­sä har­ju­si­ni­sii­piä Sä­ky­läs­tä uu­del­le elin­pai­kal­le. Har­ju­si­ni­sii­pi on yk­si Suo­men uha­na­lai­sim­mis­ta per­hos­la­jeis­ta ja vaa­tii ym­pä­ris­töä, jos­sa kas­vaa run­saas­ti kan­ga­sa­ju­ruo­hoa.

– Sen piti ol­la hyvä paik­ka, mut­ta har­ju­si­ni­sii­vet sel­vi­si­vät vain kol­me vuot­ta en­nen kuin ne hä­vi­si­vät ko­ko­naan, Kuus­saa­ri sa­noo.  

Stens­bö­les­sä ti­lan­ne sen si­jaan näyt­tää tänä vuon­na hy­väl­tä.

– Näyt­tää erit­täin hy­väl­tä. Mel­kein sa­man­lai­sel­ta kuin alu­een par­haim­pi­na vuo­si­na, Kuus­saa­ri hy­myi­lee.

Pikkuapolloperhoset tunnistaa valkoisista siivistään, joita koristavata mustat täplät ja tummat juovat.

Merja Forsman