POR­VOO, HINT­HAA­RA Hint­haa­ras­sa Nina Ehrst­rö­min maa­ti­lan lai­tu­mil­la lai­dun­ta­vat leh­mä­van­huk­set Tes­sa, Ilo­na ja Maik­ki sekä nuo­ri här­kä Pan­da.

– Voim­me men­nä tän­ne leh­mien luok­se jut­te­le­maan, jos us­kal­lat, hän nau­rah­taa. Ja kyl­lä­hän minä us­kal­lan.

Lem­pe­ät leh­mät tu­le­vat heti ter­veh­ti­mään uut­ta tut­ta­vuut­ta ja elät­tä­jään­sä. Pan­da mei­naa ol­la vä­hän tur­han­kin in­no­kas pus­ke­mi­ses­saan, mut­ta se­kin vies­tii vain yh­des­tä asi­as­ta. Sil­lä on tur­val­li­nen olo. Kun ti­lal­la kat­soo ym­pä­ril­leen, voi mil­tei ais­tia sen, kuin­ka on­nel­li­sia eläi­met ovat saa­des­saan kel­liä al­ku­ke­sän au­rin­gos­sa. Vil­la­si­ka­kol­mik­ko Ma­til­da, Vil­le ja Mi­mo­sa käys­ken­te­le­vät tyy­ty­väi­se­nä ai­tauk­ses­saan ja ka­na­las­ta kan­tau­tuu sie­viä mu­ni­mis­lau­lu­ja. Vain ka­na­la­hä­kis­sä sei­sos­ke­le­va kalk­ku­na­kak­sik­ko Sam­ba ja Bos­sa­no­va tun­tu­vat ole­van ju­pi­se­val­la tuu­lel­la.

– Hei­tä vä­hän är­syt­tää, kun kalk­ku­noil­la on voi­mas­sa ul­ko­na­liik­ku­mis­kiel­to, Ehrst­röm
nau­rah­taa.

Ehrst­rö­min maa­ti­lal­la elää täl­lä het­kel­lä kol­mi­sen­kym­men­tä eläin­tä, jot­ka ovat saa­neet
uu­den mah­dol­li­suu­den elä­mään. Res­cue-eläi­mis­tä huo­leh­ti­mi­ses­sa on omat haas­teen­sa, mut­ta sii­tä on tul­lut por­voo­lais­tu­neel­le hel­sin­ki­läi­sel­le elä­män­ta­pa. Eläi­met ovat kuu­lu­neet Ehrst­rö­min elä­mään niin kau­an kuin hän muis­taa. Vaik­ka lap­suu­den­ko­dis­sa ei ol­lut suur­ta eläin­lau­maa, kiin­nos­tus eläi­miin syn­tyi jo var­hain.

– Olen ol­lut lap­ses­ta as­ti eläin­ra­kas. Olen ol­lut kiin­nos­tu­nut eläi­mis­tä niin kau­an kuin muis­tan, ja ku­ten mo­net lap­set, pyy­sin jat­ku­vas­ti omia eläi­miä, Ehrst­röm ker­too.

En­sim­mäi­sen koi­ran­sa hän hank­ki 13-vuo­ti­aa­na vi­ro­lai­sel­ta koi­ra­tar­hal­ta. Li­säk­si hän pää­si jo nuo­re­na hoi­ta­maan eri­lai­sia eläi­miä su­ku­lais­ten maa­ti­loil­la sekä ko­tie­läin­pi­hal­la, jos­sa hän viet­ti lä­hes kaik­ki kou­lun jäl­kei­set il­ta­päi­vät. Leh­mät tu­li­vat tu­tuik­si eri­tyi­ses­ti Poh­jois-Kar­ja­las­sa si­jain­neel­la su­ku­lais­ten mai­to­ti­lal­la.

Nina Ehrströmin maatilalla asuu eläimiä, jotka ovat saaneet uuden mahdollisuuden elämään. Ilona-lehmä on oikea halinalle.

Niki Viheriävaara

Ny­kyi­nen elä­män­ta­pa sai al­kun­sa vuon­na 2019, kun Ehrst­röm muut­ti koi­ran­sa kans­sa
maal­le.

– Asuin sil­loin Hel­sin­gin Kal­li­os­sa ja to­te­sin, et­tä koi­ra­ni tar­vit­see enem­män ti­laa. Sit­ten
os­tim­me tä­män maa­ti­lan, hän ker­too.

Aluk­si ti­lal­la asui vain koi­ra, mut­ta pian seu­raa tuli li­sää. Kak­si kis­saa muut­ti ta­loon, pi­ha­ra­ken­nuk­sia ryh­dyt­tiin kun­nos­ta­maan eläin­ten käyt­töön ja vä­hi­tel­len eläin­mää­rä kas­voi. Ny­ky­ään pi­ha­pii­ris­sä asuu kol­me leh­mää, yk­si här­kä, kol­me vil­la­si­kaa, kak­si kalk­ku­naa, ka­no­ja, kol­me koi­raa, kak­si kis­saa sekä po­pu­laa­ti­os­ta lou­ku­tet­tu­ja, pian ko­tia et­si­viä kis­so­ja. Moni eläi­mis­tä on tul­lut ti­lal­le vai­kei­den vai­hei­den jäl­keen. Koi­ris­ta osa on res­cue-koi­ria Ro­ma­ni­as­ta, osa suo­ma­lai­sen eläin­suo­je­lu­työn kaut­ta si­joi­tet­tu­ja. Kis­sat ovat eläin­suo­je­lu­yh­dis­tys­ten kaut­ta tul­lei­ta, ja myös ka­no­jen, kalk­ku­noi­den sekä nau­to­jen ja si­ko­jen taus­tal­la on usein tar­ve uu­del­le ko­dil­le. Leh­mät ovat saa­pu­neet ti­lal­le viet­tä­mään elä­ke­päi­vi­ään. Här­kä Pan­da puo­les­taan vält­ti teu­ras­tuk­sen saa­tu­aan uu­den ko­din Ehrst­rö­mil­tä. Vil­la­si­ko­jen ta­ri­na liit­tyy ti­laan, jos­sa si­ko­jen pito lo­pe­tet­tiin.

– Ne tu­li­vat tän­ne jat­ka­maan elä­mään­sä, Ehrst­röm tii­vis­tää.

Villasika Matilda ja sen sisarukset Mimosa ja Ville välttyivät teurastukselta, kun Nina Ehrström otti ne asumaan tilalleen.

Niki Viheriävaara

Eläin­ten aut­ta­mi­nen ei ra­joi­tu omaan ko­ti­pi­haan. Ehrst­röm te­kee va­paa­eh­tois­työ­tä eläin­suo­je­lun pa­ris­sa sekä Suo­mes­sa et­tä ul­ko­mail­la. Eri­tyi­sen lä­hel­lä sy­dän­tä on Ro­ma­ni­as­sa teh­tä­vä työ ko­dit­to­mien koi­rien aut­ta­mi­sek­si.

– Jär­jes­täm­me muun mu­as­sa ste­ri­loin­te­ja ja py­rim­me näin vä­hen­tä­mään ko­dit­to­mien koi­rien
mää­rää, hän ker­too.

Myös kaik­ki Ehrst­rö­min ko­ti­ti­lal­la asu­vat eläi­met on ste­ri­loi­tu. Lem­peys res­cue-eläi­miä koh­taan kum­pu­aa­kin aja­tuk­ses­ta, et­tei maa­il­maan tar­vit­se tuot­taa li­sää eläi­miä, kun jo nyt siel­lä on pal­jon nii­tä, joil­le ei rii­tä ko­tia tai hoi­vaa.

– Mei­dän ei tar­vit­si­si tuot­ta­mal­la tuot­taa enem­pää eläi­miä tän­ne, Ehrst­röm muis­tut­taa.

Kaikki alkoi Nina Ehrströmin rakkaudesta koiriin. Nyt Hinthaaran tilalla asuu kolme rescue-koiraa: Roseta, Della ja Aurora.

Niki Viheriävaara

Vaik­ka eläin­ten kans­sa puu­has­te­le­mi­nen täyt­tää suu­ren osan Ehrst­rö­min ajas­ta, kyse ei
ole lii­ke­toi­min­nas­ta. Kaik­ki ku­lut mak­se­taan omas­ta pus­sis­ta. Var­si­nai­sen toi­meen­tu­lon­sa Ehrst­röm hank­kii sai­raan­hoi­ta­ja­na, ja hän toi­mii myös eläin­kou­lut­ta­ja­na. Kou­lut­ta­jan roo­lis­sa hän aut­taa eri­tyi­ses­ti koi­rien käy­tös­haas­tei­den rat­kai­se­mi­ses­sa.

– En ope­ta mi­tään tiet­tyä la­jia, vaan kes­ki­tyn on­gel­ma­käyt­täy­ty­mi­seen. Jos eläi­men kans­sa
on haas­tei­ta, et­si­tään nii­hin rat­kai­su­ja, hän ker­too.

Res­cue-eläin­ten puo­les­ta­pu­hu­ja­na Ehrst­röm ko­ros­taa, et­tä uu­den ko­din tar­jo­a­mi­nen on tär­ke­ää eläin­suo­je­lu­työ­tä. Sa­mal­la on kui­ten­kin ol­ta­va re­a­lis­ti ja otet­ta­va huo­mi­oon, et­tä res­cue-eläin­ten mu­ka­na saat­taa tul­la yl­lät­tä­vi­ä­kin haas­tei­ta.

– Moni ha­lu­aa pe­las­taa eläi­men, mut­ta sii­hen liit­tyy myös vas­tuu­ta. Eläi­mel­lä voi ol­la
sai­rauk­sia, pel­ko­ja tai puut­teel­li­sen so­si­aa­lis­ta­mi­sen ai­heut­ta­mia haas­tei­ta. Sil­loin tar­vi­taan
ai­kaa, kär­si­väl­li­syyt­tä ja usein myös ra­haa, hän sa­noo.

Toi­saal­ta res­cue-eläin voi ol­la myös val­mis lem­mik­ki. Kaik­ki ko­din­vaih­ta­jat ei­vät tule huo­nois­ta olois­ta, vaan taus­tal­la voi ol­la esi­mer­kik­si omis­ta­jan sai­ras­tu­mi­nen tai kuo­le­ma.

– Mo­nen­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin löy­tyy so­pi­via res­cue-eläi­miä, kun­han et­sii rau­has­sa ja kuun­te­lee asi­an­tun­ti­joi­den neu­vo­ja.

Ti­lal­la eläin­ten hy­vin­voin­tiin pa­nos­te­taan pal­jon. Leh­mil­lä, si­oil­la ja ka­noil­la on mah­dol­li­suus liik­kua va­paas­ti sisä- ja ul­ko­ti­lo­jen vä­lil­lä ym­pä­ri vuo­den, ja kalk­ku­na­kak­sik­ko Sam­ba ja Bos­sa­no­va läh­te­vät usein kä­ve­ly­ret­kil­le­kin Ehrst­rö­min kans­sa. Eläi­mil­le py­ri­tään tar­jo­a­maan mah­dol­li­sim­man luon­nol­li­nen elä­mä, jos­sa ne voi­vat to­teut­taa la­ji­tyy­pil­lis­tä käyt­täy­ty­mis­tään. Ar­ki suu­ren eläin­mää­rän kans­sa ei kui­ten­kaan ole ai­na help­poa.

– Joka päi­vä ta­pah­tuu jo­tain yl­lät­tä­vää. Joku on rik­ko­nut jo­tain, joku on ki­peä tai kek­si­nyt
uu­sia met­ku­ja. Täy­tyy ol­la jous­ta­va ei­kä kaik­kea voi suun­ni­tel­la etu­kä­teen, Ehrst­röm
ku­vai­lee.

Kalkkunat Samba (kuvassa) ja Bossanova ovat olleet tyytymättömiä ulosliikkumiskieltoon. Usein ne lähtevät Nina Ehrströmin kanssa kävelyille.

Niki Viheriävaara

Moni ih­met­te­lee, kuin­ka sai­raan­hoi­ta­ja-eläin­te­nys­tä­vän ai­ka riit­tää kaik­keen. Ehrst­röm ei
kui­ten­kaan koe elä­män­ta­paan­sa eri­tyi­sen ras­kaak­si.
– Ih­mi­set ky­sy­vät usein, mi­ten jak­san tai mi­ten us­kal­lan. Mut­ta kun tämä on oma
elä­män­ta­pa, se ei tun­nu vai­ke­al­ta. En esi­mer­kik­si juu­ri kat­so te­le­vi­si­o­ta tai vie­tä ai­kaa
muu­al­la. Kun ko­to­na on näin pal­jon te­ke­mis­tä, ei tar­vit­se et­siä te­ke­mis­tä muu­al­ta, hän
nau­rah­taa.

Kari Mutteri niminen kukko ei oikein osaa pitää huolta kanalaumastaan, mutta elää kuitenkin tyytyväistä elämää rescue-kodissaan.

Niki Viheriävaara

Kun alam­me ot­taa ku­via ar­tik­ke­lia var­ten, tu­lee Ilo­na-leh­mä pai­na­maan pään­sä Ehrst­rö­min
sy­liin.

– Ilo­na on täl­lai­nen hali-nal­le, hän nau­rah­taa.

Leh­män ha­laus ker­too Ehrst­rö­mis­tä enem­män kuin tu­hat sa­naa. Hän on on­nis­tu­nut ra­ken­ta­maan ko­dis­taan ko­din myös mo­nel­le traa­gi­sel­ta koh­ta­lol­ta vält­ty­neel­le eläi­mel­le. Ehrst­rö­min maa­ti­la ei ole näh­tä­vyys ei­kä ko­tie­läin­puis­to, vaan koti eläi­mil­le, jot­ka ovat saa­neet mah­dol­li­suu­den tur­val­li­seen elä­mään, jos­kus en­sim­mäis­tä ker­taa.

NIKI VI­HE­RI­Ä­VAA­RA