Viikon kysymys
A-
A+
Kuntosaliyrittäjä Sara Paldan haluaa tuoda iloa muille ja panostaa kuntosalillaan yhteisöllisyyteen.
Merja Forsman
PORVOO, HINTHAARA Kun Sara Paldan kysyi hinthaaralaisten Facebook-ryhmässä helmikuussa, mitä mieltä asukkaat olisivat, jos kylällä olisi oma kuntosali, kommenttikenttä täyttyi ja peukutuksia tulvi.
– Ideani vastaanotto oli ihan hurja! Koska olin nostanut kissan pöydälle, ei auttanut kuin laittaa kuntosali pystyyn, hän kertoo.
Vanhan kyläkaupan pitkään tyhjänä olleet tilat piti remontoida kuntoon ja byrokratia vei aikansa, mutta kesäkuun 12. Hinthaaran kyläsali avattiin avajaismenoin.
– Melkein itkin, kun paikalle tuli niin paljon väkeä, yhteensä 150 ihmisistä. Saimme solmittua monia jäsenyyksiä ja myimme teettämämme 50 kulkukorttia loppuun. Monet kertoivat, että haluavat tukea tällaista kylän omaa kyläsalia, Sara kertoo.
Uusi kyläsali sijaitsee Hinthaaran keskustassa radan vierellä.
Merja Forsman
Hinthaaran keskustassa sijaitseva kuntosali on ollut avoinna nyt reilun kuukauden, ja käyttäjiä on ollut odotettua enemmän, vaikka kesä on usein liikuntapaikoille hiljaisempaa aikaa.
Salilla voi tällä hetkellä kuntoilla omatoimisesti lämmittely- ja kuntosalilaitteilla, mutta myöhemmin syksyllä tarjolle tulee erilaisia ohjattuja liikuntatunteja, kuten seniorien kuntopiirejä ja joogaa.
Heinäkuun 18. kyläsali järjesti Hinthaaran rannassa, Mustijoen varrella, rantatreenit, joissa on lihaskunto- ja venyttelyharjoituksia sekä kahvia, pientä purtavaa ja “vapaamuotoista höpöttelyä”.
– Polkaisemme ohjatun liikunnan käyntiin rannalta. Ideana on, että kuuntelemme kyläläisten ajatuksia, että osaamme syksyllä tarjota sellaista, mitä toivotaan, Paldan sanoo.
Sara Paldan tietää, että kun kuntosali on lähellä, kynnys lähteä treenaamaan madaltuu.
Merja Forsman
Laitteiden lisäksi Hinthaaran kyläsalilla on panostettu yhteisöllisyyteen.
Loungessa on pieni keittiö, jossa jäsenet voivat syödä eväitään tai juoda maksutta kahvia ja teetä muiden kyläläisten kanssa, ja liikuntatempauksiin on jätetty aikaa yhteiselle olemiselle ja juttelulle.
– Panostan tosi paljon yhteisöllisyyteen. Toisten ihmisten seura luo hyvää oloa, ei vain se treeni. Yhteisöllisyys lisää hyvinvointia, Sara kertoo.
Senni Auvinen käy kyläsalilla neljä kertaa viikossa. – Tämä on ihan loistava kuntosali. Kynnys lähteä Porvoo keskustaan treenaamaan on ollut liian korkea, kun on hektinen arki ja kotona pieniä lapsia.
Merja Forsman
Hän korostaa silti, että kyläsali on myös paikka, jossa saa keskittyä itseensä.
– Täällä jokainen voi ottaa sen oman hetken. Meillä on loungessa hierontatuoli jäsenten vapaassa käytössä, ja siinä voi vaikka vetää musiikit korville ja viltin päälleen ja olla ihan omassa rauhassa. Minä kerran nukahdin tuolille! Sara nauraa.
Salin oheen on tulossa myös hierontaa. Ideana on, että hierontahuoneen tila on jo itsessään rauhoittava.
– Hermostomme käy nykyään niin kovilla, että on tärkeä antaa sen välillä rauhoittua, hän kertoo.
Hinthaaran kyläsalin perustaminen oli Saralle myös omaa arkea helpottava ratkaisu.
– Halusin kuntosalin, johon minun olisi helppo ja nopea tulla. Kun kuntosali on naapurissa, on helpompi ottaa itseään niskasta kiinni, Hinthaarassa asuva Sara kertoo.
Kuntosalin lisäksi hänellä on Hinthaaran keskustassa talousalan yritys, jonka kautta hän tekee muun muassa kirjanpitoa ja kannattavuuslaskelmia.
Loungessa on hierontatuoli, sohva ja keittiö jääkaappeineen. Jäsenet saavat nauttia maksutta kahvia ja teetä.
Merja Forsman
– Istun paljon kotona yksin ja jään helposti sellaiseen omaan kuplaan. On tosi tärkeää ihan minulle itsellenikin, että pääsen tapaamaan muita. Kun tulen toimistolta tänne ja kuulen asiakkaiden puheensorinaa, oikein sydäntä lämmittää!
Ennen talousalan töitä Sara työskenteli kuntosalilla asiakkuuksien parissa ja on käynyt myös kuntosali- ja hyvinvointivalmentajan koulutuksen. Tällä hetkellä hän opiskelee astangajoogan ohjaajaksi.
Talousalan ammattilaisena hän on laskenut, että kyläsalin pitäisi pyöriä, kun alun investoinnit on kuitattu ja mikäli kyläsalin käyttäjiä riittää.
– Kyseessä on pieni yritystoiminta, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuoda iloa. Uskon hyvän kierteeseen. Pienillä teoilla ja kauniilla sanoilla voi piristää toisen päivää yllättävän paljon. Kyläsalin kautta saan tuoda elämää kylään ja hyvinvointia ihmisten elämään, Sara kertoo.
» Hinthaaran kyläsali, Pornaistentie 6 (entisen kyläkaupan tilat). Avoinna joka päivä klo 5–23, sisäänkäynti pääovesta kulkutagilla.
Sara suosi vanhan kyläkaupan kuntosaliksi remontoimisessa paikallisia toimijoita.
Merja Forsman
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot