Viikon kysymys
A-
A+
Tutkimukset osoittavat, että taidekasvatus tukee lasten ja nuorten kehitystä – se vahvistaa muun muassa itsetuntoa, luovuutta, empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Kuvituskuva.
Depositphotos
LOVIISA Loviisan kaupunki on myöntänyt kulttuurisetelit 59 lapselle ja nuorelle. Seteli mahdollistaa maksuttoman osallistumisen taiteen perusopetukseen lukuvuoden 2026–2027 ajan.
Loviisan kaupunki on tehnyt päätöksen vuoden 2026 kulttuuriseteleistä. Yhteensä 59 lasta ja nuorta saa maksuttoman oppilaspaikan taiteen perusopetuksessa lukuvuodeksi 2026–2027. Hakijoita oli 73, mikä osoittaa toiminnan suurta suosiota, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Kulttuuriseteli mahdollistaa lapsille ja nuorille osallistumisen taideharrastukseen ilman osallistumismaksua koko lukuvuoden ajan. Toiminta on suunnattu erityisesti niille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta osallistua harrastukseen esimerkiksi taloudellisista syistä.
Päätöksen kulttuurisetelien myöntämisestä teki kulttuuri- ja hyvinvointijohtaja 9.6.2026. Myöntäminen perustuu tarveharkintaan.
Kulttuuriseteli on vakiintunut osa Loviisan kulttuuripalveluja ja perustuu aiemmasta SKAPA-hankkeesta saatuihin kokemuksiin.
Tukee oikeutta taiteen perusopetukseen
Taiteen perusopetuksesta säädetään laissa, ja sen tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus kehittää taiteellisia taitojaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti.
Kulttuuriseteli vahvistaa lasten ja nuorten tosiasiallisia mahdollisuuksia osallistua tähän opetukseen ja edistää yhdenvertaisuutta.
Taide tukee hyvinvointia ja kehitystä
Kulttuurisetelin avulla osallistuja saa maksuttoman oppilaspaikan esimerkiksi kuvataiteessa, tanssissa, musiikissa, käsityössä tai teatterissa.
– Harrastuksella voi olla suuri merkitys lapsen ja nuoren arjessa. Se luo yhteisöllisyyttä, vahvistaa identiteettiä ja tarjoaa uusia keinoja ilmaista itseään, kulttuuripolkukoordinaattori Johanna Lönnfors sanoo.
Opetus toteutetaan yhteistyössä toimijoiden Porvoon seudun musiikkiopisto, Loviisan taidekoulu, Taidetehtaan Tanssikoulu ja Teatteri Soittorasia kanssa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot