Viikon kysymys
A-
A+
Kerava-Nikkilä-junaradan henkilöliikenteelle avaamisen selvitystyö on osa Sipoon kunnan strategiaa ja kuuluu kunnan strategisiin kärkihankkeisiin.
Arkisto/Mika Laine
SIPOO-KERAVA Sipoon kunta käynnistää yhdessä Väyläviraston ja Keravan kaupungin kanssa Kerava–Nikkilä-rataosuuden esiselvityksen ja hankearvioinnin laatimisen. Työn tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva ratahankkeen rataosan tarvitsemista toimenpiteistä henkilöliikenteen avaamiseksi Keravan ja Nikkilän välillä.
Selvitys luo pohjan hankkeen seuraavalle suunnitteluvaiheelle kokoamalla tarvittavat lähtötiedot ja tarkentamalla jatkosuunnittelun suuntaa.
– Esiselvityksessä tarkastellaan jo olemassa olevaa noin 10 kilometrin pituista rataosuutta Keravan ja Nikkilän välillä. Työssä hyödynnetään aiemmin laadittuja suunnitelmia ja selvityksiä radan avaamisesta henkilöliikenteelle, joita täydennetään ajantasaisella maankäyttöä ja suunnittelua koskevalla tiedolla. Samalla tunnistetaan kohteet, jotka vaativat tarkempaa suunnittelua, ja päivitetään muun muassa melu- ja tärinäselvityksiä, Sipoon kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Työn tavoitteena on päivittää aiemmin vuonna 2024 laadittua aluevaraussuunnitelmaa sekä tarkentaa hankkeen toteuttamisedellytyksiä tulevaa päätöksentekoa varten. Lisäksi laaditaan hankkeen vaiheistus, jossa määritellään henkilöliikenteen käynnistämisen kannalta välttämättömät toimet sekä myöhemmin toteutettavat ratkaisut.
Hankearvioinnissa tarkastellaan myös vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja henkilöjunaliikenteen avaamiseksi radalla sekä niiden vaikutuksia ja kustannuksia. Arvioinnin tuloksena saadaan vertailukelpoinen kokonaiskuva hankkeen toteuttamiskelpoisuudesta ja sen edellytyksistä päätöksenteon tueksi.
Hankkeen kustannukset jaetaan Sipoon kunnan, Keravan kaupungin ja Väyläviraston kesken. Nyt käynnistettävän hankinnan yhteenlaskettu arvo on 74 500 euroa (alv 0 %), josta Sipoon kunnan osuus on 41 800 euroa euroa. Selvityksen tekee WSP Finland Oy ja työn on tarkoitus valmistua vuoden 2027 alussa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot