Viikon kysymys
A-
A+
Joulurekka saapuu Porvooseen joulukuun toinen päivä.
Pasi Salminen
PORVOO, TARMOLA Coca-Cola-joulurekka vierailee Porvoossa keskiviikkona 2. joulukuuta. K-Supermarket Tarmolan pihalla järjestettävä tapahtuma on osa valtakunnallista kiertuetta, joka ulottuu tänä vuonna 11 paikkakunnalle.
Tuhansin valoilla koristeltu, 19-metrinen Coca-Cola Joulurekka kiertää Suomea yli kaksi viikkoa. Kiertue käynnistyy 19.11. Kirkkonummelta ja huipentuu Billnäsiin 5.12. Toisen kerran Porvooseen saapuva Joulurekka vierailee K-Supermarket Tarmolan pihalla keskiviikkona 2. joulukuuta kello 15.30–19. Edellisen kerran Joulurekka nähtiin Porvoossa vuonna 2022.
Tiedotteen mukaan Suomessa rekka on ennen vuoden 2026 kiertuetta vieraillut jo 35 paikkakunnalla.
Kova pakkanen ei vähentänyt väkeä joulurekan ympäriltä vuonna 2022.
Arkisto/Marko Wahlström
Uusia elämyksiä Joulurekkatapahtumassa
Aiempina vuosina tapahtuman kohokohta on ollut nähdä televisiomainoksista tuttu Coca-Cola Joulurekka koko valoloistossaan ja ikuistaa itsensä sen vierellä.
Tapahtumasta on myös mahdollista saada muistoksi pikakameraotos kotiin vietäväksi.
Lisäksi tapahtumassa on mahdollisuus askarrella oma joulukoriste sekä paketoida lahja vain Joulurekkakiertueella saatavilla olevilla erityisillä pakkausmateriaaleilla. Tämän vuoden uutuutena tapahtumassa on Coca-Cola maistelupiste, jossa kävijät voivat osallistua leikkimieliseen sokkomaisteluun ja vertailla ikonisia makuja.
Kannattaa varautua ruuhkiin – ikäraja 13 vuotta
Joulurekka on jokaisena kiertuevuonnaan houkutellut paikalle kymmeniä tuhansia kävijöitä, ja myös tänä vuonna tapahtumien odotetaan olevan suosittuja. Vaikka tapahtumat järjestetään suurilla piha-alueilla, kävijöiden kannattaa varautua ruuhkiin ja suosia tilanteen mukaan vaihtoehtoisia pysäköintipaikkoja ja kulkutapoja. Pieni kävelymatka voi olla osa joulutunnelmaa, tiedotteessa vinkataan.
Joulurekkatapahtumien ikäraja on 13 vuotta. Tätä nuoremmat lapset voivat osallistua tapahtumaan huoltajan seurassa.
Tuhansin valoin koristeltu joulurekka vieraili Porvoossa edellisen kerran vuonna 2022.
Arkisto/Marko Wahlström
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot