Viikon kysymys
A-
A+
Tarkastuskäynnillä varmistetaan, että biojäte kompostoidaan jätehuoltomääräysten mukaisessa kompostorissa. Kompostorin tulee olla lämpöeristetty ja haittaeläimiltä suojattu.
Arkisto/Merja Forsman
PORVOO Uudenmaan jätehuoltoviranomainen tekee toimialueellaan kompostointitarkastuksia. Porvoossa tarkastukset alkoivat toukokuun lopulla ja jatkuvat syksyyn asti.
– Kesäkuussa teimme paljon tarkastuksia, mutta heinäkuussa on tauko lomien johdosta. Tarkastukset jatkuvat elokuussa, vastaava jäteasiaintarkastaja Pamela Ek kertoo.
Porvoossa on tehty tähän asti jo 206 kompostointitarkatusta. Biojäteastioita Porvoossa on tilattu noin 3 000 ja kompostointi-ilmoituksia on tehty noin 2 400.
– Suurin osa Porvoossa tehtävistä tarkastuksista on tehty jo, Ek sanoo.
Jätehuoltoviranomainen lähettää mahdollisille tarkastettaville kiinteistöille kirjeen noin kaksi viikkoa ennen tarkastusta.
Biovelvollisuus tuli voimaan Porvoossa huhtikuussa
Tarkastuksia tehdään Uudenmaan jätelautakunnan biovelvollisuusalueella kompostoiville 3–4 asuinhuoneiston kiinteistöille sekä omakotitaloille ja paritaloille Lohjan ja Porvoon keskustaajamissa sekä Vihdin Nummelassa.
Porvoossa lajitteluvelvoite ulottuu kaupungin keskustan lisäksi Tolkkisten, Haikkoon, Hamarin, Alkrogin, Ölstensin, Eestinmäen, Hornhattulan, Kaupunginhaan, Ritan, Skaftkärrin, Kevätkummun, Pihlajatien ja Tarkkisten kaupunginosiin. Sikosaarta lajitteluvelvoite ei koske.
– Biovelvollisuus tuli voimaan Porvoossa 1.4. Velvollisuus laajenee ensi vuonna Sipoon Nikkilään ja Söderkullaan. On jo suunniteltu, mutta ei vielä päätetty, mihin taajamiin velvoite sen jälkeen laajenee, Ek sanoo.
"Lähes kaikki ovat olleet hyväksyttyjä ja käytössä"
Ek muistuttaa, että osa biovelvollisuusalueella sijaitsevista asuinkiinteistöistä on kompostoinut jo vuosia.
– Joillakin biojäteastiakin on ollut jo kauan ennen kuin velvoite tuli voimaan.
Ek kiittelee porvoolaisten komposteja, sillä mitään räikeitä tapauksia ei ole ilmennyt.
– Lähes kaikki ovat olleet hyväksyttyjä ja käytössä. Olemme huomanneet, että moni on kompostoinut jo kauan ja myös osaa homman.
Jätehuoltomääräykset määrittelevät sen, millainen kompostorin tulee olla.
– Kompostorin pitää olla lämpöeristetty ja täysin suljettu niin, että sinne ei pääse haittaeläimiä. Kompostorin pitää olla ilmastoitu niin, että se toimii, Ek neuvoo.
Useimmat kompastuskivet kehkeytyvät, jos kompostorin pohja ei ole tiivis tai siitä puuttuu kansi.
– Jotkut luulevat, että ritiläpohja riittää, mutta se ei riitä.
Kompostorin voi tehdä itse tai ostaa tehdasvalmisteisena alan jälleenmyyjiltä.
– Suurin osa on ostanut kompostorin, sillä markkinoilta löytyy montaa eri mallia, Ek jatkaa.
Asukkaan ei tarvitse olla paikalla käynnin aikana. Hänelle lähetetään jälkikäteen tarkastuspöytäkirja, jossa tarvittaessa ohjataan jatkotoimenpiteisiin.
Kompostointitarkastuksia tehdään kiinteistöille, jotka ovat ilmoittaneet jätehuoltoviranomaiselle kompostoivansa biojätteet itse erilliskeräyksen sijaan.
Arkisto/Depositphotos
"Neuvomme, jos asukas on läsnä tarkastuksessa"
Porvoossa ei ole paljastunut kuin vain muutama kohde, jossa olisi kompostoitu väärin tai olisi ollut vääränlainen kompostori. Näissä tapauksissa biojätteen kompostointiin on ollut käytössä puutarhakompostori, joka ei ole suljettu.
– Toki neuvomme, jos paikalla on asukas läsnä, kun teemme tarkastuksen.
Välillä jäteasiaintarkastajat huomaavat, että kompostori on liian märkä ja sen sisällä on hometta.
– Silloin neuvomme, että kompostoriin voi laittaa kuiviketta, Ek sanoo.
Hän kertoo, että moni varsinkin kompostoinnin aloittaneista kysyy, kauanko kestää ennen kuin kompostoitavasta biojätteestä tulee multaa.
– Siitä kerromme ja keskustelemme. Neuvomme myös, että sekajäteastian tyhjennys voi olla pidempi, jos lajittelee biojätteet erikseen. Jos itselle ei tule paljoin biojätettä, voi kompostorin hankkia yhdessä naapurin tai jopa usean naapurin kanssa.
Uudenmaan jätehuoltoviranomainen on aikaisemmin tehnyt kompostointitarkastuksia vuosina 2021 ja 2022.
Jos ei kompostoi, biojäteastia tulee pihalle
Mikäli biovelvollisuusalueella sijaitseva kiinteistö ei tee kompostointi-ilmoitusta, pihalle ilmestyy biojäteastia.
– Jompi kumpi täytyy valita. Jos ei itse valitse, silloin biojäteastia tuodaan pihalle. Asiasta luonnollisesti ilmoitetaan etukäteen, Ek kertoo.
Biojätteen erilliskeräysvelvollisuus eli velvoite lajitella biojätteet erilleen muusta jätteestä, määräytyy vuonna 2021 asetetun uuden jätelain myötä jäteasetuksen ja jätehuoltomääräysten perusteella. Laki astui koko Suomessa voimaan maanantaina 1.7.
– Uudenmaan jätelautakunta päätti aikaistaa biovelvollisuuden käyttöönottoa portaittain, jotta kaikki alueemme isot taajamat eivät tule kerralla käyttöön. Aloitimme Lohjalta ja nyt tuli Porvoo, Pamela Ek kertoo.
– Seuraavat taajamat eivät ylitä lain rajaa biovelvollisuudelle, mutta ovat sen verran suuria, että päätimme niissäkin ottaa velvollisuuden käyttöön, Ek jatkaa.
FAKTA
Uudenmaan jätelautakunta
» Toimii Uudenmaan jätehuoltoviranomaisena 12 kunnan alueella. Sen vastuulla on jätehuoltoon liittyvät viranomaistehtävät jäsenkunnissa.
» Laatii alueelleen jätehuoltomääräykset, antaa jätelakiin ja jätehuoltomääräyksiin perustuvia yleisiä määräyksiä sekä hyväksyy kotitalouksien jätehuoltotaksan ja maksut sekä antaa jätehuoltoon liittyviä lausuntoja muille viranomaisille.
» Jätehuoltoviranomainen valvoo päätöstensä noudattamista ja jätehuollon toimivuutta. Toiminta tapahtuu läheisessä yhteistyössä kuntien omistaman, operatiivisesta toiminnasta vastaavan jäteyhtiö Rosk’n Roll Oy Ab:n ja kuntien ympäristöyksiköiden kanssa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot