Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Frisbeegolfseuran Ron Liljendal (vas.) ja Marko Kindstedt ovat kaivanneet jo pitkään saavutettavaa, täysimittaista frisbeegolfrataa.
Niki Viheriävaara
PORVOO, TOLKKINEN Tolkkistentien varrelle on rakennettu uusi täysimittainen frisbeegolfrata. Kauan kaivattu uusi harrastuspaikka on toiveiden täyttymys monelle viimevuosina nousussa olleen lajin parissa harrastaneille. Rata avataan mahdollisimman pian, kunhan sortumisvaarassa oleva eteläpuoli ja liittymä Tolkkistentiellä saadaan turvalliseen kuntoon harrastajille.
Uusi, täysimittainen frisbeegolfkenttä on ollut porvoolaisten toiveissa jo pitkään. Virvikin rata on toimiva, mutta vaikeammin saavutettavissa sen kaukaisen sijainnin vuoksi Porvoon keskustaan nähden.
– Tänne nuoret voivat esimerkiksi pyöräillä harrastamaan, Porvoon Frisbeegolfseuran (POFG) Marko Kindstedt kertoo.
– Virvikiin verrattuna täällä on kaikki palvelut todella lähellä.
Frisbeegolfkentän suunnitteleminen alkoi kaupungin toimesta jo muutama vuosi sitten, kun sitä kaavailtiin Tolkkisten vanhalle maankaatopaikalle. Maaperään liittyvien ongelmien vuoksi hankkeen toteutuminen kuitenkin viivästyi.
– Hankehan on viivästynyt kahteen kertaan, ja sitä on siirretty aina vuodella eteenpäin. Tämä on nyt kolmas suunnitelma tälle paikalle, Kindstedt kertoo.
POFG on ollut mukana toteutuksessa, josta on vastannut kaupunki. Seura on tarjonnut konsultaatiota sekä paikan etsimisessä että reittien suunnittelussa, jotta tulevalta radalta löytyisi sekä harrastusta aloittaville että kokeneemmillekin pelaajille hyvät puitteet. Seura on aktiivisesti mukana myös avautuvan radan hoidollisissa tehtävissä.
– On ollut todella hyvä, että kaupunki on ottanut seuraa mukaan. Frisbeegolf on kuitenkin sinänsä uusi laji, ja on hyvä, että esimerkiksi radan hoidosta pääsevät vastaamaan lajin parissa pidempään toimineet ihmiset, Kindstedt hymyilee.
Porvoon Frisbeegolfata Tolkkisissa on viimeisiä turvallisuuteen liittyviä tuunauksia vaille käyttövalmis. Radalta löytyy saavutettava ja lähes esteetön puttirata, perherata sekä täysimittainen rata.
Niki Viheriävaara
Uudella frisbeegolfkentällä eritasoiset frisbeegolfaajat pääsevät todella harrastamaan matalalla kynnyksellä, mutta kukin itseään haastaen. Vanhalta maankaatopaikalta löytyy 9-väyläinen puttirata, joka on esteetön, koko perheelle suunnattu 9-väyläinen 3-par-perherata sekä täysimittainen, 18-väyläinen rata, jossa voidaan järjestää myös kilpailuita.
Vanhalta maankaatopaikalta löytyy 9-väyläinen puttirata.
Mika Laine
Radalta löytyy lisäksi myös heittoverkko harjoittelua varten. Tolkkisten uusi kenttä on tietenkin maksuton, ja sitä voivat käyttää vapaasti kaikki harrastajat amatööristä tavoitteellisempaan konkariin.
– Harjoitusalueenahan tämä on erittäin optimaalinen. Virallisesti täältä löytyy 165 metrin heitto-range, mutta käytännössä voi heittää vielä pidempiäkin heittoja, Kindstedt sanoo.
Kaivatun hankkeen tuloksena syntynyt uusi liikuntapaikka on siis paitsi saavutettava myös monipuolinen, ja se täydentää jo kattavaa läntisen Porvoon liikuntapaikkatarjontaa entisestään.
– Uusi rata on merkittävä saavutettavuutensa kannalta. Se on hyvien kulkuyhteyksien varrella lähempänä keskustaa, Porvoon kaupungin liikuntapaikkamestari Pasi Liitiäinen sanoo.
– Harjoitusolosuhteiltaan se kiinnostaa varmasti myös vieraspaikkakuntalaisia, ja on iso askel eteenpäin myös paikalliselle seuratoiminnalle, hän jatkaa.
Porvoon frisbeegolfseuran Marko Kindstedt (vas.) ja Ron Liljendal ovat tyytyväisiä seuran ja kaupungin väliseen yhteistyöhön Tolkkisten radan suunnittelussa.
Niki Viheriävaara
Tolkkisten frisbeegolfkenttä avataan, kunhan viimeisetkin turvallisuusseikat on selvitetty. Kaupugin liikuntapalveluiden mukaan tavoitteena olisi saada rata avattua kesäkuun aikana, mutta tarkemmista aikatauluista on vielä mahdoton sanoa.
– Meillä on vielä kolme asiaa hoidettavana, ennen kuin rata voidaan avata. Vanhan maankaatopaikan puolella on sortumavaarainen alue, joka pitää aidata osittain ja kyltittää. Lisäksi tieliittymää pitää rakentaa. Se pysyy nykyisellä paikallaan, mutta sitä vielä rakennetaan uusiksi, jotta se olisi turvallisempi. Radalta puuttuvat vielä myös opasteet, jotka on jo tilattu, eli ne ovat melkein valmiit, Liitiäinen sanoo.
Viimeistelyä vaille valmis rata on vielä siis suljettu ja työmaa-aluetta, vaikka puitteiltaan se saattaa näyttää jo nyt houkuttelevalta lajista innostuneille harrastajille. Avaaminen halutaan tehdä vasta, kun kaikki turvallisuusasiat ovat varmasti kunnossa. Kun rata on avauskunnossa, suunnitteilla on järjestää avajaistapahtuma, jossa voisi tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan uuden aikakauden tuomiin tuuliin porvoolaisessa frisbeegolfmaailmassa.
– Koko hanke on suunniteltu kaupunkilaiset mielessä pitäen. Tämä on kaikille mahdollisuus tutustua ja syventyä lajiin, Kindstedt hymyilee.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot