Viikon kysymys
A-
A+
Urheilutien saneerauksen aikana katua uusitaan osittain uudelleen. Kadulle tehdään uudet kantavat kerrokset ja asfaltit, mikä parantaa tien käytettävyyttä ja kadun kestävyyttä. Kuvituskuva.
Arkisto/Mika Laine
SIPOO, NIKKILÄ Urheilutien ja Latokujan saneeraus muuttaa liikennejärjestelyjä Nikkilässä – urheilukentälle ja jäähallille pääsee Kirkkoniityntietä pitkin
Urheilutien ja Latokujan saneeraustyöt Sipoon Nikkilässä ovat alkaneet. Saneerauksen vuoksi Urheilutie on suljetaan läpiajolta lokakuuhun 2026 asti. Nikkilän urheilukentälle ja jäähallille pääsee Kirkkoniityntietä pitkin. Myös jäähallin viereinen hiekkapaikoitus on pois käytöstä työmaan ajan.
Uudet liikennejärjestelyt ovat voimassa arviolta lokakuun loppuun saakka. Urheilutien saneeraus tehdään vaiheittain, ja urakan edetessä liikennejärjestelyt voivat muuttua. Työ alkoivat Urheilutien eteläpäästä ja jatkuvat pohjoisen suuntaan. Töitä tehdään maanantaista perjantaihin pääsääntöisesti kello 7–18. Joidenkin urakkavaiheiden takia työtä voidaan tehdä myös myöhempään.
– Urheilutieon suljettu läpiajoliikenteeltä työmaan aikana. Kiinteistöille ajo sallitaan työnaikaisten opasteiden mukaisesti. Kulku kiinteistöille varmistetaan koko työmaan ajan. Jalankulku ja pyöräily ohjataan väliaikaisille reiteille. Kulku jäähallille ja urheilukentälle tapahtuu Kirkkoniityntien kautta. Työmaa voi aiheuttaa ajoittain viivästyksiä liikenteeseen sekä melua työaikoina. Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta ja seuraamaan työnaikaisia liikenneopasteita, kunnan tiedotteessa neuvotaan.
Urheilutien saneerauksen aikana katua uusitaan osittain uudelleen. Kadulle tehdään uudet kantavat kerrokset ja asfaltit, mikä parantaa tien käytettävyyttä ja kadun kestävyyttä. Urheilutien ympäristöön rakennetaan uusia hulevesiviemäreitä, sadevesikaivoja ja avo-ojia sekä hulevesialtaita. Jalankulku- ja pyöräilyväylää parannetaan osana kokonaisuutta. Reunakiviä, liittymiä ja muita katualueen rakenteita uusitaan ja siistitään. Lisäksi Nikkilän urheilukentän pysäköintialue saa uuden päällysteen.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot