Viikon kysymys
A-
A+
Palveluvastaava Enni Juusela (vas.) ja työhyvinvointikoordinaattori Sanna Laukkanen iloitsivat Suomen Mielenterveysseuran myöntämästä Hyvän mielen työpaikka -merkistä jo viime vuonna. Hyvinvointialueelle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki nyt jo toistamiseen.
Arkisto/Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
ITÄ-UUSIMAA Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on toistamiseen saavuttanut merkittävän tunnustuksen sitoutumisestaan henkilöstönsä mielenterveyden edistämiseen. Hyvän mielen työpaikka -merkki myönnetään organisaatioille, jotka aktiivisesti kehittävät mieliystävällisiä käytäntöjä ja edistävät hyvinvoivaa työelämää.
– Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle on myönnetty MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka® -merkki jo toista kertaa peräkkäin. Merkki on tunnustus pitkäjänteisestä ja sitoutuneesta työstä, jota teemme mielenterveyden ja hyvän työarjen edistämiseksi, kerrotaan hyvinvointialueen tiedotteessa.
Hyvän mielen työpaikka -merkki kannustaa organisaatioita kehittämään toimintatapoja ja rakenteita mieliystävällisemmiksi ja on tunnustus niille työpaikoille, jotka ovat sitoutuneet ponnistelemaan työntekijöiden mielenterveyden vahvistamiseksi. Merkin saaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työpaikka olisi virheetön ja siellä ei esiintyisi ongelmia.
Muutoksista huolimatta vahva sitoutuminen hyvinvointiin
MIELI ry nosti arvioinnissaan esiin erityisesti sen, että olemme systemaattisesti kehittäneet toimintatapojamme ja tunnistaneet mielenterveyden yhdeksi keskeisistä työhyvinvoinnin kehittämisen alueista. Hakemuksestamme välittyi halu edistää mielen hyvinvointia pitkäjänteisesti, monipuolisesti ja koko organisaation tasolla.
– Organisaatiossamme on tapahtunut paljon muutoksia, jotka ovat koskettaneet meitä kaikkia. Juuri tällaisina aikoina työhyvinvoinnin merkitys korostuu. Muutoksista huolimatta olemme sitoutuneita vahvistamaan henkilöstön hyvinvointia ja mieliystävällistä työarkea, kertoo työhyvinvointikoordinaattori Sanna Laukkanen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta.
Katse eteenpäin – kehittäminen jatkuu
Hakemusta varten hyvinvointialueellamme tehtiin kattava tilannekatsaus ja kehittämissuunnitelma mieliystävällisistä käytännöistä työpaikalla. Mieliystävällisillä käytänteillä vähennetään työn kuormitusta ja ne auttavat selviytymään työn haasteista sekä tukevat työyhteisön toimintaa muutoksissa. Hakemuksessa korostui vahva ymmärrys siitä, että mielenterveyden tukeminen ei ole yksittäinen toimi, vaan arjessa ja johtamisessa kulkeva jatkuva prosessi. Mielenterveyden tukeminen työpaikalla rakentuu ennen kaikkea arjen vuorovaikutuksessa ja esihenkilötyössä. Olemme tunnistaneet, että psykologinen turvallisuus on keskeinen edellytys mielenterveydelle.
Merkki on voimassa vuoden kerrallaan, ja kehittäminen jatkuu vahvana myös vuonna 2026. Haluamme rakentaa työyhteisöä, jossa ihmisillä on tilaa onnistua, tulla kuulluksi ja voida hyvin. Kehittämistyö jatkuu yhdessä, pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot